Piilota X Palauta

Poliisi: Varkaat iskivät hotellien aamiaispöytiin

Kommentoi

Helsingin poliisi tutkii rikosvyyhtiä hotellien aamiaistiloissa tehdyistä omaisuusvarkauksista. Poliisi epäilee, että kyseessä on rikollisryhmä, joka kiertelee Euroopan maissa. Kun saalis on tarpeeksi iso, he jatkavat Suomesta toiseen maahan.

– Esitutkinta on kesken, eikä ketään ole vielä otettu kiinni. Poliisin tietoon on tullut kymmenen tapausta Helsingin alueella, rikoskomisario Juha Laaksonen kertoo.

Rikolliset esittäytyvät hotellin asiakkaana aamiaistiloissa. Kun oikeat asiakkaat jättävät omaisuutta pöydälle ruoan haun ajaksi, varkaat iskevät. Tekijät ovat Laaksosen mukaan ammattilaisia.

– He osaavat hommansa. Varkautta on vaikea huomata, vaikka istuisi viereisessä pöydässä.

Rikolliset ovat vieneet muun muassa lompakoita, tietokoneita ja kännyköitä. Tutkintaa hankaloittaa se, että useassa tapauksessa uhrit ovat ulkomaalaisia.

– Hotellien henkilökunnan pitää opastaa asiakkaita; omaisuutta ei pidä jättää aamiaispöytään edes hetkeksi.

Poliisi kehottaa turisteja ja suomalaisia samanlaiseen varovaisuuteen Helsingissä kuin muuallakin maailmassa.

– Onhan se kumma, että rantalomalla muistetaan turvata omaisuus vaikkapa vyölaukulla. Samanlaisia varkauksia tapahtuu Suomessakin. Rikollisten on helppo liikkua Euroopan maiden välillä, Laaksonen kertoo.

Käyttäjän Vera Miettinen kuva
Vera Miettinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.