Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Katso kuvagalleria Suomi-Sveitsi -ottelusta.
Vantaan kirjasto kokeilee varausmaksuttomuutta jättämällä varausmaksut perimättä vapusta vuoden loppuun. Helsingissä kokeilua ei ole eikä maksusta aiota luopua.
Helsinkiläisopiskelija iloitsi päästessään korkeakouluun, ja Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön (Hoas) vuokra-asuntoon Rastilaan. Todellisuus löi vasten kasvoja.
Vaikka omaperäisistä elokuvista tunnetun nelikymppisen ohjaaja Harmony Korinen uutuus Spring Brakers on määritelty komediaksi ja draamaksi, ei elokuva istu kumpaankaan lajityyppiin täysin vaivatta.
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoo taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin puolueettomuuden vaarantuneen Guggenheim-Helsinki -museohankkeen valmistelussa. Hän pitää Gallen-Kallela-Sirénin menettelyä asiassa moitittavana. Kantelu oikeusasiamiehelle asiassa tehtiin reilu vuosi sitten.
Puolustusvoimien raivaajat saavat kymmeniä hälytyksiä vuodessa vanhojen räjähteiden takia. Pelkästään Uudellamaalla hälytyksiä on 30–80 vuodessa ja joihinkin rakennuksiin pitää mennä useitakin kertoja, kertoo räjähteiden raivauksesta vastaava majuri Mika Tyry Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnasta.
Mies hakee töitä keskisuuresta suomalaisyrityksestä ja saa kutsun haastatteluun. Haastattelutilanteessa rekrytoija on vaivaantunut syystä, jota haastateltava ei osaa arvata. Haastattelu on ohi alle puolessa tunnissa. Vasta myöhemmin hakijalle selviää, että rekrytoija on miehen vanhalle esimiehelle soittaessaan tehnyt hakijasta ohimennen myös Google-haun.
Meneekö naiseksi muuttuva mies uimahallissa naisten vai miesten puolelle peseytymään? Helsingin kaupungin uimahalleissa transsukupuoliselle henkilölle pyritään tilojen mukaan järjestämään omat pesutilat.
Rakennusvirheitä tapahtuu Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n asiantuntijan mukaan niin edullisten kuin kalliiden asuntojen uudiskohteissa. Helsingin Uutiset paljasti keskiviikkona, että Eiranrannan miljoonan euron hintaluokan ökytaloissa on ilmennyt ilmanvaihtoon, lämmitykseen ja jäähdytykseen liittyviä puutteita.
Maailmalla valtavan kiinnostuksen kerännyt Gumball 3000 -hyväntekeväisyysajo tuo Suomeen pitkän letkan makeita autoja sekä julkkiksia. Letkassa ajavat muun muassa moninkertainen rullalautailun maailmanmestari Tony Hawk sekä Ritari Ässänä tunnettu näyttelijälegenda David Hasselhoff.
Tullin ja muiden viranomaisten tarkastamissa ulkomaan liikenteen rekoissa on yhä paljon liikenneturvallisuutta vaarantavia puutteita. Erityisen riskialttiita ovat vaarallisten aineiden kuljetukset, kertoi Tulli perjantaina.
Ylioppilasjuhlat lähestyvät ja tässä kohtaa monen kädet jo hikoilevat. Mitä antaisin tuoreelle ylioppilaalle lahjaksi? Käykö pelkästään raha, vai onko se sielutonta? Pitääkö minun viedä hopeinen kakkulapio? Jos vien alkoholia, juoko todennäköisesti...
Olin viikko sitten Yhdysvalloissa juhlimassa Suomen ja Ruotsin Amerikan-siirtolaisten 375-vuotista historiaa. Vuonna 1638 Delawareen rantautuivat ensimmäiset siirtolaiset kahdella laivalla, joissa matkusti suomalaisia ja ruotsalaisia.
Valtuusto hylkäsi Jätkäsaaren tornihotellin. Päätöstä edelsi kipakka keskustelu korkeasta rakentamisesta merelliseen Helsinkiin. ”Helsingin merellinen siluetti” on usein toistettu käsite. Tässä mielikuvassa Tuomiokirkko kohoaa Esplanadin värikkäiden...
Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueen niin sanottu saksankielisten maiden turnaus Dresdenissä ei mennyt aivan putkeen. Pronssikin olisi jäänyt saamatta, ellei vasta viimeiseen otteluun ehtinyt Sinuhe Wallinheimo (kok) olisi noussut...
Lauloin Abbaa äitini hiustenkihartimeen, kun olin hädin tuskin vaahtosammuttimen kokoinen. En tiennyt silloin Waterloosta, tuosta belgialaisesta kaupungista tai Napoleonin viimeiseksi jääneestä taistelusta, mutta laulaminen oli hauskaa puuhaa.
(PÄÄKIRJOITUS) Helsingin Uutiset on viime viikkoina kertonut useissa jutuissaan lähiöiden asukasrakenteen muutoksista. Yllättäviin uutisiin kuuluu muun muassa, että Lauttasaari saa runsaasti uusia asukkaita muualta maasta, mitä selittänee...
Yhteisvastuu on mennyt överiksi. Tämä koskee niin ylivelkaantuneiden maiden auttamista heittämällä uutta rahaa hukatun perään kuin seikkailijoiden tempausten maksamista.
Ehdotan, että peruskoulu luopuu luokkatasoista, tai ainakin lisää merkittävästi eri-ikäisten lasten yhteisopetusta. Uudistus lisäisi koulurauhaa ja opiskelun mielekkyyttä. Läpi tunnetun historian ovat lapset kasvaneet sisarusten ja muiden eri-...
(PÄÄKIRJOITUS) Nyt se on todistettu ilman äitienpäivän juhlapuheita: Suomi on maailman paras maa äideille.Pelastakaa lapset -järjestön raportissa asetettiin 176 maata paremmuusjärjestykseen sen mukaan miten ne ovat onnistuneet äitien tukemisessa....
Vanhoille ystäville, presidentti Urho Kekkoselle ja Neuvostoliiton pääministerille Aleksei Kosyginille, pystytetään patsas Kostamuksen kaivoskaupunkiin Karjalan tasavaltaan lähelle Suomen rajaa. Muistomerkissä kaivoksen perustajat Kekkonen ja...
Lue tarinoita tavaroista ja tekijöistä. Kilkkaa tästä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Näitkö jotain kummallista? Kuulitko uutisskuupin? Mikä mättää tai pitäisikö jokin hyvä asia nostaa esille julkisuudessa? Anna siitä vinkki Helsingin Uutisille ja voita ravintolalahjakortti.
Katso tarkemmat ohjeet täältä.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!