Arin kävelyt on kävelty

Labradorinnoutaja Eddiestä on tullut Ari Räisäsen paras kaveri.

Anton Soinne

Tuusulalainen Ari Räisänen opettelee elämään ilman jalkoja.

Anton Soinne

Eddie avaa ensin kotioven ja seuraavaksi hissin oven.

Anton Soinne

Nivelreuma etenee jo ennestään reuman runtelemissa käsissä.

Anton Soinne

Viime talvi oli vaikea. Joulukuussa 2009 Ari Räisäseltä oli katkaistu vasen jalka polven alapuolelta ja viime syksynä katkaistiin oikea polven yläpuolelta. Talvi meni totutellessa. Ei jalattomuuteen, vaan ajatukseen jalattomuudesta. Seuraavaksi on hyväksyttävä jalattomuus.

– Oikeastaan vasta nyt alkaa tajuta, että enää ei ole kumpaakaan jalkaa. Että kävelyt on kävelty, 49-vuotias Räisänen sanoo melkein pelottavan tyynesti.

Vielä hän kuitenkin elättelee pientä toivonkipinää siitä, että voisi joskus vetää housut jalkaansa ja paidan päälleen seisten. Se edellyttää kuitenkin vasemmassa jalantyngässä olevan haavan paranemista, sillä kipeään jalkaan ei proteesia voi ruveta sovittelemaan.

– Ehkä se paranee. Tai sitten ei. Haava on yhä auki, vaikka sen umpeutumista on odoteltu jo vuosi.

Enpä tiedä, missä jamassa olisin ilman koiraa.”

Vielä viime vuonna Ari Räisänen pystyi kävelemään kyynärkeppien avulla lyhyitä matkoja.

– Kun vuosi sitten toukokuussa hain Eddien, pääsin kepeillä vielä tuollaisia kymmenen metrin matkoja.

Eddie on Invalidiliiton omistama avustajakoira, nelivuotias labradorinnoutaja, joka muutti isäntänsä elämän.

– Enpä tiedä, missä jamassa olisin ilman koiraa. Siitä on valtavasti apua, mutta lisäksi se on nelijalkainen ystävä, joka tuo päiviin sisältöä. On ainakin jotakin tekemistä, kun lähtee Eddien kanssa ulos.

Avustajakoira on monitaituri, joka avaa ovet, hakee postin, käyttää valokatkaisijaa, nostelee isäntänsä käsistä lipeäviä pikkutavaroita, noukkii kaupassa ostoksia koriin ja auttaa Ari Räisäsen jopa sängystä niinä päivinä, kun nouseminen on kipujen takia tai jostain muusta syystä vaikeaa.

– Se osasi paljon asioita jo silloin, kun sain sen, ja lisää voi opettaa, Räisänen kertoo. Vielä silloin, kun hän pesi perheen pyykit ja pystyi nostamaan ne narulle, hän opetti Eddien vetämään likapyykkikorin ensin hissiin ja hissistä pyykkitupaan.

– Jos pyysi, se otti jopa pyykit koneesta, vaikka pään pistäminen sisälle rumpuun selvästi pelotti sitä.

Eddie suhtautuu pohjattoman ystävällisesti paitsi isäntäänsä myös kaikkiin muihinkin ihmisiin. Välillä siitä koituu hankaluuksia, sillä ihmiset haluaisivat kovasti taputella sitä. Taputtelu ja kaikenlainen muukin koiraan kohdistuva huomio on kiellettyä silloin, kun sillä on työliivi päällä. Se ei ole lemmikki, vaan työkoira ja liivi on merkki siitä, että se on töissä.

– Koiraa ei saisi edes katsoa silmiin, ettei sen huomio kiinnity muualle, Räisänen lisää.

Jos haluaa kysellä koirasta, Eddien isäntä on valmis vastailemaan ventovieraidenkin kysymyksiin, mutta koira pitää sivuuttaa.

Ensimmäisen leikkauksen jälkeen pystyin vielä luistelemaan.”

Ari Räisänen sairastui nivelreumaan jo alle kolmikymppisenä. Kun hän ei kyennyt enää kirvesmiehen töihin, vakuutusyhtiö maksoi hänen kouluttamisensa rakennusmestariksi.

 

– Yritin takaisin työelämään, mutta se tyssäsi aina tähän taikasanaan ”nivelreuma”. Tuusulan kunnasta löytyi vähäksi aikaa töitä, mutta sen jälkeen ei mitään.

Sairaus paheni ja Räisänen joutui työkyvyttömyyseläkkeelle. Vaikka hän söi lääkkeitä minkä ehti, sairaus otti hänestä lopulta niskalenkin. Ensin vaihdettiin keinonivel vasempaan polveen, sitten oikeaan.

– Sen ensimmäisen leikkauksen jälkeen pystyin vielä luistelemaan. Ei mennyt kuin kaksi kuukautta, kun vedin hokkarit jalkaan ja menin jäälle, kymmenen vuotta Tuusulan ringettetyttöjä valmentanut Räisänen kertoo.

Seuraavaksi alkoi reistailla ristiselkä ja vasen lonkka. Lopputulos oli, että myös lonkkaan vaihdettiin keinonivel.

– Vuosi 2007 oli hirveä. Makasin kyljelläni sängyssä ja pissin pahimpaan aikaan purkkiin, koska en kyennyt nousemaan. Kivut olivat sellaisia, ettei niitä halua edes muistella.

Selkää hoidettiin jäykistämällä sitä ensin kahdessa, sitten vielä kolmannessa leikkauksessa. Nykyiseen verrattuna asiat olivat kuitenkin hyvin, sillä Räisäsellä oli jalat tallella ja hän pystyi kävelemään kyynärkeppien avulla.

Juhannuksena 2009 Räisäsen oikean jalan etuvarvas hankautui rikki.

– Varmaankin kengästä, mies arvelee.

Hankauma ei parantunut, vaan päinvastoin: se kipeytyi entisestään ja alkoi myös tummua. Tuusulan terveyskeskuksessa tuhraantui aikaa, koska aluksi siellä ei ymmärretty, mistä oli kysymys.

– Enkä tajunnut minäkään, Räisänen lisää.

Lopulta yksi terveyskeskuksen lääkäreistä hoksasi selvittää, kiertääkö varpaassa veri. Ei kiertänyt, ei siinä määrin kuin olisi pitänyt. Räisänen sai lähetteen Hyvinkään sairaalaan, mutta hän ei ikinä päässyt sinne saakka. Hyvinkäällä tilanne todettiin pelkän lähetteen perusteella niin vakavaksi, että hänet passitettiin samantien Meilahteen ja leikkauspöydälle. Varpaat olivat kuoliossa.

– Kun heräsin leikkauksesta, oikeasta jalasta oli poistettu etuvarvas – siis se, jossa oli ollut se hankauma – ja lisäksi isovarvas. Vasemmassa jalassa varpaita ei ollut enää lainkaan.

Jos Räisänen olisi selvinnyt varpaiden menettämisellä, hän olisi pitänyt itseään onnekkaana. Niin ei käynyt. Kuolio eteni ja joulukuussa 2009 häneltä katkaistiin Meilahden sairaalassa vasen jalka polven alapuolelta.

– Olisi se voitu poikkaista myös nilkasta, mutta silloin siihen ei olisi saanut proteesia.

Keväällä 2010 Räisäsen oli jälleen sairaalassa – tällä kertaa Töölössä – ei kuitenkaan jalkojen, vaan käden takia. Se oli lakannut ottamasta käskyjä vastaan.

– Se hoidettiin, mutta kun kerran olin sairaalassa, pyysin plastiikkakirurgia katsomaan oikeata jalkaa – ja olin vielä samana iltana taas leikkauspöydällä. Jalkaa ei vielä silloin katkaistu, mutta jalkaterästä lähti puolet.

Jalan hoitoa jatkettiin Hyvinkäällä. Kuolion rippeiden päälle nostettiin pieniä pusseja, joiden sisällä oli eläviä kärpäsentoukkia. Niiden tehtävänä oli syödä kuollutta kudosta.

– Ensimmäisenä päivänä toukat olivat vielä pieniä ja harmittoman näköisiä, mutta viiden päivän jälkeen ne olivat lihoneet isoiksi eivätkä ne näyttäneet enää lainkaan harmittomilta, Räisänen hymyilee.

Samana keväänä jalasta oli jo poistettu kaksi varvasta ja nyt poistettiin se viimeinenkin. Jalkaterän kaapimisen jälkeen löysäksi jäänyt nahka ommeltiin jäljelle jääneen puolikkaan ympärille. Leikkaushaavaa hoidettiin yli vuosi. Kun Räisänen viime syksynä meni jälleen hoidattamaan haavaa, hän joutui jäämään osastolle.

– Silloin päätettiin, että jalka katkaistaan. Lääkärit yrittivät viimeiseen asti pelastaa polven, mutta kuolio oli edennyt liian pitkälle. Kivut olivat kammottavia ja kipulääkkeet niin vahvoja, että en enää ollut tässä maailmassa. En enää jaksanut. Yhtenä päivänä olin sen verran tolkuissani, että vaadin päästä Meilahteen, jos jotain ei tehdä nopeasti. Seuraavana aamuna jalka katkaistiin polven yläpuolelta.

Avustajakoirat pyrkivät samalle viivalle opaskoirien kanssa

Avustajakoiratoimintaa pyöritetään lahjoitusvaroin ja Raha-automaattiyhdistyksen tuella, mutta vuoden alussa voimaan tullut asetus antaa myös sairaanhoitopiireille oikeuden myöntää koira sitä hakevalle. Käytännössä myöntäminen tarkoittaa koiran koulutuksen kustannuksista vastaamista samalla periaatteella kuin sairaanhoitopiirit vastaavat näkövammaisten opaskoirien koulutuksesta. Opaskoira kustannetaan lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineenä, josta on säädetty terveydenhuoltolaissa (30.12.2010/1326) ja asetuksessa lääkinnällisestä kuntoutuksesta (28.6.1991/1015). Yhden avustajakoiran kouluttaminen kestää kaksi vuotta ja maksaa noin 17 500 euroa. Koiria koulutetaan vuodessa 4–7, mikä on paljon vähemmän kuin opaskoirapuolella. Koirista on äärimmäinen pula, sillä Invalidiliiton kautta koiraa hakee joka vuosi 30–40 liikuntarajoitteista. Invalidiliiton avustajakoira-asiantuntija Paula Müller on tänä keväänä lähettänyt kaikkiin Suomen pariinkymmeneen sairaanhoitopiiriin tietopaketin, jossa avustajakoirista kerrotaan. Kaksi sairaanhoitopiiriä on kutsunut hänet paikan päälle esittelemään avustajakoiratoimintaa.

Written by:

Riitta Suomalainen

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun