Ryöstöt vähenivät Helsingissä
26.07.2010 15:10
Ryöstöt vähenivät Helsingissä alkuvuonna neljänneksellä viime vuoteen nähden.
Poliisin tietoon tuli Helsingissä tammi–kesäkuussa 203 ryöstöä, kun viime vuonna samaan aikaan niitä kirjattiin 270, kertoo Helsingin Sanomat.
Törkeitä ryöstöjä tapahtui alkuvuonna 24. Viime vuoden tammi–kesäkuussa niitä oli 44.
Lehden haastattelema Helsingin poliisin rikoskomisario Juha Laaksonen perustelee ryöstöjen vähenemistä sillä, että tutkinnassa on onnistuttu ja aktiivisia tekijöitä on saatu pois markkinoilta.
Poliisi on myös keskittänyt valvontaa alueille, joissa ryöstöjä on aiemmin sattunut.
Ryöstetyksi joutuu Helsingissä todennäköisimmin Kampissa ja Kluuvissa ilta- ja yöaikaan.
Helsingin Sanomien uutinen löytyy tästä linkistä



