Konosen kaltainen Pasanen
06.02.2010 13:05
Armi Suojanen
Kirjaclubi Kruununhaassa on Eero Pasasen toinen koti. Hän saa punaisesta, kuvioidusta kannettavasta tietokoneestaan kuittailuja klubilaisilta. – Kyllä mä kestän sen, hän naurahtaa ja paljastaa, ettei kaupasta juuri silloin löytynyt muuta vehjettä. (Kuvaaja: Armi Suojanen)
Ei ole salaisuus, että Eero Pasanen muistuttaa kirjoihinsa luomaa rikostarkastajaa Martti Konosta. Ei ulkonäöltä, mutta muuten.
–Molemmat teemme etätöitä ja olemme epäterveellistä elämää viettäviä miehiä, Pasanen tiivistää.
Kononen muistuttaa ulkonäöltään Martti Ahtisaarta. He olivat kuin kaksi marjaa, kunnes fiktiivinen hahmo ajoi päänsä kaljuksi Ahtisaaren noustessa presidentiksi.
Pasanen on Pasanen. Helsingin kaupungin virkamies, kaupunkisuunnitteluosaston liikennetutkija, tekniikan tohtori, liikenneturvallisuutta lisäävien hiljaisten kaupunkinopeuksin puolestapuhuja ja joukkoliikenteen kannattaja.
–Molemmat olemme kuoleman kanssa tekemissä, Pasanen lisää yhteisiin piirteisiin.
Pinta voi olla kovaa, mutta sisältä löytyy lämmin sydän. Pasanen ei tunnustaudu äijäksi.
–Frederik on äijä.
Mannerheimintiellä asuva Pasanen on kirjoittanut kymmenen pääosin Helsinkiin sijoittuvaa Konosta. Tuorein Kononen ja yövieraat ilmestyi juuri.
–Kirjoitin ensimmäisen kirjani 1994, kun sain kenkää perheestäni, hän kertoo Konos... Pasastyyliin.
Sitten hän lopetti juomisen kolmeksi kuukaudeksi eikä hänellä ollut mitään tekemistä töiden jälkeen, koska baariin ei viitsinyt mennä lipittämään jaffaa. Syntyi esikoinen Kunnes tuli Kononen.
Dekkarin hän valitsi lajikseen, koska se oli helppo. Pasasella ei ollut mitään kytkentää rikospoliiseihin, mutta sittemmin hän on saanut poliisituttuja tsekkaamaan lapsukset pois.
Pasanen ei suunnitellut kirjailijanuraa, "olin surkea ainekirjoittaja", eikä hän vaihtaisi töitä Konosen kanssa, mutta kirjoittaminen houkutteli.
–Toisen kirjan kirjoitin, koska tiesin, että pystyn kirjoittamaan paremminkin.
Lukijoita on riittänyt eikä pelkästään miehiä, vaikka Pasasen tyyliin ei kuulu maalailla kauniita maisemia tai syventää henkilöitään kuvailemalla vuolaasti heidän ajatuksiaan tai käytöstään.
–Taidan olla teknokraatti kirjailijanakin.
Hän pitää "liirum laarumia" turhana.
–Anna Kareninassa kuvaillaan 100 tai 200 sivua naisen ulkonäköä eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, miltä se näyttää, Pasanen kärjistää.
Hänelle riittää tarina ja tunnelma.
Pasanen suhtautuu kriittisesti myös dekkarikirjallisuuden menestysnimien teoksiin, kuten Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan.
–Ei niissä mitään hurraamista ole, hän arvioi.
Leena Lehtolaisen Maria Kallio -hahmoa hän ei pidä uskottavana.
–En tiedä yhtään hyvää naisdekkaristia, Pasanen sivaltaa.
Armoa eivät saa edes kuuluisat kollegat, kuten Patricia Cornwell tai Agatha Christie.
Sen sijaan amerikkalaisesta Ed McBaystä Pasanen pitää ja tietysti Raymond Chandlerin Philip Marlowet toimivat hyvin eleettöminä dekkareina.
Juuri nyt Pasasella on vireillä nippu novelleja, koska Konosten kustantaja Like aikoo julkaista kaikki vanhat kirjat pokkareina, ja ne kaipaavat uutta lisähöystettä.
Eero Pasanen: Kononen ja yövieraat (Like 2010).
