Juhlaviikot lupaa spektaakkeleita ja kulttuuritekoja

Circo Ambulante on vertauskuvallinen satu Venäjän uudesta demokratialiikkeestä.

Vera Rodman

Taiteiden yö huipentuu Dominot-tapahtumaan, jossa tuhannet vapaaehtoiset rakentavat jättimäisen, kilometrien matkalle levittäytyvän seurapelin Helsingin kaduille.

Marine Thevenet

Tundramatiks pistää tuulemaan Huvilassa.

Miikka Pirinen

Muoti ja kuvataide kohtaavat Amos Andersonin taidemuseon näyttelyssä Boutique.

Rauha Mäkilä & Juliana Harkki

Esa-Pekka Salosen, Peter Sellarsin ja Bill Violan yhteistyönä syntyy visualisoitu versio Richard Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperasta.

Kira Perov

Mimmit-yhtye vie Huvilan lapsiyleisön matkalle maailman ympäri.

Vuokko Salo

Helsingin ensi-iltansa Juhlaviikoilla saa Kristian Smedsin kiitetty 12Karamazovia.

Smeds Ensemble

Suomen suurin monitaidefestivaali tuo elo-syyskuiseen Helsinkiin lukuisia maailman kantaesityksiä ja poikkeuksellisen suuria produktioita. Festivaali esittelee monia artisteja ensi kertaa Suomessa. Juhlaviikot kutsuu yleisön mukaan paitsi katsomaan ja kokemaan myös tekemään taidetta useissa osallistavissa teoksissa ja taidehankkeissa. Helsingin juhlaviikot järjestetään 17.8.–2.9.

- Voimme iloisina ja ylpeinä esitellä spektaakkeleita ja kulttuuritekoja pursuavan ohjelman. On maailmantähtiä ja kaukaisia vieraita, on polttavia ajankohtaisaiheita ja ikuisia teemoja, on toritapahtumia ja intiimejä taidehetkiä - niin kuin festivaalissa pitää ollakin, sanoo Juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

Smeds pureutuu Linkolaan

Nykysirkus on vahvasti esillä vuoden 2012 Juhlaviikkojen ohjelmassa. Maailman suurimpiin nykysirkusryhmiin lukeutuva kanadalainen Cirque Éloize tuo uuden teoksensa kantaesityksen Helsinkiin.

Samoin kantaesityksenä nähdään nykysirkusta ja -tanssia yhdistelevä Double Exposure, korealaisen koreografi Sungsoo Ahnin ja suomalaisen esinemanipuloija Ville Walon yhteinen teos. Kotimaisen nykysirkuksen kärkiryhmä Circo Aereo tuo Juhlaviikoille uuden Camping 2 -esityksensä, sekin kantaesityksenä. 

Teatterin kansainvälinen huippuvieras on venäläinen ohjaaja Andrei Moguchi, jonka polttavan ajankohtainen esitys Circo Ambulante on vertauskuvallinen satu Venäjän uudesta demokratialiikkeestä.

Kotimaisista tekijöistä oman Fokus-sarjansa saa ohjaaja Kristian Smeds. Juhlaviikoilla kantaesitetään Smedsin ja Janne Reinikaisen uusi ohjaus, joka perustuu Antti Nylenin ja Pentti Linkolan teksteihin. Helsingin ensi-iltansa saa myös kehuja niittänyt 12Karamazovia ja lisäksi nähdään Smedsin työskentelytapaa peilaava elokuvainstallaatio The Living of Cherry Orchard.

Runsas tanssiohjelma tuo Helsinkiin italialaisen koreografi Emio Grecon sekä hollantilaisen dramaturgi Pieter C. Scholtenin.

Kansainvälisten nimien rinnalla Juhlaviikoilla esittäytyvät kovatasoiset kotimaiset tekijät. Tero Saarinen Companyn tuplaillassa nähdään Suomessa ensi kertaa Saarisen soolo Vox Balaenae sekä kuudelle tanssijalle luotu koreografia Scheme of Things.

Tanssielokuvan ja tanssiteoksen kantaesitykset kohtaavat Marita Liulian ja Virpi Pahkisen yhteisessä kaksoisensi-illassa.

Klassisessa musiikissa suuria tähtiä

Kaikkien aikojen mittavimpiin Juhlaviikkoesityksiin kuuluu Tristan & Isolde, Esa-Pekka Salosen, Peter Sellarsin ja Bill Violan yhteistyönä syntynyt visualisoitu versio Richard Wagnerin rakastetusta oopperasta. Helsingin esityksiin on saatu mukaan ensiluokkainen kansainvälinen kokoonpano.

Suuria mittasuhteita edustaa myös maineikkaan Leipzigin Gewandhaus-orkesterin vierailu kapellimestari Riccardo Chaillyn johdolla.

Kamarimusiikkiohjelmassa huippupianisti Pierre-Laurent Aimard on suunnitellut Juhlaviikoille mielenkiintoisen Ateljee-konserttikokonaisuuden. Hän esiintyy sekä kuvataiteilija Norman Perrymanin että nuorten suomalaismuusikoiden kanssa.

Barokkimusiikki kohtaa uuden musiikin, kun ranskalainen sopraano Sandrine Piau ja tenori Topi Lehtipuu esiintyvät Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa, Hannu Linnun johtamana. Barokkimusiikki juhlistaa myös Taiteiden yötä, kun harvoin Suomessa kuullut Monteverdin Maria-vesperit esitetään Johanneksenkirkossa.

Kantaesityksensä Juhlaviikoilla saavat sekä Pekka Jalkasen säveltämä monologiooppera, P. Mustapään runoon pohjautuva Dominus Krabbe että Uljas Pulkkisin Viisi naista kappelissa, joka tuo Lapin kamariorkesterin vierailulle Sellosaliin. 

Juhlaviikot jatkaa viime vuonna suurta suosiota saavuttanutta Wunderkammer-klubi-iltaa. Tänä vuonna jazz- ja elektromusiikin visionääri Tapani Rinne on kuratoinut Musiikkitalon pieniin saleihin levittäytyvän yllätyksellisen ohjelmiston.

Huvilassa ensikertalaisia

Huvilassa konsertoidaan tuttuun tapaan festivaalin jokaisena iltana. Huvilan kansainvälisistä tähdistä moni tekee ensiesiintymisensä Suomessa Juhlaviikoilla. Mukana on niin nousevia kykyjä kuin legendojakin.

Festivaalin avajaisillassa esiintyy Madeleine Peyroux, joka tekee paluun Suomeen kuudentoista vuoden jälkeen. Muita Huvilan lavalla nähtäviä kansainvälisiä naisartisteja ovat flamencon supertähti Carmen Linares, eteläafrikkalainen pop-, jazz- ja soul-diiva Simphiwe Dana, vokaalisuorituksistaan maailmankuuluksi tullut Zap Mama sekä tuoreet lahjakkuudet Selah Sue ja Liz Green.

Lyyrisen kitarasoundin legenda Bill Frisell kunnioittaa John Lennonin musiikkia omalla, tunnistettavalla tyylillään. Sekä New Yorkin vaativalla hip hop -kentällä että uuden tiedostavan afrikkalaisen rapin parissa kannuksensa ansainnut Blitz the Ambassador panee festivaaliin vauhtia avajaisviikonloppuna.

Menojalan saa liikkeelle myös englantilaisten huippumuusikoiden monikulttuurinen kollektiivi The Imagined Village sekä meksikolainen kitaraduo Rodrigo y Gabriela. Huvilassa vietetään myös iltaa venäläisittäin sekä kuullaan Bombinon metallista kitarasoundia suoraan Saharan autiomaasta.

Kotimaisia erikoisuuksia tarjoavat yllätysvieraan kanssa esiintyvä Apocalyptica ja ison orkesterin sekä solistien vahvistama Kerkko Koskinen Kollektiivi. Taiteiden yönä tanssitaan swingiä Antti Sarpilan tahtiin.

Taiteiden yönä leikitään dominoilla

Vuoden 2012 ohjelmassa on useita osallistavia teoksia ja taidehankkeita, joissa yleisö pääsee mukaan paitsi katsomaan ja kokemaan myös tekemään taidetta.

Taiteiden yö huipentuu suurimittaiseen Dominot-tapahtumaan, jossa tuhannet vapaaehtoiset rakentavat jättimäisen, kilometrien matkalle levittäytyvän seurapelin Helsingin kaduille. Taiteiden yötä vietetään torstaina 23.8. ja koko ohjelma julkistetaan elokuun alussa.

Koulu on Lapinlahden entisen sairaalan alueella tapahtuva vertaisoppimisen festivaali. Koulussa kuka tahansa voi ilmoittautua opettajaksi ja opettaa voi mitä tahansa: esimerkiksi kaupunkiviljelyä, priorisointia, koodaamista, kalan perkausta tai venäjän alkeita. Paikalle voi tulla myös pelkästään oppimaan. Koulun oppimismaratoniin mahtuu satoja oppitunteja.

Portugalilaisten Ana Borralhon ja Joao Galanten näyttämöteos Atlas syntyy taiteilijaparin ja sadan vapaaehtoisen yhteistyönä. Atlas on eri ammattiryhmien edustajista muodostuva maisema ja samalla poliittiinen manifesti, joka toteutuu Kaapelitehtaalla.

Juhlaviikot jatkaa suurta suosiota nauttinutta Taidetta kotiin -sarjaansa viemällä tänä vuonna tanssin kotiin. Reijo Kela ja Leena Gustavson toteuttavat ennennäkemättömiä koreografioita kahdeksassa helsinkiläiskodissa.

Lasten juhlaviikoilla festivaali kutsuu koulujen kautta kaikki helsinkiläiset tokaluokkalaiset riemukkaaseen musiikkiseikkailuun Musiikkitaloon. Rarerare ja kaverit -konsertissa lapset soittavat itse tekemiään instrumentteja Tapiola Sinfoniettan ja Santtu-Matias Rouvalin rinnalla.

Muuten Lasten juhlaviikkojen runsaassa ohjelmassa Mimmit-yhtye vie Huvila-yleisön matkalle maailman ympäri, Kirsi Kunnaksen runosatuklassikkoon perustuva Kani Koipeliini kuljettaa lapset satumaailmaan oopperan voimin ja kinokonsertissa muun muassa Chaplinin ja Keatonin mykkäelokuvaklassikoita säestää siivousvälinesoittimillaan Cleaning Women.

Design mukana Juhlaviikoilla

Helsingin juhlaviikot osallistuu sekä World Design Capital Helsinki 2012 että Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina –vuoden ohjelmaan.

Hämähäkit valtaavat Helsingin Taidehallin argentiinalaissyntyisen Tomas Saracenon näyttelyssä. Kansainvälisen taidemaailman kuuma nimi luo Juhlaviikoille aivan uuden teoksen, jossa hämähäkkien kutomat verkot ja niiden pohjalta tehdyt mallinnokset verkottuvat taiteen, tieteen ja arkkitehtuurin kanssa.

Muoti ja kuvataide puolestaan kohtaavat Amos Andersonin taidemuseon näyttelyssä Boutique. Näyttelyt ovat osa WDC-vuoden ohjelmaa.

Suomen valokuvataiteen museossa nähdään harvinaisia Polaroid-kuvia merkittäviltä taiteilijoilta Ansel Adamsista Andy Warholiin.

Taiteiden yönä tapahtuva Dominot tekee näkyväksi Helsingin 200-vuotista pääkaupunkikautta ja on osa juhlavuoden ohjelmaa.

HELSINGIN JUHLAVIIKOT Järjestetään 17.8.–2.9.2012 Taiteiden yötä vietetään 23.8. Stage tarjoaa kotimaisen ja kansainvälisen teatterikatsauksen 15.-26.8. Runokuu levittäytyy kaupunkiin 23.-29.8. Viapori Jazz soi Suomenlinnassa 22.–25.8. Art goes Kapakka näyttäytyy Helsingin ravintoloissa 16.–25.8. Cirko Pikkolo tarjoaa lapsille suunnattua sirkusohjelmistoa 24.-26.8. Mediataiteen festivaali Media Facades levittäytyy kaupunkiin 22.-26.8. Koko ohjelma: www.helsinginjuhlaviikot.fi. Lipunmyynti alkaa 25. huhtikuuta Lippupalvelussa.
Written by:

Marketta Karjalainen

Ota yhteyttä

Kommentit (0)

Osallistu keskusteluun