Ota kantaa!

Pitäisikö Mustavuoren metsät uhrata asuntorakentamiseen?

Pohjois-Vuosaaren kaavoituksesta vallitsee syvä näkemysero.Toistaiseksi alueen kaavoitus on jäissä. Kaupunkisuunnittelulautakunnan nykyiset ja entiset jäsenet intoutuivat kiistelemään valtuustossa Mustavuoresta, kun käsittelyssä oli budjetin 2009 to... Lue lisää »


 

Oulunkylän Mikkolantien varteen asuintaloja

06.02.2010 9:05

Torstaina käsittelyssä ollut asemakaavan muutos mahdollistaa uusien asuintalojen rakentamisen Oulunkylän Mikkolantien varteen. Tonteilla on aikaisemmin ollut ammattioppilaitos.

Jugendtyylistä Villa Sumioita ei kuitenkaan saa purkaa, koska se on suojeltu. Rakennusta pidetään kaupunkikuvallisesti ja paikallishistoriallisesti arvokkaana 1930-alun kaupunkivillana.

Kaavanmuutos tuo tonteille kerros- ja rivitaloja. Tonteille on merkitty kaksi L:n muotoisen kerrostalon, kolme rivitalon sekä yksi suojeltavan asuinrakennuksen rakennusalaa. Asuinrakennukset porrastuvat. Ne ovat kaksi- tai nelikerroksisia olemassa olevien 2–3-kerroksisten rakennusten läheisyydessä.

Talojen julkisivut on muurattava paikalla punatiilestä ja pihan puolella rapattava viidettä kerrosta lukuun ottamatta. Rivitalojen julkisivut voidaan myös verhota lämminsävyisellä puulla. Viides kerros on rakennettava sisäänvedettynä ja sen on oltava eri materiaalia ja eri väriä kuin alemmat kerrokset, jolloin rakennusten hahmo kevenee.

Uusia asukkaita kaavamuutos tuonee noin parisataa.

Bookmark and Share

Keskustelua aiheesta


Kysymys

Kannatatko mediamaksua?




Kolumnit

Jokainen pystyy pieniin ekotekoihin

PÄÄKIRJOITUSKouluissa on kasvamassa uusi, ympäristötietoinen sukupolvi. HSY Jätehuollon rahoittama ja Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus Oy:n toteuttama kummikouluohjelma tukee alakoulujen työtä jätteen vähentämisessä ja kierrätyksessä.Kaupungistumis... Lue lisää »


Blogit

Maito maistuu ja järki seisoo

Kenen maitoa juot, on kysymys, joka on notkahduttanut järjenkäytön kuin Turun Myllysilta. Valion maito on 100 prosenttisesti suomalaista ja Arla-Ingmannin 80 prosenttisesti. Suomalainen kuluttaja kohtaa siis hyvin pienellä todennäköisyydellä ruotsal... Lue lisää »


Terveys

Laktoosi-intoleranssi voi oireilla kuin ärtynyt suoli

Laktoosi-intoleranssia esiintyy joidenkin arvioiden mukaan jopa joka viidennellä suomalaisella. Sen oireina ovat vatsan löysyys, mahan kurina, kipu ja ilmavaivat. Vaivat johtuvat siitä, että elimistö ei siedä maitotuotteista saatavaa maitosokeria el... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish