Kierrätyskeskus antaa alennusta opiskelijoille
27.07.2010 9:55
Marketta Karjalainen
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on edistänyt tavaroiden uudelleenkäyttöä pian kaksikymmentä vuotta.
Kasvava kiinnostus kierrättämiseen näkyy myydyn ja lahjoitetun tavaran määrässä. Heinäkuussa meni kymmenen miljoonan tavaran raja rikki.
–Yksi keskeinen syy kierrätyksen yleistymiseen on yleisen ympäristötietoisuuden kasvu, myymälätoimintojen johtaja Aatos Weckman arvioi.
Weckmanin mukaan vanhojen tavaroiden arvostus on noussut ja niitä käytetään nyt paljon sisustuksessa.
–Silläkin on vaikutusta, että meillä on myymälöiden lisäksi neuvontaa, opastusta ja ympäristökasvatusta, johon on osallistunut jo noin 30 000 henkeä.
Viime vuonna myytiin tavaraa
35 000 henkilöauton painon verran
Kierrätyskeskuksen kautta uudelleenkäyttöön päätyvien tavaroiden määrää lasketaan tarkasti, koska yleishyödyllisen yhtiön toiminnan tavoitteena on vähentää jätettä ja lisätä ympäristötietoisuutta.
Jos Kierrätyskeskuksesta viime vuonna hankitut tavarat ostettaisiin uutena, siihen kuluisi noin 50 tonnia kiinteitä luonnonvaroja. Säästynyt määrä vastaa noin 35 000 henkilöauton painoa. Jos autot laitettaisiin tielle jonoon, se ulottuisi Helsingistä Turkuun.
Nykyisin neljä myymälää,
uusimmat Espoossa ja Vantaalla
Kyläsaaressa vuonna 1990 aloittaneella Kierrätyskeskuksella on nyt jo neljä myymälää: Helsingin Hietalahdessa ja Kyläsaaressa, Espoossa ja Vantaalla.
–Kävijä- ja tavaramäärät ovat nousseet kaikissa myymälöissä. Matinkylän myymälä on suuri ja aika vilkas. Tikkurilan myymälä taas on erittäin keskeisellä paikalla. Kyläsaaren valikoimaan lisättiin viime vuonna vaatteet ja pienet tavarat, mikä on nostanut kävijämäärää, Weckman kertoo.
Keskuksessa myydään kaikkea sitä, mitä kotitalouksista löytyy. Eniten liikkuu kirjoja, astioita, vaatteita ja pientavaroita.
–Tavarat kiertävät nopeasti, myymme esimerkiksi 4 000 huonekalua kuukaudessa ja automme tekevät yhteensä 13 500 nouto- ja vientiajoa vuodessa.
Reilu kolmasosa tavarasta annetaan ilmaiseksi esimerkiksi kunnostettavaksi tai materiaaliksi.
Ostoista alennusta opiskelijoille, eläkeläisille,
kaupungin työntekijöille ja kanta-asiakkaille
Vuosien mittaan Kierrätyskeskuksen toiminta on laajentunut, mutta keskeiset periaatteet, ympäristönäkökulma ja yleishyödyllisyys, ovat pysyneet toiminnan kulmakivinä.
Ostoista annetaan alennusta opiskelijoille, eläkeläisille, kaupungin työntekijöille ja kanta-asiakkaille.
–Syksyllä seudulle tulee taas paljon uusia opiskelijoita ja monet käyvät asioimassa meillä, Weckman kertoo.
Opiskelija-alennus on kaksikymmentä prosenttia. Kymmenen prosentin alennukseen oikeutettuja kanta-asiakkaita pääkaupunkiseudulla liikkuu jo muutama tuhat.



