Kouluväkivalta karkottaa oppilaita Myllypuron ala-asteelta
17.09.2008 7:00
Jani Jakonen
Itähelsinkiläisellä ala-asteella on käynyt oppilaskato koulukiusaamisen takia.
Helsingin Uutisiin yhteyttä ottaneen äidin mukaan kolme Myllypuron ala-asteen oppilasta on viimeisen parin viikon sisällä vaihtanut koulua henkisen ja fyysisen väkivallan takia. Lähtijät ovat kaikki samalta luokalta.
–Luokassa on kriisi, koska kolme on jo lähtenyt. Vanhemmat pitäisi pyytää paikalle keskustelemaan tilanteesta, mutta siitä on toistuvasti kieltäydytty. Tämä on pelottavaa. Oppilaisiin on käyty fyysisesti käsiksi viikoittain, sanoo nimettömänä pysyvä äiti, jonka lapsi siirtyi toiseen kouluun.
Äidin mukaan kiusaajina on neljän pojan joukko, joka erityistukea tarvitsevana on sijoitettu itseään nuorempien oppilaiden luokkaan. Äiti epäilee, että erityisoppilaat eivät saa riittävästi tukea täpötäydessä yleisopetuksen ryhmässä, mikä osaltaan lisää oppilaiden oireilua. Kiusaajat ovat pari vuotta luokkatovereitaan vanhempia.
–Maahanmuuttajia on alueella ja se pitää hyväksyä, mutta erityistukea tarvitsevia oppilaita pitäisi olla yhdellä luokalla ja yhdessä koulussa vähemmän. Ei mielestäni ole rasistista puhetta, että ne maahanmuuttajat, joilla on esimerkiksi kieliongelmia, tarvitsevat erityistukea.
Rehtori Anna Hirvonen vahvistaa, että kolme saman luokan oppilasta on siirtynyt pois Myllypuron ala-asteelta tänä syksynä.
–Vanhemmat ovat viestittäneet, että koulukiusaamista on ollut ja se on vanhempien näkökulma. He näkevät asian omalta kannaltaan.
–En kiellä, etteikö Myllypuron ala-asteellakin voisi koulukiusaamista esiintyä, mutta monta kertaa kyse on mutkikkaasta tapahtumasarjasta. Asioita selvitellään koululla aina kaikkien osapuolten kannalta. Tässä kohdin en voi tarkemmin kommentoida asioita salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden takia, Hirvonen lisää.
Hirvosen mielestä Myllypuron ala-asteella oppimisvaikeuksista kärsiviä ja erityistukea tarvitsevia oppilaita ei ole sijoitettu normaalin perusopetuksen luokille liikaa. Hirvosen mukaan erityisoppilaita ei ole heidän koulussaan keskimääräistä enemmän.
–Kun koulutulokkaat tulevat ja luokkia muodostetaan, pyritään siihen, että luokat olisivat mahdollisimman tasapainoisia niiden ennakkotietojen perusteella, joita meillä oppilaista on.
Hirvonen myöntää kuitenkin, että Myllypuron ala-asteella on normaaliluokkiin sijoitettuna oppilaita, joille on tehty erityisluokkapäätös.
–Kaupungissa toimii erityisluokkia, joihin sijoitetaan oppilaita, joilla erityistuen tarve on erityisen suuri. Näitä erityisluokkien luokkapaikkoja ei ole Helsingissä tarpeeksi. On oppilaita jotka tarvitsisivat tuetumpaa oppimisympäristöä, mutta he joutuvat silti joskus odottamaan erityisluokkapaikkaa. Meillä on muutamia jonossa, mutta niin on useissa muissakin kouluissa.
Hirvonen ei tiedä, minkä tyyppistä tilaisuutta vanhemmat ovat toivoneet.
–Vanhempainilta tässä kyseisessä luokassa on tulossa. Joskus on järjestetty tilaisuus, jossa kriisiosapuolet vanhempineen tapaavat, mutta tässä on ollut eri syitä, joiden takia se ei ole ollut mahdollista.
Keskustelua aiheesta
Mikähän siinä on, kun ei koulu muka pysty tilanteelle mitään tekemään. Jos häiriökäyttäytyminen ja kiusaaminen jatkuu pitkään, niin yhteiskunnan pitäisi ehdottomasti pystyä antamaan apua ongemaisille lapsille.
Pitääkö meidän saada vielä toinen Jokelan kaltainen tapaus, ennen kuin uskotaan.
17/09/2008 12:00 pm,
Vieras
Myllypuron tilannetta läheltä seuranneena ihmettelen kovasti rehtorin ongelman vähättelevää sävyä. Vanhempien näkökulman kyseenalaistaminen ihmetyttää erityisesti.
Koulussa ei voi kaikki olla hyvin, kun lapset kertovat päivittäisestä huutelusta, ärsyttämisestä, potkimisesta, lyömisestä ja tavaroiden rikkomisesta. Miksei tilannetta voi myöntää ja alkaa todellakin tehdä sille jotain konkreettista. Vaitioloon nojautuminen ei poista yksittäisten oppilaiden päivittäistä tuskaa.
Miksi uhrien pitää etsiä itselleen uusi koulu? Miksi ongelmia aiheuttavat eivät saa riittävää apua? Miksi he voivat edelleen olla luokassa ja jatkaa häiriökäyttäytymistään?
17/09/2008 12:22 pm,
Vieras
Lapseni on tässä koulussa, ja saan kuulla melkein joka ilta miten välitunnilla on tapeltu. Pitäiskö kouluun palkata vartijat tai poliisi, että siellä olisi turvallista?
Miksi vanhempia ei voi kutsua kouluun keskustelemaan asiasta? Kyllä minuakin alkoi kiinnostamaan mitä siellä oikein tapahtuu.
17/09/2008 2:58 pm,
Vieras
Joopa joo, tyypillistä hyssyttelyä kun ongelmana ovat väriä tunnustavat oppilaat, ettei vaan tulisi rasistista sävyä voi voi..
Aika erikoinen kuvio, jos tämä maahanmuuttaja poikajoukko saa jatkaa mellastustaan ja ns. heikompi osapuoli joutuu sopeutumaan tilanteeseen esim. vaihtamalla koulua.
Tällaiset kiusaajajoukot pitäisi hajoittaa ja sijoittaa eri kouluihin, silloin tukiverkoihin ei voida tukeutua. Että vielä kaksi vuotta vanhempiakin, jestas sentään!
Pisa-tutkimuksissa saadaan kyllä hyviä tuloksia, mutta todellisuus on aivan toista. Lopettakaa hyssyttely ja ottakaa kovempi kuri itse näille kiusaajille!
17/09/2008 4:26 pm,
Vieras
Hyvä, että asia on vihdoin tuotu julkisuuteen!
Olen seurannut tilannetta läheltä ja myös saanut kuulla jatkuvasta kiusaamisesta jo toista vuotta. Olen hyvin pettynyt koulun kantaan sekä toimenpiteisiin (joita siis ei ole ollut).
Rehtori on erittäin tietoinen siitä, että vanhemmat ovat yrittäneet saada aikaiseksi kokousta, jossa ongelmaan olisi koitettu pureutua, mutta koulu ei ole tähän tarttunut. Salassapidon ja vaitiolovelvollisuuden taakse piiloudutaan jatkuvasti. Tässä ei ole kyse vanhempien "näkökulmasta", vaan asioista, jotka tapahtuvat oikeasti.
Olen kuullut tapauksesta, jossa opettaja katsoo vieressä, kun pari poikaa mukiloi erästä tyttöä...ei kuulemma ollut liian vakava tilanne, että olisi puututtu! Halooo!!!
17/09/2008 4:42 pm,
Vieras
Ikävän tuntuinen tilanne, jota on yritetty vaieta olemattomiin. On todella hyvä, että tällainen otetaan esille, sillä varmasti myös muissakin kouluissa on vastaavanlaista ilmiötä.
Reijo Kuusisto
17/09/2008 6:33 pm,
Vieras
Oma lapseni on tällä kyseisellä luokalla ja voin sydämestä sanoa rehtorin tietävän asiasta, mutta ilmeisesti ei ole uskaltanut aiheeseen puuttua. Meillä vanhemmilla on s-posti keskustelut tallella mitä rehtorillekkin on lähetetty ja missä pyydetään (sekä vaaditaan) järjestämään vanhempain iltaa tai kriisi kokousta. Vanhempain ilta järestetään vasta nyt kun asia tuli julkiseksi.... Tilanne paheni vuosi sitten ja on edelleen todella huonolla mallilla. Rehtorin kommentti että "koulu kiusaaminen on vanhempien näkökulma" on suorastaan korni. Jos lapsiamme on fyysisesti pahoinpidelty lukemattomia kertoja, voiko rehtori todella kommentoida tuolla lailla??????
Toimittaja on varmaan tervetullut kyseiseen vanhempain iltaan 24.9.2008 kello 18.00 myllypuron ala-asteelle, jotta asian todellinen laita saadaan kuuluviin.
Kukaan vanhempi, kenen lasta hakataan, ei tyydy vuodesta toiseen vastaukseen koululta: en voi kommentoida salassapito velvollisuuden takia.
18/09/2008 11:00 am,
Vieras
Ainakin entisaikaan oli olemassa alaikäisille rikollisille ns. vastaanottokoteja eli kasvatuslaitoksia. Vastasivat tavallaan lasten vankilaa. Kai niitä on vieläkin? Eikö tällaisia väkivaltaisia (=rikollisia) lapsia saada huostaanotettua ja sijoitettua lukkojen taakse kasvatuslaitokseen siihen asti kun täyttävät 18 v.? Koska omat vanhemmatkaan eivät näköjään heille mitään mahda.
18/09/2008 1:16 pm,
Vieras
Mielenkiintoinen artikkeli, josta selvästi näkee että monikulttuurin arvosteleminen on tässäkin niin vaikea paikka että melkein voi tuntea kirjoittajan kiemurtelun.
Milloin, jos koskaan, tulemme näkemään sen päivän kun maahanmuuttajien toilailuista voi puhua ilman että pitää ottaa se olematon rasismi pääasiaksi?
18/09/2008 1:58 pm,
Vieras
Koulussa puhutaan monikulttuurista ja suvaitsevaisuudesta...suvaitsevaisuutta ei mielestäni ole se, että joutuu kestämään maahanmuuttajien jatkuvaa häiriköintiä ja kiusantekoa.
Oma lapseni ei aluksi uskaltanut edes kertoa kiusaamisesta jatkuvan hakkaamisuhkailun takia! Tämä ei rajoittunut kouluaikaan, vaan jatkui koulun jälkeen ja viikonloppuisin. Osa oppilaista ei edes uskaltanut aina lähteä koulusta kotimatkalle, koska häiriköt jäivät odottamaan koulun lähelle ja uhkasivat jälleen hakata.
Näin toimii tämä yhteiskunta. Meitä kannustetaan ymmärtämään, mutta kaikilta ei vaadita edes alkeellisimpia käytöstapoja.
18/09/2008 2:23 pm,
Vieras
Pistää kyllä vihaksi...
18/09/2008 2:38 pm,
Vieras
Hienoa että tällainen voimavara on kypsymässä Suomen ala-asteilla. Monikulttuurin kannattajat näkevät kättensä työn kantavan hedelmää.
18/09/2008 3:10 pm,
Vieras
Se on ihan uskomatonta mikä voimavara se monikulttuurisuus on…
Tiesittekö muuten, että Maahanmuuttoministeriössä suunnitellaan Suomen maahanmuuttajien määrän nelinkertaistamista lähivuosina. Sen jälkeen Suomessa on 800 000 maahanmuuttajaa. Ja tuolla luokalla on neljän koulukiusaajan sijasta 16 ongelmatapausta.
18/09/2008 3:38 pm,
Vieras
Olenko ymmärtänyt jotain väärin, vai eikö pahoinpitely ole edelleen rikos?
Miksi asiaa pitää märehtiä vain oppilaiden vanhempien ja koulun edustajien keskuudessa?
Rikosilmoitus jokaisesta väkivaltatapauksesta poliisille.
18/09/2008 4:13 pm,
Vieras
Tuossa koulussa olisi varmasti paras aloittaa rehtorin vaihtamisesta. Vaikea uskoa, että joku voi antaa noin typeriä lausuntoja. Ilmeisesti on kova paikka myöntää, mitä ne pikkukullanmurut oikein tekevätkään. Mutta jos laittaa silmät kiinni ja sormet korviin niin silloinhan koko ongelma katoaakin.
Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että tuossa tapauksessa olisi voinut jo hyvin kääntyä poliisin puoleen niin kaiken järjen mukaan olisi jotain pitänyt alkaa tapahtua myös koulun suunnalta.
18/09/2008 4:39 pm,
Vieras
Rehtori lienee kätkenyt sydämeensä Camilla Haaviston "viisaat" sanat: "Maahanmuuttajat sinänsä eivät ole tuoneet mitään huonoa. Toki on joitain heihin liittyviä negatiivisia ilmiöitä, mutta ne eivät ole maahanmuuttajien vaan yhteiskunnan tuottamia."
18/09/2008 5:00 pm,
Vieras
Minä odotan listaa kouluista, joissa ei ole väkivaltaa eikä kiusaamista. Taitaa jäädä aika lyhyeksi. Viimeiset kommentit tässä keskustelussa ovat varsin kaunaisia ja rasistisia. Kommentoijat voisivat mennä katsomaan muitakin helsinkiläisiä kouluja ja niiden(kin) arkea. Tervetuloa vaan kaikki opetuksen arvostelijat vaikkapa vain muutamaksi päiväksi opetusalan sijaisiksi. Mitäköhän se teidän "kurinne" varsinaisessa tilanteessa sitten olisi?
Ilmoittautukaa opetusvirastoon ja tulkaa todistamaan pedagoginen viisautenne, jota ilmeisesti opetusalan ammmattilaisilla ei ole. Niitä tilanteita sitten voisi hyvinkin kutsua Helsingin Uutiset seuraamaan,
18/09/2008 5:40 pm,
Vieras
Helsingissä tuntuu toistuvan kummallinen teema. Aina, kun on kyse mistä vain kitkaisesta järjestelystä jossa on mukana maahanmuuttajaosapuoli, siitä tehdään jotenkin oudosti rotukysymys.
Miksi?
Jos koulussa on tukea kaipaavia lapsia tai mitä hyvänsä riehuvaa porukkaa, on kuri palautettava samalla tavalla väriin, rotuun, kieleen, kätisyyteen tai vaikka hajuun katsomatta.
Jos tässä tapauksessa olisi kyseessä ihan vaan syntyperäiset suomalaiset, tuskin olisi "eri syitä tässä" olla kutsumatta vanhempia koululle ratkomaan tilannetta - Saati tarvetta jaaritella kiusaamisen todellisuudesta ("noo se nyt on vanhempien näkökulma"
.
Sama pätee kaiken maailman uimahallivuorohin ja "rukoushäiriöihin" ja niin edelleen. Miksi ihmisiä ei voi kohdella tasavertaisesti? Tällainen eriarvoisuus-rakenteen synnyttäminen ei tulevaisuudessa palvele ketään, ei ainakaan mitään sulautumis- tai sopeutumisstrategioita.. Tai edistä suvaitsevaisuutta.
18/09/2008 5:48 pm,
Vieras
"Kuri palautettava" ja " kuri palautettava". Hiukan konkretiaa kiitos...
Millaisia toimenpiteitä, rangaistuksia, rajoja?
Ja edelleen, jos ne ovat tiedossa, tervetuloa toteuttamaan niitä.
Täällä kaunapalstalla kirjoittelu ei edistä asiaa. Tämänkin ajan voisitte/voisimme olla korjaamassa epäkohtia kouluissa, nuorisotaloilla, ostareilla, uimahalleissa....
Vai meneekö sormi suuhun ja luu kurkkuun?
Todellisuus ja käytäntö on usein moninkertaisesti monimutkaisempi yhtälö kuin omien ns. mielipiteiden esittäminen.
18/09/2008 6:34 pm,
Vieras