Piilota X Palauta

Bussien siivous on loppumatonta yötyötä

Paikalliset Kommentoi

Laukkuja, reppuja, kännyköitä. Graffiteja, roskia, oksennuksia, koirien jätöksiä.

– Näistä löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä, kuvaa Anneli Johansson kulkiessaan pitkin bussin käytävää.

Liikennöitsijä Nobinan varikolla Klovissa on alkanut jokailtainen operaatio. Johanssonin johtama siivouspalveluyritys tankkaa ja siivoaa bussit.

Työt alkavat iltaseitsemän jälkeen ja jatkuvat aamukolmeen, viikonloppuisin vähän pidempään.

Yli 1 200 bussia

Koko HSL:n liikenteessä ajaa päivittäin 1 250 bussia.

Seudun kaikesta joukkoliikenteestä bussien osuus on noin puolet.

Viime vuonna tehtiin 172,5 miljoonaa bussimatkaa.

Liikennöitsijöitä on kymmenkunta. Suurimmat ovat Helsingin bussiliikenne, Nobina, Veolia ja Pohjolan kaupunkiliikenne.

Päivittäin bussi lakaistaan, roskakorit tyhjennetään, lehdet kerätään. Töhryt poistetaan.

Viikkosiivouksessa bussi pestään ja lattia, ikkunat ja tangot pyyhitään.

Pari kertaa vuodessa bussi imuroidaan ja pestään kokonaan kattoa myöten.

– Ympäri vuoden joka päivä. Vain joulupäivänä emme ole töissä, Johansson sanoo.

Varikolla siivotaan noin 200 bussia yössä. Viikkopesuun ajetaan nelisenkymmentä autoa.

Talvella autoihin kulkeutuu matkustajien kengissä lunta, keväällä puolestaan vaivaa pöly.

– Kun bussi lähtee pysäkiltä, renkaiden alta pölähtää hiekanpölyä sisälle, Johansson selvittää.

Keväinen ilmiö on myös graffittien lisääntyminen. Johansson osoittaa bussin takapenkkiä, johon on vedetty paksulla sinisellä tussilla jokin tunnusmerkki.

– Kun kärsivällisesti hinkkaa, jälki voi lähteä pois. Jotkut aineet eivät lähde millään ja silloin voi edessä olla penkin vaihtokin, mikä tulee tosi kalliiksi.

Töhrimisen lisäksi penkkejä viillellään ja selkämyksiin liimaillaan tarroja.

Koulujen päätösviikonlopun ja isojen juhlapäivien jälkeen busseista kerätään säkkikaupalla kaljatölkkejä ja pulloja.

Ilkivalta on lähinnä nuorten laji, aikuiset puolestaan oksentavat ja voipa heiltä lirahtaa pissakin penkille öiseltä kapakkakierrokselta palatessa.

– Näky on pahin lauantaiaamuisin, Johansson huokaa.

Hän myös ihmettelee joidenkin intoa silputa busseissa olevia ilmaislehtiä.

Siisteydessä on kyse paitsi matkustusmukavuudesta, myös rahasta. Helsingin seudun liikenne HSL seuraa liikennöitsijöiden bussien kuntoa koko ajan.

Autojen hyvä hoito voi tuoda laatubonusta. Epäsiisteys puolestaan voidaan kirjata laatupoikkeamaksi, selvittää HSL:n liikennetarkastajien ryhmäpäällikkö Sami Aherva.

Hän pitää seudun joukkoliikennettä melko korkeatasoisena.

– Liikennöitsijät tekevät parhaansa, että kalusto pysyy teknisesti kunnossa ja myös siistinä.

Kauneus on katsojan silmässä, Aherva muistuttaa. Hyvin pidetty auto voi olla siisti, vaikka olisikin vanha ja kulunut.

– Uusikin bussi voi rapistua käsiin, jos ylläpito ei ole riittävä.

Laatuongelmia näkyi Ahervan mukaan takavuosina, kun kilpailutuksessa pärjätäkseen liikennöitsijät karsivat huollon kuluja.

Pieni joukko tekee ison riesan
Kommentti

Suurin osa meistä matkustaa ihan siististi bussilla töihin tai kouluun. Miksi viiltelisimme penkkiä tai sotkisimme tussilla? Kysehän on omasta viihtyvyydestämme.

Töhrijät ja vandaalit ovatkin marginaalinen joukko, vahvistaa Nobinan liikennejohtaja Mårten Winqvist. Pieni osasto saa kuitenkin aikaan ison riesan.

Vartiointiliikkeen avulla graffitimaakareita on saatu napattua ja oikeus on lätkäissyt heidän maksettavakseen suuria korvauksia. Eri asia tietysti on, saadaanko niitä perittyä.

Nobina tuo Espoon sisäiseen ja seutuliikenteeseen kesällä 81 tuliterää bussia. Uusissa autoissa pintamateriaalit on käsitelty niin, että töhryt lähtevät aiempaa paremmin pois.

Winqvist muistuttaa, että bussien normaalisiivouksessa on ihan riittävästi tekemistä.

Käyttäjän Klaus Nurmi kuva
Klaus Nurmi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.