Kesäteatterin kulisseissa

Petturi

Jos tuottaja tietää kaiken, miksei se ole vaikkapa miljonääri? Lue lisää »


 

Ihan selvästi ku valokuva!

11.12.2009 14:55

Armi Suojanen

Muotokuvia on noin 120, mutta yksi niistä nousee ylitse muiden.

–Siis täähän on vesivärityö! Ei tää ollukaan valokuva! karikatyyreistään tunnettu kuvittaja-artesaani Jorma Lampela huudahtaa tuijottaessaan Arto Korhosen maalausta NY 2003, Saara ja Thom vuodelta 2004.

Lampela jatkaa hämmästelyään, jolle tosiaan on aihetta. Yksi jos toinen näyttelykävijä menee aluksi halpaan.

–Ihan selvästi ku valokuva. Kyllä on Korhonen laittanut parastaan, taiteilijakollega ylistää.

Puistolassa asuva, leveää tamperelaista puhuva Lampela, 46, on lehden pyynnöstä lähtenyt Finlandia 200 -muotokuvanäyttelyyn Taidemuseo Meilahteen. Lampela arvioi eri tekniikoin tehtyjä muotokuvia, joita on näyttelyssä autonomian ajoista nykypäivään.

Lampela määrittelee , että muotokuvan ja karikatyyrin tekemisessä on samat lähtökohdat.

–Kasvoja on ensin tutkittava, että niistä löytää persoonan. Jos piirrän tilauksesta, pyydän selkeän valokuvan ja muutaman lauseen piirrettävän luonteenpiirteistä.

Lampela tarkentaa hiukan, että hän ei piirrä ihan oikeita karikatyyrejä, koska niissä liioitellaan piirteitä.

–Mä en tee niin.

Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa Lampela oppi, että taideteos syntyy valoista ja varjoista. Ja tavallisimmin valo tulee ylhäältä vasemmalta.

–Se näyttää luonnolliselta.

Johan Knutsonin muotokuva J. L. Runebergistä (1848) käy hyvästä esimerkistä.

–Valo "osuu" hienosti toiseen poskeen, kun tausta on tummempi.

Pasi Tammen muotokuvaa Riitta Uosukaisesta (2003) katsoessaan Lampela miettii, että vaikka entinen puhemies oli värikäs henkilö, vaaleiden sävyjen maalaus sopii aiheeseen hyvin.

–Punainen olisi voinut olla paha. Ja onhan tuolla oranssin ja keltaisen sävyjä.

Akseli Gallen-Kallelaa Lampela kutsuu mestariksi, vaikka esimerkiksi C.G. Mannerheimin muotokuva (1919) näyttää "aika simppeliltä".

Kuvittaja tietää , että maalausta voi muokata loputtomasti. Ajoissa lopettamisen on hallinnut Väinö Kunnas Olavi Paavolaisen muotokuvassa (1928).

–Taiteilija olis voinu jatkaa ja maalata "yli", mutta se osas jättää tän tiettyyn pisteeseen, Lampela kehuu.

Hänen omissa töissään on lähes poikkeuksetta huumoria, jota hän löytää myös Pauliina Turakka Purhosen omakuvasta Rottatohvelit (2003–2005).

–Virallisissa muotokuvissa pitää säilyttää arvokkuus. Eihän vaikka Sauli Niinistöä voisi tehdä tupakka suussa ja rullaluistimet jalassa. Mutta karikatyyreihin ja pilapiirroksiin voi. Näin saadaan hauskalla tavalla persoonaa esiin.

Finlandia 200 -näyttely Taidemuseo Meilahdessa (Tamminiementie 6) 14.2. asti. Avoinna ti–su klo 11–18.30. Liput 8/6 e, perjantaisin ilmainen sisäänpääsy 11–16. Lampelan kuvia osoitteessa www.jormalampela.com.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

Uusia gallerioita Näyttelyinfossa

Vuotalon galleria Vuosaaresta sekä Stoan galleria Itä-Keskuksesta ovat liittyneet mukaan Näyttelyinfo-sivustoon. Nyt mukana on jo 38 galleriaa pääkaupunkiseudulta. Katso lisää sivuilta www.nayttely.info Lue lisää »

Luovien alojen Sillanrakentajat esittäytyvät Pörssisalissa 3.9.2010

Luovien alojen agentit ja vientiammattilaiset Sillanrakentajat- koulutusohjelmasta esittäytyvät perjantaina 3.9.2010 Helsingin Pörssitalolla järjestettävässä tilaisuudessa.Tilaisuus on yleisölle avoin tapahtuma, johon on kutsuttu runsaasti eri alojen j... Lue lisää »

Puhallinorkesteri Pohjois-Amerikan kiertueella

Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri palasi elokuun alussa reilun viikon mittaiselta Pohjois-Amerikkaan suuntautuneelta konserttimatkaltaan. Ihastusta herättänyt puhallinorkesteri esiintyi Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish