Galleria Volgaan saavat tulla koiratkin

08.02.2010 13:25

Armi Suojanen

Kuvataitelija Sami Parkkinen kävi Pariisissa galleriassa, jonka ikkunalla kököttivät kissa ja koira.

–Se oli sellainen olohuonemainen ja päätin, että tällaisen gallerian haluaisin itsekin, Parkkinen kertaa.

Parkkinen perusti Galleria Volgan tyttöystävänsä Tiina Rauhalan kanssa Etu-Töölöön Museokadulle. Muutamien pariisilaisgallerioiden esimerkin mukaan Volgaan saavat poiketa koiratkin.

Galleriassa on jo valmiiksi yksi koira, sillä Parkkisen walesingorki Hilma viettää siellä päivänsä. Parkkisella on työhuone gallerian yhteydessä.

Galleria Volgan ensimmäinen näyttely on isännän oma Kosmos. Se esittelee neuvostoliittolaisen avaruusromantiikan huumassa valmistettuja esineitä ja aikansa valokuvia. Erikoisuutena näyttelyssä on harvinainen Raket-merkkinen pölynimuri vuodelta 1965. Pölynimurilla voi imuroida ja puhalluksen suuntaa muuttamalla myös maalata.

Galleria Volga (Museokatu 34). Avoinna ti–pe klo 14–19 ja la klo 12–15.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Ihmiset

Jukka Gustavson tekee musiikkia rakkaudesta

Kesäkuussa Järvenpään puistobluesissakin esiintyneen Jukka Gustavsonin kymmenes albumi ilmestyi huhtikuussa. Juhlavuotta Community Jazz-albumin merkeissä juhliva muusikko sanoo ajautuneensa musiikin pariin jo neljävuotiaana. –Hyvin nuorena aloitin p... Lue lisää »


Kulttuurikumppanit

Juniorijouset konserttimatkalle Nivalaan

Helsingin Juniorijouset johtajanaan Géza Szilvay on kutsuttu konsertoimaan Keski-Pohjanmaalle Nivalaan. Konsertin päänumero on Suomessa harvoin kuultu ranskalaisen säveltäjän Francis Poulencin urkukonsertto, jossa solistina soittaa urkutaiteilija Mikk... Lue lisää »

Kantele soikoon!

Itä-Helsingin musiikkiopiston kanteleorkesteri johtajanaan Jatta Ehrlund esittää Kantelemessun Vuosaaren kirkossa 14.3.2010 Kirkko soikoon -tapahtumassa. Lue lisää »

Itä-Helsingin Musiikkiopisto avaa XXI Kansainvälisen Kodály-viikon

Kansainvälistä Kodály-viikkoa vietetään pääkaupunkiseudun musiikkioppilaitoksissa 8. – 13.3.2010. Avajaiskonsertti pidetään Itä-Helsingin musiikkiopiston Ahti Sonninen –konserttisalissa (Untuvaisentie 10) maanantaina 8.3. klo 18:00. Konsertin avaavat... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish