Longinojan taimenissa todettiin taas evävaurioita
30.12.2008 17:25
Sirpa Repo
Longinojan taimenissa on havaittu epätavallisia evävaurioita. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Lauri Urho kertoo, että Longinojasta on löydetty jo useana vuonna taimenia, joissa on evävaurioita.
Urhon mukaan vauriot ovat merkki siitä, että vedessä on vieraita aineita.
–Joki on pitkä ja sen varrella on runsaasti asutusta ja pienteollisuuttakin. Sitä en pysty sanomaan, mistä juuri Longinojan kalojen vauriot johtuvat. Se kuitenkin tiedetään, että vastaavanlaisia vaurioita on kaloissa esimerkiksi öljyonnettomuuksien jälkeen, Urho selvittää.
Vantaalaisen Lokapojat-yhtiön epäillään laskeneen jätelastejaan sadevesiviemäreihin. Niistä osa johtaa Longinojaan. Longinoja on Vantaanjoen sivuhaara.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos tekee Longinojalla vuosittain koekalastuksen. Longinoja laskee Tapanilasta Tattarisuolle, Malmille ja Pukinmäkeen. Vantaanjokeen se yhtyy Savelan kohdalla.
Longinojaan ei istuteta taimenia vaan sinne hakeutuu Vantaanjoen pääuomaan istutettuja poikasia.
Longinojaa on palautettu ennalleen, jotta taimenet palaisivat paikoitelleen kovinkin kapeaan ja vaatimattoman oloiseen uomaan. Pääosa kunnostetun alueen poikasista on luontaisen lisääntymisen perua. Viime lokakuussa tehdyssä koekalastuksessa saatiin hyvinkin runsas saalis
Alkuperäinen taimenkanta hävisi uoman liiallisen perkaamisen takia. Kalat palasivat jokeen kunnostuksen ja vuonna 1999 alkaneiden istutusten myötä.



