Ernosta tuli erotuomari
29.01.2010 16:15
Jani Hanka
Itä-Helsingin Vuosaaressa asuva Erno Saarikoski pelasi aktiivisesti salibandya D-juniorista liigaan saakka. Hän on toiminut myös juniorijoukkueiden valmentajana. Aktiivipelaaminen jäi perheenlisäyksen vuoksi, mutta pelit jatkuivat kaveriporukan ympärille kasatussa SB Riskissä alasarjoissa. Vuosi sitten Saarikoski päätti lähteä kokeilemaan taitojaan salibandyerotuomarina.
–Hyvä ystäväni Topi Vuorio houkutteli minut erotuomarikurssille. Olin kyllä ajatusta itsekin miettinyt. Ajattelin että koska itsellä on pitkä peliura takana, tuomarointia olisi kiva kokeilla ja nähdä peliä myös siltä kantilta. Lopulta syyskuussa 2008 ilmoittauduin kurssille, kertoo Saarikoski.
Salibandyn Etelä-Suomen erotuomarivastaavan Sami Rahikaisen vetämällä muutaman illan kurssilla käytiin sääntöjä ja pelitilanteita läpi. Erotuomarointi lähti liikkeelle vauhdilla.
–Tällä hetkellä on takana yli 100 peliä, joista suurin osa on miesten 4–6 -divisioonan otteluita. Muutamana viikonloppuna on ollut myös juniorimatseja ja naisten divaria.
Erotuomarointi on monipuolista puuhaa.
–Peleissä saa mukavasti liikuntaa, sosiaaliset taidot kehittyvät ja tuomarina oleminen kehittää myös esiintymiskykyä. Uusia kavereita ja tuttuja saa paljon, kehuu Saarikoski.
Pelien taso vaihtelee sarjan ja jopa lohkon perusteella. Alasarjoissa ottelee rinnakkain entisiä kilpapelaajia ja ihan vasta-alkajia. Naisten ja miesten pelien suurin ero on vauhti. Junioripeleissä yritys on monasti paljon kovempaa kuin aikuisten peleissä.
Onko erotuomarointiharrastuksessa huonoja puolia?
–Ottelut sijoittuvat aina viikonlopulle, joten vapaa-aika täytyy suunnitella.
–Peleissä voi joskus kuulla kiivaitakin mielipiteitä. Erotuomari ei voi tietenkään aina miellyttää kaikkia. Oikealla suhtautumisella tilanne pysyy kyllä hallinnassa, luottaa Saarikoski.
Suuria urasuunnitelmia erotuomarina hänellä ei ole, mutta kehittyminen on tavoitteena.
–Eteenpäin on tarkoitus mennä koko ajan. Tuomarointi on ollut sen verran kivaa, että näillä näkymin aion jatkaa vielä pitkään. Kuulun niin sanottuun potentiaaliset-ryhmään, joten kyllä ne yksittäisetkin ottelut varmaan joskus ovat vielä edessä. Olen kuitenkin sen tyylinen ihminen, että jos johonkin ryhdytään, niin ollaan mukana sataprosenttisesti tai ei ollenkaan.
Juttu salibandytuomareiden vantaalaisesta kouluttajasta Sami Rahikaisesta on julkaistu aiemmin lehdessä.


