Heljä Liukko-Sundströmin roihu palaa sisällä
09.04.2009 14:05
Sirpa Repo
– Minulla on keväällä keltaisen nälkä, kertoo Heljä Liukko-Sundström juuri uunista tullut pupu kainalossaan. (Kuvaaja: Päivi Tuovinen)
Kun työ ja harrastus ovat samassa, on se suuri etuoikeus. Näin vakuuttaa Heljä Liukko-Sundström Arabian tehtaan työhuoneellaan.
Hän tuumaa, ettei hänellä ole paineita tehdä jotain tiettyä. Hän kokee aina tehneensä töitä, joista pitää.
–Olen tehnyt omia juttujani, omaksi ilokseni. En ole miettinyt kaupallisuutta. On vain käynyt niin, että ostajia on ollut. Ihmisen ei tarvitse olla muuta kuin on, julistaa Liukko-Sundström.
Liukko-Sundström tuli Arabiaan jo 1960-luvun alkupuolella. Hän naurahtaa, ettei ole vieläkään kyllästynyt tekemiseen.
Sitä Liukko-Sundström ei tiedä, mitä vuoden päästä tekee. Uutta muhii kuitenkin mielen sopukoissa. Kymmenes kirja saattaa syntyä tai sitten jotain muuta. Kirja saattaa pälähtää päähän.
–Tuli palaa sisälläni. Jos roihu palaa sisälläni, se palaa. En voi jäädä eläkkeelle, toteaa 70-vuotias eläväinen ja edelleen innokkaasti töitä tekevä nainen.
Liukko-Sundström ei osaa kertoa, mistä ne töiden aiheet ja työt tulevat. Hän kuvailee katsovansa kuvia, joita ei ole. Hän kokee, että joku hänen sisällään oleva piirtää.
Hän naurahtaa olevansa ihminen, jolla on pää pilvissä mutta jalat maassa. Samaan tulokseen päätyivät hänen urastaan kirjoittaneet Ritva Heikkilä ja Marjatta Pauloff.
–Mielikuvitus minulla pelaa. Sen kanssa minulla on hauskaa. Vaikka murheita on ollut, luominen antaa voimaa. Koen, että minulle on annettu paljon voimia, pulppuaa Liukko-Sundström.
Hän julistaa, ettei taiteilija ole mitään, jos hänellä ei ole rohkeutta. On kuljettava omaa tietä ja luotava omaa jälkeä.
–Lisäksi on oltava rakkaus tehdä tätä työtä ja oltava sanottavaa. Pelkkä tekninen osaaminen ei riitä.
Siitä Liukko-Sundström on huolissaan, että piirtämisen taito katoaa. Liikaa tehdään tietokoneella. Myös suomalaisuuden ja suomalaisen omistuksen säilyminen on hänelle tärkeää. Hän kokee puolustavansa suomalaisuutta.
Miettiessään päähenkilöä kolmanteen kirjaansa hän päätyi jänikseen. Jäniksenpojasta tuli kirja, jonka kanssa Liukko-Sundström kiersi maailmaa.
–Jänis on niin tavallinen ja kaikille tuttu eläin. Se on minun suomalaisuuden symbolini. Se on yksinäinen suorittaja mutta myös liikuttava.
Mukeissa jänis tekee niitä samanlaisia asioita, joita me ihmiset teemme. Jänikset saunovat, sauvakävelevät, hoitavat puutarhaa, saavat ylioppilaslakin, tanssivat.
Pupuja vilisee myös uusimmassa kirjassa. Siinä päähenkilönä on rusakko Roi. Kirja on tehty yhdessä lasten kanssa.
Toi rusakko kertoo sanoin ja kuvin ennakkoluulojen voittamisesta, ystävyydestä ja erilaisuudesta. Kirjaan liittyvät työt lähtevät näyttelyyn Tanskaan ja kirja saa tanskankielisen asun.
–Minulle on tärkeä saada kirjoittaa itse. Olen sanojen maistelija.
Näin keväällä Liukko-Sundström pukeutuu keltaiseen takkiin. Hän kertoo saavansa siitä energiaa.
Hän on värien kanssa lähes kaikkiruokainen. Sen hän myöntää, ettei hirveästi pidä ruskeasta. Hän luonnehtii sitä mitättömäksi väriksi.
–Ehkä eniten liikun sinisen alueella. Sininenhän on toivon väri.
