Tohtori Lauri korkkasi Palencian kukkulat

05.02.2010 14:15

Aki Saranen

SUUNNISTUSMATKAILU

Paukkupakkanen ja matkamessut saavat vääjäämättömästi kaipaamaan kesäisiä luontomatkoja. Uutta kesää odotellessa sopii muistella menneitä.

Helsingin Sörnäisissä asuva Pekka Lauri, 45, testasi elokuussa Espanjan ensimmäiset viisipäiväiset suunnistuskilpailut. Pohjois-Espanjan Palencian maakunnassa pohjoismaalaisia ei juuri näkynyt, suomalaisia ei lainkaan.

–Se oli hyvä esimerkki suunnistusmatkailusta. Maisemiakin ehti katsella paljon. Hienot kisat, hyvät maastot ja yllättävän hyvät kartat, koostaa Lauri.

Ainoaan mojovaan suunnistusvirheeseen hän sortui avauspäivänä yrittäessään laskeutua ja nousta jyrkänteitä reitinvalintavälillä. Kokenut kiipeilijä joutui kerta toisensa jälkeen palaamaan takaisin.

Voittopalkinnot jäivät 40-vuotiaiden sarjan ylivoimaiselta ykköseltä pokkaamatta, kun piti kiiruhtaa paluulennon vuoksi Madridin 41 asteen helteeseen.

Pohjoisessa Espanjan autiomaisuus katosi ja lämpötila nousi vain reiluun 20 asteeseen.

–Se oli vihreää Espanjaa. Espanja on metsäalaltaan EU:n kolmonen ja seitsemänneksi suurin raakapuun tuottaja, yllättää Metsäntutkimuslaitoksella Euroopan metsäsektorimallia työstävä kauppatieteiden tohtori.

–Lasken tulevia kasvihuonepäästöjä numeerisen dynaamisella optimointimallilla.

Luoteis-Espanjan Galiciassa ja koillisen Pyreneillä käynyttä Lauria kiehtoi tällä kertaa niiden välimaaston näkeminen.

–Tshekissä on olla vähän samanlaisia suunnistusmaastoja, mutta nämä tötteröt ja labyrintit eivät olleet hiekka- vaan kalkkikiveä. Maasto muistutti villinlännenmaisemaa, vertailee Lauri Aguilar de Campoon lähistön kisamaastoja.

Alle tunnin ajomatkan jälkeen pääsi nauttimaan Biskajan lahden laguunihiekkarannoista ja Atlantin valtamereltä saapuvasta kostealämpimästä ilmavirrasta. Puolessatoista tunnissa ehti ihailemaan kuulua rotkorinnevaellusreittiä noin 2,5 kilometriin merenpinnasta nousevan Picos de Europa –vuoriston tuntumassa.

Viime tingassa hankittu yöpymispaikkakin osoittautui loisteliaaksi, kun luonnonkiviseinien sisältä paljastui paikallisperinteen mukaisesti sisustettu lukaali kaikkine mukavuuksineen.

–Etsin majoitusta netistä, mutta puolessa paikoista ei vastattu ja monissa vastattiin espanjaksi. Lopulta löysin pikkukylästä maatilamatkailupaikan. Se oli rauhallisempaa Espanjaa. Ei tarvinnut varkaita pelätä.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kilot alas, kunto ylös

Valmis Vuokattiin!

Valmistautuminen Vuokatti-hiihtoon on nyt siinä pisteessä, että olen alkanut odottaa sitä. Se on hyvä merkki.Tähän asti on siis tapahtunut: aloitin luistelutyylin hiihtoharjoitukset hieman ennen ensilumia Ylläs-hallissa. Vaikean alun jälkeen tekniik... Lue lisää »


Urheilukumppanit

Jani Naumanen jatkosopimukseen Erän kanssa

Salibandyliigan runkosarjan parhaan torjuntaprosentin merkkauttanut Jani Naumanen jatkaa Tapanilan Erän tolppien välissä myös ensi kaudella. Naumanen allekirjoitti seuran kanssa jatkosopimuksen tällä viikolla. Lue lisää »

Seuraottelu MTK-Salpa

Myllypuron jäähalilla riitti kimallusta ja kiillettä, kun Salosta saapui luistelijoita vierailulle perinteiseen tapaa. Lue lisää »

Salibandyliigan kuukauden pelaaja tulee Tapanilan Erästä

Erän maalivahti Jani Naumanen on valittu Salibandyliigan kuukauden pelaajaksi. "Dingo" torjui Mosan omille voiton kuukauden jokaisessa neljässä ottelussa, keräsi kolmessa ottelussa yhteensä yhdeksän liigatähteä ja vei torjunnoillaan Erän ensi... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish