Baarijakkaroita ja iPadeja lukutaidottomille?

Kuinka monta Google-hakua tarvitaan korvaamaan yksi luokanopettaja? Uppoaako oppi koululaiseen paremmin, kun saa istua tuolin sijasta baarijakkaralla? Kaipaako koululaitos lisää oppilaiden oikeuksien korostamista?

Kysymyksiä ei ole tarkoitettu vitsiksi – hymyileminen ei ole tosin kiellettyä – vaan aivan vakavasti otettavaksi pohdinnaksi suomalaisen koulun ja opetuksen tulevaisuudesta. Näin toukokuun tullen aiheeseen on ajankohtaista pureutua.

Tuoreen väitöskirjan mukaan koulujemme oppimisympäristö, ja sitä myöten myös opetusmetodit, ovat jämähtäneet menneeseen. Turun yliopistossa väittelevän Marko Kuuskorven mukaan luokkatila ei ole muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana käytännössä lainkaan, mikä jarruttaa opetuksen uudistamista.

Perinteisen, opettajan auktoriteettia korostavan luokkatilan korvaajaksi Kuuskorpi esittää mallia, jossa koululaisten pöydät olisivat reippaasti nykyistä korkeampia ja niiden ääressä istuttaisiin säädeltävillä, vähän baarijakkaraa muistuttavilla tuoleilla.

Pöydät voisi jaotella ryhmiin tai vaikkapa hevosenkengän muotoon, jolloin opettaja voisi puikkelehtia näppärästi luokassa. Vihkojen sijaan muistiinpanot tehtäisiin taulutietokoneille, ja opettaja käyttäisi liitutaulun sijasta kosketusnäyttöisiä aktiivitauluja.

Mullistavaa, sanoo Kuuskorpi ja muistuttaa, että hyvä fyysinen oppimisympäristö parantaa selvästi oppimistuloksia.

– Lapsella on oikeus liikkua. Vain luostarikoulussa oppilaat pannaan riviin istumaan hiljaa, Kuuskorpi kärjisti Helsingin Sanomien toimittajalle, joka kävi äskettäin tutustumassa uuden ajan malliluokkaan Varsinais-Suomen Piikkiössä.

Rohkenen, näin maallikkonakin, olla Kuuskorven kanssa eri mieltä.

Pelkään, että oppilaiden oikeuksia korostavan liberaalin teknologiahypetyksen tuloksena ei synny hyvää ja kivaa kaikille, vaan lisää uutisia oppilaiden käytöshäiriöiden kanssa kipuilevista opettajista.

Epäilen, että mullistuksen jälkeen Opetushallituksen arvio siitä, että parituhatta lasta läpäisee joka vuosi peruskoulun ilman kunnollista lukutaitoa, ei ainakaan lukuna kaunistu.

Pienen vihjeen tulevasta antoi jo HS:n paperilehden juttu, jossa yksi lehtikuva onnistui kertomaan enemmän kuin tuhat väitöskirjaa: yläluokkalaiset pojat istuivat malliluokan ”baarijakkaroillaan” lippikset päässä ja ope hymyili nätisti vieressä.

Sattumoisin kouluista kirjoittaa tiistain HS:ssa myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Hänen mukaansa tärkeintä koululaisten tulevaisuudelle ei olekaan tuolin korkeus, vaan se, millaisen ensimmäisen opettajan saa.

Myös Apunen nojaa väitteensä tutkimustietoon, jonka mukaan hyvä alakoulun opettaja todennäköisesti johtaa lapsen paremmin palkattuun ammattiin, kun taas huonon opettajan vaikutus on päinvastainen.

Rohkenen yhtyä näkemykseen, vaikka Apusen näkövinkkeli onkin koululaitosta ja sivistystä itseisarvoina arvostavalle ihmiselle turhan talouspainotteinen.

Olennaista on, että hyvä opettaja on palkkansa – ja paikkansa – ansainnut. Hyvä opettaja pitää nostaa takaisin symboliselle korokkeelle eikä laskea häntä lasten tasalle.

”Vapaan liikkuvuuden” sijaan haluan, että lapseni – ja kaikkien muidenkin lapset – saavat käydä opintiensä rauhallisessa oppimisympäristössä.

Taulutietokoneiden sijaan toivon, että tulevaisuuden koulu lahjoittaisi jokaiselle hyvän lukutaidon.

Ja enemmän kuin aktiivitaulun käyttötaitoa arvostan opettajaa, jonka selkäytimessä on ymmärrys, että tieto saattaa asua Googlessa, mutta viisaus ja esimerkin antaminen vain aikuisessa ihmisessä.

Written by:

Mikko Välimaa

Ota yhteyttä