Piilota X Palauta

Subutex-vauvojen määrä kasvaa

Paikalliset 2 Kommentoi

Helsingissä syntyy vuosittain satakunta raskauden aikana huumeille altistutunutta ”huumevauvaa”.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin naistensairaalan ja Kätilöopiston synnytyslääkärin Hanna Kahilan mukaan tapausten määrä on pääkaupunkiseudulla pienoisessa kasvussa.

– Kyse voi olla siitäkin, että nykyään ongelma osataan paremmin tunnistaa.

Vauvojen vieroituslääke on useimmiten morfiinia.”
Kahila on huumevauvailmiön johtavia asiantuntijoita Suomessa. Hän on tutkinut raskaudenaikaista huumeidenkäyttöä ja julkaisi aiheesta viime syksynä väitöskirjankin.

Neuvolat ja päihdepoliklinikat ohjaavat riskiryhmään kuuluvan raskaana olevan naisen naistenklinikan HAL- eli huume-, alkoholi- ja lääke-erityisäitiyspoliklinikalle, joka seuraa naista ja vauvan vointia koko raskauden ajan.

Kahilan mukaan huumevauvan syntymän jälkeiset oireet ovat usein epämääräisiä. Hän saattaa syödä huonosti ja olla ärtyisä ja vaikeasti rauhoiteltava. Hänen lihaksensa voivat olla poikkeuksellisen jännittyneitä tai velttoja.

Vauva on siis ikään kuin krapulassa.

– Vauvaa hoidetaan rauhallisessa ja hämärässä ympäristössä. Vaikeassa tapauksessa hänelle on annettava lääkitystä vieroitusoireisiin.

Jonkinlaisia vieroitusoireita on noin 40 prosentilla Helsinkiin syntyvistä huumevauvoista. Heille annettu vieroituslääke on useimmiten morfiinia.

Kahilan mukaan kätkytkuoleman eli vauvan yllättävän, äkillisen kuoleman riski kasvaa, kun äiti käyttää huumeita. Hän sanoo tietävänsä useita tapauksia Helsingissä, joissa Subutexia käyttävän äidin vauva on kokenut kätkytkuoleman.

Suomen huumeriippuvaisten suosikkihuume on Subutex.

– Huumeitakin vaarallisempaa vauvalle on kuitenkin äidin alkoholinkäyttö. Alkoholi aiheuttaa pysyviä vaurioita keskushermostoon, toisin kuin yleensä huumeet.

Harvinaista ei ole sekään, että sama nainen synnyttää toistuvasti huumeille raskauden aikana altistuneita vauvoja. Hän ei saa huumeriippuvuuttaan kuriin, vaikka ehkä yrittääkin.

Jotkut narkomaaninaiset ovat huumeiden vaikutuksen alla jopa synnytystilanteessa.

– Riski vauvan ongelmille kasvaa, jos nainen on sekakäyttäjä eli käyttää useita eri huumeita ja keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, sanoo Kahila.

– Yleensä mukana ovat vielä tupakka ja alkoholi.

Kahila toivoo, että yhteiskunta panostaisi enemmän riskiryhmään kuuluvien naisten hoitoon ja synnytyksenjälkeiseen seurantaan, mutta suuntaus on tällä hetkellä päinvastainen.

–Satsauksia seurantaan ja mielenterveys- ja sosiaalityöhön pikemmin leikataan. Myönteistä sen sijaan on, että nuorison syrjäytymiseen kiinnitetään enemmän huomiota, Kahila sanoo.

Huumevauvaongelmaa kasvattaa se, että virallista huumeiden korvaushoitoa tarjoaviin hoitopaikkoihin joutuu jonottamaan usein pitkään.

Huumeäideillä monta ongelmaa

Arviolta kuusi prosenttia suomalaissikiöistä altistuu raskausaikana päihteille eli alkoholille tai huumeille, tai molemmille.

Suomessa syntyy vuosittain noin 60 000 lasta eli päihteille altistuneita heistä on jopa noin neljä tuhatta.

Englannissa ja Amerikassa, joissa ilmiötä myös on tutkittu, huumevauvoja on prosentuaalisesti hieman enemmän kuin Suomessa.

Hanna Kahilan mukaan huumevauvojen äitejä on kaikenikäisiä, mutta valtaosa heistä on keskiarvoa nuorempia synnyttäjiä.

Huumevauvoja synnyttävät äidit ovat lähes poikkeuksetta moniongelmaisia, jotka käyttävät päihteitä laajalla spektrillä ja kärsivät mielenterveyden ongelmista.

Suomessa jopa kolmella neljästä päihteitä käyttävästä äidistä on mielenterveysongelmia.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Sami Lotila kuva
Sami Lotila

Kommentit

28.4.2012 14:47

Kiva elämä edessä näillä lapsilla...
Mutta kuten tästä näkee eivät huumeet välttämättä hirveää tavaraa ole, vähemmän haitallisia kuin alkoholi.

1.11.2013 12:30

ok.jotenkin tämä kuulostaa uskomattomalta.huumeet oon ihan huonoja hommia mutta..
itseni on vaikea uskoa että asia olisi näin mustavalkoista mielenterveysongelmaisia leimataan kokoajan aika inhottavasti.JOS OLET ÄITI j akärsit tai olet ollut hoidossa päihdepsykoosin takia elämäsi on helvettiä jos saat lapsen.TAI SIIS;jatkuvaa vakuuttelua."Ikinä ei voi tietää" päuhdepolitiikka on epärealistinen ja toimet usein puuttuu.toimet on lähinnä tarkkailua varoitteluja ja lääkkeitä."ikinä ei voi tietää "asenteella.joka jatkuu varmaan entisellä KOKEILIJALLA läpi elämän.(ps ei ole kokemusta näistä huumeista.)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.