Kesäteatterin kulisseissa

Petturi

Jos tuottaja tietää kaiken, miksei se ole vaikkapa miljonääri? Lue lisää »


 

Kanneltalo remonttiin

03.12.2009 15:55

Armi Suojanen

Kanneltalon kymmenen vuotta kaavailtu remontti on alkamassa ensi vuoden alussa. Silloin käynnistyy konserttisalin ja gallerian kunnostaminen.

Remontin aikana konserttisali, galleria ja lipunmyynti ovat suljettuina. Ne avataan yleisölle näillä näkymin Taiteiden yönä 27. elokuuta 2010.

Kunnostukseen on budjetoitu noin 800000 euroa. Mikäli urakkatarjoukset ylittävät budjetin, on vielä pieni vaara, että remontti siirtyy jälleen, tunnustaa rakennusviraston projektinjohtaja Markku Pennanen.

Kanneltalon johtaja Antti Manninen on kuitenkin luottavainen, että remontti alkaa tammikuun alussa.

Remontin suurin työ tehdään konserttisalissa, jonka katsomosta tulee nouseva ja esiintymislavasta kiinteä. Muutos kohentaa näkyvyyttä katsomosta esiintymislavalle. Esiintymislavasta saadaan tukeva sekä turvallinen.

Remontissa myös talon ilmastointia parannetaan ja gallerian valaistus- sekä ripustusjärjestelmät uusitaan.

Kannetalon lisärakentamisosat on karsittu remonttisuunnitelmasta, koska kustannukset nousivat budjetoitua suuremmiksi.

Työmaasta huolimatta Kanneltalo tarjoaa kevään aikana tapahtumia, kuten klassikkoelokuvia ja nukketeatteria auditoriossa.

Uutta on Kanneltalon kahvilassa torstai-iltaisin järjestettävät pienimuotoiset klubi-illat, joissa on tarjolla musiikkia ja sanataidetta. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kanneltalossa toimivat Helsingin kaupungin suomenkielisen työväenopiston läntinen alueopisto ja Kannelmäen nuorisotalo jatkavat toimintaansa normaalisti koko remontin ajan.

Kannelmäen kirjastossa tehdään parhaillaan palvelualue- ja valaistusremonttia. Kirjasto avattaneen tammikuun puoleen väliin mennessä.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

Uusia gallerioita Näyttelyinfossa

Vuotalon galleria Vuosaaresta sekä Stoan galleria Itä-Keskuksesta ovat liittyneet mukaan Näyttelyinfo-sivustoon. Nyt mukana on jo 38 galleriaa pääkaupunkiseudulta. Katso lisää sivuilta www.nayttely.info Lue lisää »

Luovien alojen Sillanrakentajat esittäytyvät Pörssisalissa 3.9.2010

Luovien alojen agentit ja vientiammattilaiset Sillanrakentajat- koulutusohjelmasta esittäytyvät perjantaina 3.9.2010 Helsingin Pörssitalolla järjestettävässä tilaisuudessa.Tilaisuus on yleisölle avoin tapahtuma, johon on kutsuttu runsaasti eri alojen j... Lue lisää »

Puhallinorkesteri Pohjois-Amerikan kiertueella

Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri palasi elokuun alussa reilun viikon mittaiselta Pohjois-Amerikkaan suuntautuneelta konserttimatkaltaan. Ihastusta herättänyt puhallinorkesteri esiintyi Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish