Mentor kulkee vierellä elämän ylämäessä

Mentorit ryhmäkuvassa. Nelivuotisen mentor-koulutuksen aikana Sirpa Ihalmo, Ritva Sairanen, Mervi Antti-Poika ja Kirsi-Marja Nieminen ovat kääntäneet itsestään ja toisistaan esiin kaikki kivet.

Anu ylimäki

Tommy Hellsten

Carita Hellsten

Moni on lukenut terapeutti Tommy Hellstenin kirjoja. Jo käsitteeksi muodostunut Virtahepo olohuoneessa oli niistä ensimmäinen vuonna 1991. Pari vuotta sen jälkeen Hellsten julkaisi Elämän lapsen.

Kirjoilla alkoi olla lukijoita. Kiihkeä juppiaika oli juuri päättynyt laman mahalaskuun. Tavaroiden lisäksi myös ihmisiin oli ilmaantunut hintalappu. Toisilla meni hyvin, toisilla huonosti ja kolmansilla hyvin huonosti. Hellstenille tulvi avunpyyntöjä.

Hänen kolmas kirjansa vuodelta 1996 on nimeltään Ihminen tavattavissa. Maailmaa markoissa ja penneissä mittaavat ihmiset olivat hukanneet jotain oleellista itsestään ja toisistaan.

Hellsten tajusi, että jos jonkun byroon ovella lukisi kyltissä sanat ”ihminen tavattavissa”, olisi tuon oven takana pian silmänkantamattomiin jonottajia.

Idea hautui kymmenen vuotta. Alati lisääntyvät avunpyynnöt ruokkivat sitä. Lama julistettiin loppuneeksi, mutta hintalaput jäivät.

Vuonna 2007 Hellsten ja hänen kollegansa Irene Kristeri ryhtyivät taisteluun ihmisyyden puolesta uudella aseella. Ensimmäinen Ihminen tavattavissa -koulutus alkoi ja sen jälkeen niitä on alkanut vuosittain.

Vuosia kestävän koulutuksen avulla autettavista kuoriutuu auttajia, mentoreita.

Nelivuotinen koulutus jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kaksi vuotta opiskelija opettelee tuntemaan itseään ja omia selviytymiskeinojaan. Vuodet olivat kaikille rankkoja, sillä ei ole helppoa katsoa itseään rehellisesti ja selittelemättä.

– Halusimme luoda järjestelmän, jonka avulla ihminen voisi kasvaa omaan identiteettiinsä ja löytää taas elämänilon, Hellsten kuvaa.

Kahden jälkimmäisen vuoden aikana mentor oppii kohtaamaan toisen ihmisen, kuuntelemaan häntä ja olemaan läsnä.

Kuuntelemalla ja kysymällä mentor johdattelee asiakasta löytämään itsestään tarvittavat voimavarat.

Henkisen avun kentässä mentor sijoittuu valmentajan ja terapeutin väliin.

– Sana mentor tulee kreikan kielestä ja merkitsee vierellä kulkijaa, Hellsten sanoo.

Alkoholistin vaikutuspiirissä eläneeseen Ritva Sairaseen mentor-meininki kolahti kertaheitolla.

– Tajusin, että tätä sieluni kaipaa, hän sanoo.

Nykymaailmalle ominainen asiakasryhmä ovat täydelliset ihmiset. Median myötävaikutuksella he ovat luoneet itsestään illuusion, johon kuuluu hieno työ, harrastusten paljous, trimmattu kroppa, virheetön viinien tuntemus ja kulinaristiset kokeilut tyylikkään kodin ranskalaisvaikutteisessa keittiössä.

Oman sisimmän kuunteluun ei ole aikaa ja olo on oudon uupunut kaikista terveyden hyväksi tehdyistä ponnisteluista huolimatta.

– Sisäiset taakat, selvittämätön tunne-elämä ja menneisyys aiheuttavat uupumusta. Väsymys lähtee lepäämällä, mutta uupumukseen tarvitaan useimmiten apua, Sairanen kiteyttää.

Asiakkaiden prosessit kestävät muutamista tapaamiskerroista moneen vuoteen. Sopiva tahti on kerran viikossa.

Mutta mikä tämän kaikkialle levittäytyvän hädän ja pahoinvoinnin aiheuttaa? Eivätkö raha ja tavara riitä onneen?

Tommy Hellstenin mukaan eivät, sillä aineellinen hyvinvointi ei korvaa läheistä ihmisyhteisöä, ihmiselle ominaista moraalin tunnetta ja arvojen kunnioitusta. Ja kaikki ne ovat valumassa markkinamiesten kaivamaan mustaan aukkoon, pohjattomaan arvotyhjiöön.

Rahan perässä juoksevat ihmiset ovat kadottaneet kosketuksen satojen kilometrien päähän jääneeseen sukuunsa, josta vanhat ihmiset on siivottu palvelutaloihin, pois silmistä.

– Ihmisellä on tarve liittyä nimenomaan biologisesti omaan heimoonsa ja sukuunsa. Niitä ei pinnallisesti ja sirpaleisesti viestivä sosiaalinen media voi milloinkaan korvata, Hellsten sanoo.

Onnekkaalla on ystäviä kulkemassa vierellä. Ystävyyssuhdetta rasittaa kuitenkin tunneside. Kun ystävä kertoo murheistaan, tulee helposti tarjonneeksi sellaisia lohdun sanoja, joita arvelee ystävän haluavan kuulla. Peilistä katsoo silloin takaisin vääristynyt kuva.

Mentor-koulutus

Koulutus alkoi 2007.

Kaksi ensimmäistä ryhmää on valmistunut, neljä ryhmää opiskelee parhaillaan.

Suunnittelijoina ja kouluttajina terapeutit Tommy Hellsten ja Irene Kristeri.

Vaikutteita amerikkalaisesta terapiaperinteestä.

Nelivuotisen koulutuksen kaksi ensimmäistä vuotta mentor-valmennettava käy läpi omaa tunne-elämäänsä. Näin läsnäolon esteet poistuvat.

Kahden jälkimmäisen vuoden aikana tuleva mentor oppii kuuntelemaan toista ihmistä.

Mentorit työskentelevät omissa tiloissaan tai Mentorumeissa, joita on tällä hetkellä kaksi. Molemmat sijaitsevat Helsingissä.

Tavoitteena on, että kymmenen vuoden kuluttua Mentorumeja olisi useita eri puolilla Suomea.

Lisätietoja netistä osoitteesta www.ihminentavattavissa.fi

Mervi Antti-Poika 040 580 2716, mervi.antti-poika@kolumbus.fi

Sirpa Ihalmo 040 733 5466, sirpa.ihalmo@pp.inet.fi

Kirsi-Marja Nieminen 044 377 4787, kirsikka59@gmail.com

Ritva Sairanen 045 32687 5, ritva.sairanen@luukku.com

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä