Piilota X Palauta

Tilapäissopu ei poista määräaikaisten sortoa

Kolumnit Kommentoi

(PÄÄKIRJOITUS) Tuhatkunta Helsingissä työskentelevää määräaikaista opettajaa huokaisi helpotuksesta viime viikolla, kun kaupungin opetusvirasto päätti luopua suunnitelmasta leikata heidän kesäajan palkkojaan. Päätös tehtiin painostuksen saattelemana, sillä Opettajien ammattiliitto OAJ ehti jo uhata vastatoimilla.

Opetusvirasto joutuu etsimään siltä vaadittuja säästöjä nyt muilla keinoin. Toivoa sopii, että ratkaisu on opetuksen ja oppilaiden kannalta viisas. Helpotusta tilanteeseen voi tulla, mikäli vihreiden vaatimus opetusmäärärahojen kasvattamisesta saa tukea muualta.

Leikkauksista luopuminen on joka tapauksessa vain tilapäisratkaisu. Se ei poista opettajien työmarkkinoilla jo pitkään vallinnutta vinoumaa, joka antaa kunnille mahdollisuuden kohdella määräaikaisia opettajia b-luokan työntekijöinä.

Tilanne on hyvin kiusallinen myös OAJ:lle. Vaikka järjestö esiintyy julkisuudessa kernaasti määräaikaisten puolestapuhujana, se ei saa kiistaan kunnollista ratkaisua työehtoneuvotteluissa kuntatyönantajan kanssa. Jopa osa virassa olevista opettajista näyttää hyväksyneen määräaikaisten kaltoinkohtelun, koska samaa käytäntöä sovellettiin aikanaan myös heihin.

Pisa-menestyksessä paistattelevalle Suomelle määräaikaisten opettajien kohtelu on häpeätahra, joka pitää jo pyyhkiä pois.

Käyttäjän Mikko Välimaa kuva
Mikko Välimaa

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.