Docpointin leffoja katsoi yli 20 000 silmäparia

03.02.2010 14:15

Sunnuntaina päättynyt Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin Docpointin elokuvia kävi katsomassa yhteensä 22000 festivaalivierasta kuuden päivän aikana. Kun mukaan lasketaan myös oheistapahtumat, festivaali keräsi yhteensä 27000 kävijää.

Erityisen suosittuja olivat kotimaiset dokumentit, kuten avajaiselokuvana nähty Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro. Maaliskuussa teatterilevitykseen tuleva dokumenttielokuva sai yleisön hullaantumaan. Koskaan aiemmin ei Docpointin historiassa ole kuultu elokuvan loputtua vartin jatkuneita, seisten annettuja aplodeja.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Docpoint Tallinn sisartapahtuma houkutteli viikonlopun aikana 2100 kävijää.

Lasten- ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma Dokkino järjestettiin 25.–29. tammikuuta, ja sen näytöksissä vieraili 2100 koululaista 52 eri koulusta.

Ensi vuoden tammikuussa Docpoint viettää kymmenvuotisjuhlaa.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Ihmiset

Jukka Gustavson tekee musiikkia rakkaudesta

Kesäkuussa Järvenpään puistobluesissakin esiintyneen Jukka Gustavsonin kymmenes albumi ilmestyi huhtikuussa. Juhlavuotta Community Jazz-albumin merkeissä juhliva muusikko sanoo ajautuneensa musiikin pariin jo neljävuotiaana. –Hyvin nuorena aloitin p... Lue lisää »


Kulttuurikumppanit

Juniorijouset konserttimatkalle Nivalaan

Helsingin Juniorijouset johtajanaan Géza Szilvay on kutsuttu konsertoimaan Keski-Pohjanmaalle Nivalaan. Konsertin päänumero on Suomessa harvoin kuultu ranskalaisen säveltäjän Francis Poulencin urkukonsertto, jossa solistina soittaa urkutaiteilija Mikk... Lue lisää »

Kantele soikoon!

Itä-Helsingin musiikkiopiston kanteleorkesteri johtajanaan Jatta Ehrlund esittää Kantelemessun Vuosaaren kirkossa 14.3.2010 Kirkko soikoon -tapahtumassa. Lue lisää »

Itä-Helsingin Musiikkiopisto avaa XXI Kansainvälisen Kodály-viikon

Kansainvälistä Kodály-viikkoa vietetään pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa 8. – 13.3.2010. Avajaiskonsertti pidetään Itä-Helsingin musiikkiopiston Ahti Sonninen –konserttisalissa (Untuvaisentie 10) maanantaina 8.3. klo 18:00. Konsertin avaavat... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish