Karateka Naisten kympillä
Budoseura Genbu-kai - 30.05.2010 17:29
Mia Kunnaskari
Saimme kutsun tulla Naisten kympin reitin varrelle esittelemään toimintaamme. Mitä ihmettä - mutta näinhän se on, että toiminnan esittely on olennainen osa budoseurassa toimimista. Eli ei muuta kuin vanhanajan uimaopetuksesta tutulla metodilla "sekaan vain". Meillähän on sitä paitsi juuri alkanut karaten intensiivinen kesäkurssi (juhannukseksi kesäkuntoon!), joten juoksijoista joku saattaisi huomenna pinkoa salille saakka.
Kukaan meistä ei oikein tiennyt, mikä se naistenkymppi on (paitsi tietenkin, että 10 km lenkki). Juokseminen on kyllä tuttua puuhaa, mutta sitä tulee harrastettua samoin kuin muitakin kivoja paheita: yksin tai enintään pienellä porukalla metsän siimeksessä (tarkoitan tietenkin sienestystä). Ennakkokäsitykseni mukaan naisten kymppiin kuuluu sellaista hömppää ja baila-bailaa joka ei oikein kolahda meikäläiselle, mutta karatekan logiikalla ajattelin, että jos minä pystyn ylittämään ennakkoluuloni ja seuraamaan tapahtumaa, ehkä joku juoksijoista voittaa oman ennakkoluulonsa ja lähtee tutustumaan budolajeihin.
Meille oli osoitettu näytöspaikaksi Pikku-Huopalahden puisto, joka on kohtalaisen kokoinen. Minä ja Sampo saavuimme yhtä reittiä, toiset toista ja Sari ei saapunut perille koskaan... Stoppasimme rantaan, ja Henri, Eerik ja Lauri lupasivat etsiä meidät. Siinä vaiheessa ensimmäiset kiitäjät - tosimielellä juoksijat - olivat jo ohittaneet paikan. Aloin pyöritellä lämmittelyksi nunchakuja, että juoksijoilla olisi jotain ihmeteltävää (ihmeteltävää oli minullakin, sillä en ole ikinä nähnyt yhtä paljon pinkkiä kerralla, eikä se nunchakujen käsittelykään suju meikäläiseltä samaan malliin kuin elokuvissa). Sitten tapahtuikin ensimmäinen kiva ylläri, kuin juoksijoiden joukosta vilkutti karatesta tuttu Päivi. Päivillä oli vauhti päällä, ja hän meni siellä aivan kärjen tuntumassa. JEE!
Pojatkin löysivät paikalle ihmettelemään. Aluksi pyörimme ympäriinsä hämmästyneinä, kun emme ole aiemmin "esiintyneet" ohijuoksevalle yleisölle. Päätimme lopulta vetää alkuun hieman perustekniikkaa eli kihonia ja renzokuwasaa eli yhdistelmätekniikkaa (muutama tekniikka peräkkäin, esim. lyönti-torjunta-potku). Niitä tekisimme, jos kyseessä olisi tavanomainen harjoitustunti. Oli hauskaa, kun jotkut juoksijoista tervehtivät meitä hyvä-huudoin, ja joku juoksijoista hihkaisi meille hajimenkin (aloittakaa-käskyn).
Sitten päätimme tehdä sellaisen jaon, että minä jatkoin nunchakun ja sain harjoittelua juoksuradan sivussa, ja Henkka ja Eerik tekivät paritekniikoita ensin aseilla (bokken-miekka vs. tonfa ja bo-keppi vs. bo), sitten "tyhjällä kädellä" ja totta kai, kun Mugen Ryu Heiho on molempien lempilaji, päätyi homma jossain vaiheessa tatamille.
Kannustimme juoksijoita aina ehtiessämme ja yritimme ehtiä vastaamaan "mikä laji" ja muihin kysymyksiin sekä hassuihin huutoihin. Kymppiläiset olivat mukana hyvällä mielellä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Ja porukkaa oli todella paljon! Juoksujoukon kadottua näkyvistä reitin valtasi rauhallisempaan tahtiin vaeltavien kävelijöiden ja hölkkääjien joukko, joka taittoi matkaa iloisesti jutustellen. Joukossa oli vaikka minkälaisia asuja ja päähineitä. Olisiko sittenkin pitänyt laittaa se kukkakuvioinen hikinauha...
Kävelijöiden pääjoukon ohitettua meidät aloimme pikku hiljaa päättämään harjoitusta. Tunnin ase-urakan jälkeen kädet alkoivatkin jo vähän tutista. Olimme edelleen vähän hämmentyneitä, mutta monta kokemusta viisaampia. Oli tosi kiva huomata, miten hyvä yhteishenki juoksijoilla oli. Se on tärkeää myös budoseurassa, joten ehkä naistenkymppiläiset ja budokat ovat lähempänä toisiaan, mitä luulisi. Harjoittelun kannalta on hyvä lähteä välillä ulos dojolta - salilla on tuttua ja turvallista harjoitella, mutta kun homman vie liukkaalle nurmelle tapahtumien keskelle, haasteellisuus kasvaa entisestään. Hyvät oli harkat!
