Ota kantaa!

Sadat hammaslääkärit valmiita palveluseteliin

Helsingin terveyskeskuksessa valmistaudutaan palvelusetelikokeiluun suun terveydenhuollossa. Kokeilun on määrä kestää kolme vuotta.Lain mukaan palvelusetelin hinnan perustana on kunnan oman toiminnan vastaavat kustannukset.–Lisäksi kuntaa velvoiteta... Lue lisää »


 

Kelluvien asuntojen tontteja haettavana

13.02.2009 9:56

Kelluvien talojen lisäksi Helsingin rannoille on ajateltu asuntolaivoja. Arkkitehti Anu Mansikan vuonna 2005 tekemässä asuntolaivaselvityksessä mahdollisia sijoituspaikkoja löytyi sekä Helsingin uusista että vanhoista kaupunginosista. (Kuvaaja: Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto)
Kelluvien talojen lisäksi Helsingin rannoille on ajateltu asuntolaivoja. Arkkitehti Anu Mansikan vuonna 2005 tekemässä asuntolaivaselvityksessä mahdollisia sijoituspaikkoja löytyi sekä Helsingin uusista että vanhoista kaupunginosista. (Kuvaaja: Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto)

Kalasataman Verkkosaareen etsitään nyt kelluvien asuntojen toteuttajaa. Kaupunki on valmis varaamaan alueen yhdelle tai kahdelle hakijalle kelluvien asuntojen suunnittelua varten.

Kaavassa Verkkosaareen esitetään toteutettavaksi yhteensä noin 60 korkealaatuista vapaarahoitteista kelluvaa omistusasuntoa.

Kiinteistöviraston tonttiosasto valmistelee hakemusten perusteella varausesityksen kevään aikana. Haku on kaikille avoin ja jatkuu 16. helmikuuta saakka.

Aiheesta lisää osoitteessa www.helsinginuutiset.fi/asuntolaivat.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Oletko joutunut fillarivoron uhriksi?




Kolumnit

Pulinaa burkasta

PÄÄKIRJOITUS Pitäisikö burka kieltää? -otsikolla julkaistu juttu (HU 7.8.) on aikaansaanut runsasta puheenporinaa lehden nettisivuilla.Jutussa haastateltiin Eurooppa- ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia ja perussuomalaisten kansanedustaja Raimo ... Lue lisää »


Blogit

Löylykilpailu maksaa vielä miljoonia

Heinolan saunahullujen järjestämä löylykilpailu maksoi yhden ihmisen hengen ja toinen kärsii pahoista vammoista. Löylykisan aikoihin amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi asua. Tämä myönteinen uutinen kuitenkin suli ... Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish