Teatteri Kultsan Uutisraivaajat: Improvisoimalla kohti teatterin ihmettä

Teatteri Kultsan syksyn uutuus on Uutisraivaajat, jossa kahden viikon välein nähdään täysin uusi esitys tuoreista uutisaiheista. Ensimmäinen esitys on perjantaina 28.10.

Uutisraivaajat-ryhmä kerää aineiston ajankohtaisista uutistapahtumista ennen kutakin esityskertaa ja improvisoi kohtaukset harjoituksissa ja esityksissä. Esitysten runkona ovat kohtausaihiot, joiden muotoa paraikaa kehitellään harjoituksissa.

– Ei puhuttu pitkään vaan mentiin mahdollisimman nopeasti lavalle, kertoo ohjaaja Marko Jalonen. – Kysymyshän on teatterissa siitä, miltä esitys näyttää.

Luottamusta ja luopumista

Improvisoimalla ryhmä on kehitellyt esimerkiksi kohtauksen, jossa näyttelijät äänellään pystyttävät Guggenheim-museoon auditiiviset seinät. Miten itse kerättyyn aineistoon ja improvisaatioon perustuva työmenetelmä poikkeaa näyttelijän kannalta valmiiksi käsikirjoitetun näytelmän tekemisestä?

– Ihan täysin, huokaa Virve Laasonen. – Tässä ei ole perinteistä roolityötä eikä opeteltavia tekstejä.

– Eikä syvällistä roolianalyysia, täydentää Marjo Linnasalmi.

– Perinteisessä roolityössä on roolin suoja, tässä ei mitään, miettii Laasonen. – On enemmän omana itsenään.

Samaa mieltä on Jukka Hurjanen: – On tyhjän päällä. Siksi on luotettava, että pystyy improamaan. Pitää olla koko ajan tuntosarvet pystyssä ja mentävä sen yli, ettei häpeä sitä, että tekee virheitä.

Pirjo Saariokari korostaa luottamuksen tärkeyttä: – On uskallettava luottaa siihen, että joku muu tsemppaa, jos itsestä ei lähde.

Näyttelijät pohtivat, että tässä produktiossa heidän on maltettava myös luopua. Uutisraivaajissa herkullisintakaan kohtausta ei nimittäin toisteta sellaisenaan kuin enintään saman viikon toisessa esityksessä.

Teatterin ihme kivalla porukalla

Uutisraivaajia tekee pitkälti sama ryhmä, joka pari vuotta sitten veti katsomot täyteen Hullut jäivät ‑esityksellään. Miksi lähditte taas mukaan?

– Hulluja oli kiva tehdä, ja siinäkin oli improa, huudahtaa Pirjo Saariokari. – Porukka on kiva ja me-henkinen. Uskon, että selviämme mistä vain.

Virve Laasosta kiehtoo juuri haastava konsepti, vaikka hän myöntää, että se myös jännittää. Marjo Linnasalmen mielestä ajankohtaiset uutiset on aiheena kiinnostava. Hän nauttii siitä, että aiheiden etsimisessä saa olla koko ajan valppaana.

Kolme Hullut jäivät -ryhmän kahdeksasta näyttelijästä jäi eri syistä pois tällä kertaa. Ohjaaja Jalonen halusi kuitenkin näyttämölle tasaparit ja pyysi mukaan Jukka Hurjasen.

– Vastaan kolmea, Hurjanen naurahtaa, mutta vakavoituu sitten ja kertoo olevansa imarreltu ja iloinen siitä, että häntä pyydettiin mukaan.

– Olen kuullut niin paljon hyvää Hullujen tekemisestä, Hurjanen kehuu. – On mukava, kun saa kokeilla erilaisia teatterin tekemisen tapoja. Hirvittääkin kyllä miten pärjään, mutta sen verran tunnen muita ennestään, että voin luottaa kaikkiin.

Jussi Vehkasalo puolestaan on pitänyt taukoa Hullujen jälkeen, ja hän kertookin jo kaivanneensa teatterin tekemistä.

– Uskon, että teatterin ihme tapahtuu jälleen, hän sanoo.

Teatteri Kultsa: Uutisraivaajat. Ohjaus Marko Jalonen. Lavalla Jukka Hurjanen, Virve Laasonen, Marjo Linnasalmi, Pirjo Saariokari, Vesa Salmi ja Jussi Vehkasalo. Ensi-ilta 28.10. klo 19. Muut esitykset 29.10., 4.11., 5.11., 18.11., 19.11., 1.12., 4.12., 15.12. ja 18.12. aina klo 19. Esityspaikka Suvilahti. Liput 12 e ja 10 e. Kesto 75 minuuttia (ei väliaikaa). Lisätiedot ja lippuvaraukset: www.teatterikultsa.fi. Lippuvaraukset myös puh. 09 774 1277 (automaattinen puhelinvastaaja).