Kesäteatterin kulisseissa

Petturi

Jos tuottaja tietää kaiken, miksei se ole vaikkapa miljonääri? Lue lisää »


 

Taikarajan yli ei hypitä

07.03.2010 10:05

Armi Suojanen

LASTENOOPPERA

Aikuisellekin on rentouttavaa istua lapsille räätälöidyssä esityksessä. Kansallisoopperan parvilämpiössä on leppoisa meininki eikä tarvitse pelätä, että taputtaa väärässä kohdassa tai häiriköisi yskimällä.

KadosKissa-esityksen laulajat sopraano Margarita Nacer-Leinonen, baritoni Riku Pelo ja tenori Ville Salonen yllyttävät yleisöä osallistumaan kolme varttia kestävän lastenoopperan kulkuun.

–Hei, miten tästä pääsee pois? ihmettelee kolme roolia vetävä Salonen "kaltereiden" takana, ja neuvokas apu tulee katsomosta.

Yleisö houkutellaan myös laulamaan eivätkä lapset ujostele, kunhan sanat vain tarttuvat mieleen. Yksittäisiä välihuomautuksia sinkoilee, mutta ne eivät häiritse esiintyjiä. He osaavat olla lasten kanssa. Vain näyttämölle käveleminen esityksen aikana on yleisöltä kiellettyä.

–Taikarajaa ei saa ylittää, Salonen kuvailee ja sanoo, että esiintyjät saavat olla lasten kavereita, mutta silti he ovat myös auktoriteettejä.

Laulajien pokka pitää näyttämöllä, kun joku lapsista lohkaisee jotain nasevaa, mutta verhon takana pidellään naurua.

Lasten halutaan osallistuvan vuorovaikutteiseen esitykseen, mutta sitä ei Salosen mielestä tarvitse korostaa. Kaikkien lasten ei tarvitse osallistua esitykseen. Hiljaiset lapset voivat olla innolla ja keskittyneesti mukana esityksessä, vaikka he eivät tarttuisikaan esiintyjien syötteihin.

Ville Salonen tietää mistä puhuu, sillä aikuisoopperoiden ja operettien lisäksi hän on tehnyt useita esityksiä lapsille ja nuorille. Hän on ollut mukana muun muassa Kansallisoopperan Kahlekuningas ja karkuri -lastenoopperassa 2000-luvun puolivälissä ja Savonlinnan oopperajuhlien Seitsemän koiraveljestä -lastenoopperassa (2008, 2009). Kansainvälinen yhteistyö vei Salosen mukaan Mozartin Così fan tutte - oopperan moderniin, nuorille suunnattuun esitykseen 2006.

Helsinkiläisen free lance -laulajan seuraava projekti Oopperassa on 5.–6.-luokkalaisten kanssa tehtävä Auringonkukat. Koululaiset opettelevat laulut koulussaan ja Vincent van Goghiin liittyvä esitys pannaan pystyyn päivässä kolmen ammattilaulajan ja pianistin kanssa. Oopperapakettia voi tilata kouluihin.

Juhlapuheissa lapsille ja nuorille räätälöityjä esityksiä arvostetaan, mutta todellisessa elämässä arvostus ei Salosen mukaan edelleenkään näy.

–Sen huomaa palkkatasosta.

Lasten ja nuorten kulttuurityössä tarvitaan ammattitaitoa, osaamista ja intoa yhtä paljon kuin aikuistenkin esityksiin, mutta silti palkat ovat pienemmät.

KadosKissaa esitetään Töölönlahdella 12 kertaa keväällä. 4–8-vuotiaille sopiva esitys jatkaa ohjelmistossa syksyllä, ja se vierailee myös Vantaalla ja Espoossa.

Salonen nähdään KadosKissa-oopperassa saippuakauppiaan, Oskari-kissan ja tämän isän, kreivi Forellin rooleissa.

–Tämä on ihan niiden huumoria, Salonen naurahtaa ja viittaa 6- ja 8-vuotiaisiin poikiinsa, jotka ovat isänsä parhaita kriitikkoja.

Erja Alanderin kirjoittama ja ohjaama KadosKissa-lastenooppera Kansallisoopperan (Helsinginkatu 58) parvilämpiössä 27.3. asti. Liput 4–9 e. Oopperan lipunmyynti ja Lippupiste.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

Uusia gallerioita Näyttelyinfossa

Vuotalon galleria Vuosaaresta sekä Stoan galleria Itä-Keskuksesta ovat liittyneet mukaan Näyttelyinfo-sivustoon. Nyt mukana on jo 38 galleriaa pääkaupunkiseudulta. Katso lisää sivuilta www.nayttely.info Lue lisää »

Luovien alojen Sillanrakentajat esittäytyvät Pörssisalissa 3.9.2010

Luovien alojen agentit ja vientiammattilaiset Sillanrakentajat- koulutusohjelmasta esittäytyvät perjantaina 3.9.2010 Helsingin Pörssitalolla järjestettävässä tilaisuudessa.Tilaisuus on yleisölle avoin tapahtuma, johon on kutsuttu runsaasti eri alojen j... Lue lisää »

Puhallinorkesteri Pohjois-Amerikan kiertueella

Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri palasi elokuun alussa reilun viikon mittaiselta Pohjois-Amerikkaan suuntautuneelta konserttimatkaltaan. Ihastusta herättänyt puhallinorkesteri esiintyi Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish