Ota kantaa!

Yksityinen yritys tuo kotiopettajat takaisin

Idea yksilöllisiä opetuspalveluita tarjoavan yrityksen perustamisesta lähti toimitusjohtaja Pekka Impiön mukaan puhtaasti käytännön tarpeesta, kun moni tuttavapiirissä mietti, mistä saisi lisäopetusta.–Ne oppilaat, jotka kaikkein eniten tarvitsevat ... Lue lisää »


 

Kouluväkivalta karkottaa oppilaita Myllypuron ala-asteelta

17.09.2008 7:00

Jani Jakonen

Itähelsinkiläisellä ala-asteella on käynyt oppilaskato koulukiusaamisen takia.

Helsingin Uutisiin yhteyttä ottaneen äidin mukaan kolme Myllypuron ala-asteen oppilasta on viimeisen parin viikon sisällä vaihtanut koulua henkisen ja fyysisen väkivallan takia. Lähtijät ovat kaikki samalta luokalta.

–Luokassa on kriisi, koska kolme on jo lähtenyt. Vanhemmat pitäisi pyytää paikalle keskustelemaan tilanteesta, mutta siitä on toistuvasti kieltäydytty. Tämä on pelottavaa. Oppilaisiin on käyty fyysisesti käsiksi viikoittain, sanoo nimettömänä pysyvä äiti, jonka lapsi siirtyi toiseen kouluun.

Äidin mukaan kiusaajina on neljän pojan joukko, joka erityistukea tarvitsevana on sijoitettu itseään nuorempien oppilaiden luokkaan. Äiti epäilee, että erityisoppilaat eivät saa riittävästi tukea täpötäydessä yleisopetuksen ryhmässä, mikä osaltaan lisää oppilaiden oireilua. Kiusaajat ovat pari vuotta luokkatovereitaan vanhempia.

–Maahanmuuttajia on alueella ja se pitää hyväksyä, mutta erityistukea tarvitsevia oppilaita pitäisi olla yhdellä luokalla ja yhdessä koulussa vähemmän. Ei mielestäni ole rasistista puhetta, että ne maahanmuuttajat, joilla on esimerkiksi kieliongelmia, tarvitsevat erityistukea.

Rehtori Anna Hirvonen vahvistaa, että kolme saman luokan oppilasta on siirtynyt pois Myllypuron ala-asteelta tänä syksynä.

–Vanhemmat ovat viestittäneet, että koulukiusaamista on ollut ja se on vanhempien näkökulma. He näkevät asian omalta kannaltaan.

–En kiellä, etteikö Myllypuron ala-asteellakin voisi koulukiusaamista esiintyä, mutta monta kertaa kyse on mutkikkaasta tapahtumasarjasta. Asioita selvitellään koululla aina kaikkien osapuolten kannalta. Tässä kohdin en voi tarkemmin kommentoida asioita salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden takia, Hirvonen lisää.

Hirvosen mielestä Myllypuron ala-asteella oppimisvaikeuksista kärsiviä ja erityistukea tarvitsevia oppilaita ei ole sijoitettu normaalin perusopetuksen luokille liikaa. Hirvosen mukaan erityisoppilaita ei ole heidän koulussaan keskimääräistä enemmän.

–Kun koulutulokkaat tulevat ja luokkia muodostetaan, pyritään siihen, että luokat olisivat mahdollisimman tasapainoisia niiden ennakkotietojen perusteella, joita meillä oppilaista on.

Hirvonen myöntää kuitenkin, että Myllypuron ala-asteella on normaaliluokkiin sijoitettuna oppilaita, joille on tehty erityisluokkapäätös.

–Kaupungissa toimii erityisluokkia, joihin sijoitetaan oppilaita, joilla erityistuen tarve on erityisen suuri. Näitä erityisluokkien luokkapaikkoja ei ole Helsingissä tarpeeksi. On oppilaita jotka tarvitsisivat tuetumpaa oppimisympäristöä, mutta he joutuvat silti joskus odottamaan erityisluokkapaikkaa. Meillä on muutamia jonossa, mutta niin on useissa muissakin kouluissa.

Hirvonen ei tiedä, minkä tyyppistä tilaisuutta vanhemmat ovat toivoneet.

–Vanhempainilta tässä kyseisessä luokassa on tulossa. Joskus on järjestetty tilaisuus, jossa kriisiosapuolet vanhempineen tapaavat, mutta tässä on ollut eri syitä, joiden takia se ei ole ollut mahdollista.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Omakansa on samanlaista kuin maahan muuttajatkin sillä ei aina saa asioita paisuttaa.Eihän maahan muuttajatkaan kaikki ole samanlaisia, löytyy heistäkin kunnollisia. Oliko tuusulan tapaus maahan muuttajien syy ei ,oliko myyrmannin maahamuuttajien syy ei.Kyllä osoittasin sormeni Opetusvirastoon ja Opetushallitukseen siellä pitäisi tehdä suursiivous ,ne ei ota mihinkään kantaa ennenkuin jossain rysähtää.Sitten Eduskuntakin ja Hallitus taas kerran huomaa että perkele rahaa ,saahan nekin joka suunnalta rahaa ,on puolue tuet,vaalituet kyllä niiden passaa, kansan edustajiakin riittäisi 100 aivan hyvin.Otettas puolue tuet pois .Ei äänestetä laisinkaan

22/09/2008 5:54 pm, Vieras

Miten jotkut tällä palstalla voivat väittää, ettei Myllypuron ala-asteen rehtorissa ja/tai joissakin opettajissa olisi mitään vikaan vaan syy on mukamas täysin riittämättömissä resursseissa ja kuntapolitiikassa vaikka uutisoinnissa selvästi kerrotaan miten rehtori on käyttäytynyt ja kommentoinut tämän asian tiimoilta?

Tulee väkisin mieleen, että jos joku väittää ettei tässä tapauksessa rehtorissa ole mitään vikaa niin kyseessä on rehtori itse tai joku hänen alaisistaan.

On täysin käsittämätöntä minkälaista menoa tuolla ala-asteella on joillakin luokilla ollut eikä henkilökunta ole tehnyt asialle käytännössä mitään.

Vaikka suomalaisetkin lapset syyllistyvät kiusaamiseen niin se ei toimi minään vasta-argumenttina sille tosiasialle, että tiettyjen maahanmuuttajaryhmien lapset terrorisoivat muita oppilaita selvästi keskimääräistä enemmän ja rajummin eikä tähän asiaan osata tai haluta jostain syystä puuttua.

Syitä voi arvailla ja niitä on todennäköisesti monia. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa ylimalkainen sairaalloinen suvaitsevaisuus, ongelmien peittely ettei koulun maine kärsisi ja se, että kommunikointi maahanmuuttaja-vanhempien kanssa saattaa tapauksesta riippuen olla erittäin hankalaa.




22/09/2008 8:02 pm, Vieras

En meinaa uskoa silmiäni kun aikuiset ihmiset itkevät koolle jotain lässynlässyn-vanhempainkokouksia kun omia lapsia on rääkätty. Missä on teidän luonnollinen jälkeläistenne suojelunhalu? Onko teidät kastroitu?

Uskoisitteko kun sanon teille että tilanne on tarkoituksella luotu ja tulee muuttumaan vain pahemmaksi? Toisrotuisten käyttäytymisen esim. seksuaalisuuden saralla saa selville valtiomme keräämistä raiskaustilastoista. Kuvitelkaa itse mielessänne millaista tulee olemaan suomalaisten teinityttöjen kouluarki kun pakotatte heidät toisrotuisten kanssa samaan kouluun. Ei kerkiä opettajat valvomaan jokaista nurkkausta ja vessaa eikä niillä suvaitsevaisilla ole edes haluakaan.

Valtio hoitaa mokuilun käytännön toteuttamisen ja mediakoneisto suoltaa toisrotuisiin myönteisesti suhtautuvaa propagandaa. Jos siis yhtään huolestuttaa suvaitsevaisuuden haittavaikutukset niin lopettakaa propagandan rahallinen tukeminen.

http://www.mtv3.fi/kevinhill
Vieläkö tekee mieli rahoittaa maikkaria?

22/09/2008 8:42 pm, Vieras

Kyllä ihmetyttää tämä keskustelu, että kiusaaminen on rehtorin
tai opettajien vika. Se on tietysti helppo tie, kun on ogelmia.
Keskustelu ei näe ydintä ja hakee mediajulkisuutta tätä
kautta, mihin Helsingin Uutiset on myös valitettavasti ja
ilman mitään itsearviointia vajonnut.

22/09/2008 10:00 pm, Vieras

Jotenkin naurettavaa kirjoittaa , että oppilaat pakenevat koulusta,
kaikista kouluista lähtee oppilaita. Pitäisikö kirjoittaa esim.
Oppilaat pakenevat SYKistä kun sieltä lähtee oppilaita.
Tai vastavuoroisesti , kun kun Myllypuroon tulee uusia, niin
oppilaat pakenevat Myllypuroon. Eläkevaari.

22/09/2008 10:18 pm, Vieras

Uskomatonta hyssyttelyä ja peittelyä rehtorilta. Tätä se aiheuttaa, kun toisaalta ei uskalleta avoimesti myöntää monikulttuurisuuden seurauksia ja toisaalta yritetään pitää koulun kulisseja yllä.

23/09/2008 2:17 am, Vieras

Minulla olis hyvä idea, niille Opettajille ja Rehtorille erityis Boonus raha jotka sais kitkerttyä pois kiusaamisen niin henkisesti kuin vyysisesti vakivallan. Näin saadas hyvinvointi kouluihin ja kaikki oppilaat voivat hyvin. Ja taas niiltä opettajilta palkkapussista pois jos näistä kouluista ei saada kitkettyä väkivaltaa pois,ja julkaistas vuoden lopussa ne koulut,missä koulu kiusaaminen ollaan saatu kokonaan pois.

23/09/2008 7:12 am, Vieras

Myllypuron ala-asteella on aina hyssytelty kaikkea mikä liittyy maahanmuuttajiin.
Somalit ovat kiusanneet minunkin lastani niin sanallisesti kun käymällä käsiksi,
Rehtori on ollut varmasti tietoinen vuosia jatkuneesta ongelmasta, mutta hänellä ei ole halua eikä ilmeisesti taitoa puuttua asiaan.
Jotain todella vakavaa ja peruuttamatonta pitää ilmeisesti tapahtua ennen kuin Hirvonen reagoi.
Kaikki kiusaaminen on mielestäni vakavaa ja voi jättää pysyvät arvet pieneen koululaiseen ja ikävät koulumuistot.
KÄSI SYDÄMMELLE ANNA HIRVONEN älä väh'ättele koulun ongelmaa vaan katso totuutta silmiin silläkin uhalla että saat rasistin maineen !

23/09/2008 8:31 am, Vieras

Tämä kiusaamis ongelma on varmasti monessa muussakin koulussa kun Myllypurossa.
Ongelmaan pitää puuttua heti ennen kun se paisuu kun pullataikina.

23/09/2008 11:33 am, Vieras

Kauhajoella näyttäisi joku ehkä koulukiusattu hakevan paraikaa oikeutta sarjatuliaseella. Sama tilanne on koko ajan lähempänä myös Myllypurossa.

Tehkää viranomaiset nyt jo jotain.

Kari

23/09/2008 12:27 pm, Vieras

"Oman lapseni luokalla samassa koulussa oli viime keväänä tilanne, jossa yritettiin selvitellä luokan kiusaamistapausta. Silloinkin kyseessä oli tilanne, jossa somalilapset kiusasivat suomalaislasta. Luokan lasten vanhemmat halusivat selvityksen asiaan ja saimme aikaiseksi vanhempain-illan jossa oli myös opetusviraston porukkaa paikalla.Tänä syksynä piti olla seuraava vanhempainilta , jossa käsitellään asiaa uudelleen mutta tässäkin tapauksessa kävi niin että kuisattu on joutunut vaihtamaan koulua. "

Kannattaako vaihtaa koulua jos asioiden käsittely on kesken? Eikö tässä ole riski, että ongelma siirtyy muualle ja että entinen koulu ei joudu asiasta loppuun asti vastaamaan?

23/09/2008 2:52 pm, Vieras

Vuosaaren mustakiven ala-asteella on myös ollut jo usean vuoden ajan koulukiusaamista. Tällä hetkellä kiusaajina on somalityttöjengi. Rehtori on tietoinen asiasta ja koulussa on ns. nollatoleranssi´.... Hieno sana paperilla mutta ei mitään vaikutusta. Rehtorilla on aina kiire...
Koulussa on ollut oppilaskato sekä alkuperäiset opettajat lähteneet pois. Opetusvirastoonkin on oltu yhteydessä mutta mitään ei todellakaan tapahdu.
Muutama vanhempi on palkannut lapselleen vartijan turvaksi koulupäivän ajaksi.

23/09/2008 4:45 pm, Vieras

Nyt lopettakaa Somalien hyysääminen he tuntuvat olevan valitettavsti ongelma koulussa kun koulussa.
Miksi Suomalaisten koululaisten täytyy kärsiä vähemmistön takia, maassa maan tavalla tai maasta pois.
Jos he eivät sopeudu suomalaiseen kouluyhteisöön, ei siitä tarvitse rangaista muita koululaisia.
Eikö rehtorilla ole selkärankaa puuttua kiusaamiseen vai pelkääkö hän oman ja koulun maineen puolesta.
Odotetaanko Myllypurossakin että tämänpäiväinen tapahtuu omassa koulussa ennen kuin tehdään mitään ?

23/09/2008 5:10 pm, Vieras

Ilmoitan asiattoman viestin: tämän koko keskustelun. Lukekaapa ihmiset tätä keskustelua taakse päin. Eikö pelota yhtään? Selvästi ääri-ihmisten provosoivaa kirjoittelua, joka ei rakenna mitään, vaan rikkoo, syyllistää ja ahdistaa. Ihmiset jotka syyttävät koulua nössöilystä näyttävät itse odottavan odottavan jonkun muun aina tekevän asioille jotakin. Jospa aloitettaisiin lasten kunnollisesta kotikasvatukseksta ja vasta sen jälkeen huolehdittaisiin maahanmuuttajista ja koulujen toimintamalleista. Sitä kai saadaan mitä tilataan. Jätetään se keskikalja ja aikuisten tv:n tuijottaminen ja nettisurffailu, ja annetaan aikaa lapsillemme. Mitä se yksi Jeesuskin sanoi ensimmäisestä kiven heittäjästä...

23/09/2008 7:56 pm, Vieras

Yllä olevan Karin kommentti on karmea. Mies ei tiedä Kauhavalla tapahtuneesta eikä sen motiiveista mitään ja yhdistää sen jo tuohon Myllypuron tapaukseen!? Jos tällä tasolla vedetään asioita yhteen, niin kaipa jo keskustelun valvojien pitäisi puuttua asiaan. Vai onko tämä "keskustelupalsta" paikka, jossa voidaan sanoa ja väittää mitä tahansa? Tämähän on yhtä kiusaamista ja kiusaamiseen yllyttämistä koko "keskustelu". Ja sitten tekopyhästi itketään kiusaamiseen puuttumattomuutta kouluissa...?

23/09/2008 9:16 pm, Vieras

Tämä keskustelu on hyvä esimerkki siitä, minkälaisia asenteita opettajat ja rehtorit joutuvat nykypäivänä kohtaamaan oppilaiden vanhempien taholta. Lasten käyttäytymishäiriöt juontavat juurensa kodeista, ei koululaitoksesta. Katsokaa peiliin ja miettikää onko omassa vanhemmuudessa parantamisen varaa.

23/09/2008 9:47 pm, Vieras

Katso itse edellinen kirjoittaja peiliin,sillä kyllä kouluaitojen sisäpuolella, tapahtuva väkivallta kuuluu ehdottomasti koko koulun henkilökunnalle niille jotka on lasten kanssa tekemisessä,eli opettajat ja Rehtori se on vain näin.Edellinen kirjoittaja olisiko kiva kuunnella nimitystä ,tönitään,haukutaan. Koulun piää hyvissä ajoin puuttua ja niin kiusaaja kuin kiusattukin otettas puhutteluun,ja ehdottomasti vanhemmat paikalle. Mutta opettajat ja rehtori selvittävät asian itse tämäntapainen yhteistyö koulun ja kosdin välillä ei kanna hedelmää.Tuntuis siltä edellisellä kirjoittajajalla taida olla omia lapsia laisinkaan.

23/09/2008 10:40 pm, Vieras

Lukekaa ensimmäinen kommentti!

Karmaisevalla tavalla kävi toteen. Tämä Jokelan seuraaja oli myöskin koulukiusattu. Ja näitä on todennäköisesti tulossa lisää. Puuttukaa siihen kiusaamiseen, älkääkä hyssytelkö. Hyssyttely vain pahentaa tilannetta, vaikka se olisikin helppo lyhytnäköinen vaihtoehto vihaisten vanhempien edessä kärvisteleville opettajille/rehtoreille.

24/09/2008 4:25 am, Vieras

Koulukiusaaminen saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä.
Kaikki lapset eivät edes uskalla kertoa että heitä kiusataan, rehtorikin Myllypurolaisena voisi jalkautua koulun lähiympäristöön katselemaan ominsilmin mitä tapahtuu.
Oma lapseni on käynyt Myllypuron ala-astetta onneksi hänellä oli todella loistava miesopettaja, joka puuttui heti kaikkiin epäkohtiin ja otti välittömästi yhteyttä kotia.
Luokalla ei myöskään ollut koulukiusaamista koska opettaja lopetti yritykset heti alkuunsa
On onneksi olemassa osaavia ja vastuuntuntoisia opettajia Myllypurossakin.
Johtajahan luo työilmapiirin.

24/09/2008 10:31 am, Vieras

Valitettava tosiasia on että määrätylle opettajalle kerätään oppilait joiden kanssa muut eivät pärjää, tai halua pärjätä.
Siinä sitten kärsivät kaikki kun monta ongelmatapausta laitetaan samaan luokkaan.
Porukassa tyhmyys tiivistyy.......
Taistelkaa vanhemmat lastenne puolesta, ei sitä kukaan muukaan teidän puolestanne tee, menkää niin pitkälle että asiat hoidetaan kuntoon ja jokaisella on koulurauha, ei tarvitse pelätä koulussa eikä koulumatkoilla
Vaikka saattekin luultavasti hankalan äidin tai isän maineen niin älkää antako periksi.
Aurinkoista syksyä ja pitäkää lastenne puolta jatkossakin!

24/09/2008 11:37 am, Vieras

Kysymys

Oletko vienyt omenoita tuoremehuasemille?




Kolumnit

Rokotekohu voi käydä kalliiksi

PÄÄKIRJOITUS THL tutkii sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä, mutta on mahdollista, että täyttä varmuutta asiasta ei koskaan saada. Varmaa sen sijaan on, että kansalaisten luottamus Suomen rokotusjärjestelmään on kokenut kolauksen. Mones... Lue lisää »


Blogit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotiaat kantavat niin asunto... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish