Kommentit
Tässäkin mainitaan tuo Guggenheim museo siten, kun sen puuttuminen Suomesta olisi jotakin niin suurta vahinkoa Suomalaisille, ettei sitä ilman voitaisi elää. Ei yhtään ihmetellä kun tuollaisen rakennuksen, jota halutaan tänne vain turistia varten, rakentamista pidetään niin tärkeänä, että sen rakentamiseen löytyy rahaa, mutta rahaa ei ole ihmisten elämän turvaamista varten, kuten esimerkiksi tämänhetken tuikitärkeetä lastenterveyden turvaksi tarvittavaa lastensairaalaa, jonka rakentaminen on osoittautunut olevan toisarvoinen juttu. Odottelen vain sitä, koska keksitään eduskunnassa aloittaa lastensairaalan rakentamiseen tähtäävät viivyttely kinailut siitä, että tarvitaan laatia uusi laki, joka pakoittaa sairauden sattuessa hoitamaan tämän maan lapsia, kuten keksittiin syyksi kun haluttiin vanhustenhoidossa luistaa ihmisoikeuksien mukaisista hoidoista.
Guggenhein olisi avannut ns. piikin hamaan tulevaisuuteen verorahoista amerikkalaiselle säätiölle. TÄMÄ on varmastikin suurin syy sen vastustamiseen.
Monien mielestä Guggenheim saa toki tulla, mutta EI yhteiskunnan kustantamana. Tämän vuoksi kirjastotalon vertaaminen tähän on huono ja yleensäkin kirjaston ja taidemuseon vertaaminen ovat eri palikoita.
Keskustakirjasto tulisi haudata, jos rahat eivät riitä edes nykyisten lähikirjastojen ylläpitoon. Nämä pikkukirjastot palvelevat isoa joukkoa tavallisia ihmisiä eivätkä mitään saunojia ja suksivuokraajia. Kirjastot ovat tärkeitä kaupunginosan kokoontumispaikkoja.
Keskuskirjasto on valmiiksi kuollut hanke. Uusi olympiastadion pitäisi olla seuraavana listalla. Ja nimenomaan uusi - tulee huommattavaksi halvemmaksi rakentaa kokonaan uusi pyhättö. Vanha rakennus on pitkälti korjaamattomassa kunnossa. Tornin voi säilyttää.
Miksköhän ei vanha postitalo käy/käynyt keskustakirjastoksi, kun vielä on tyhjentynyt/tyhjentymässä? Mitäköhän ertyisiä teknisiä ongelmia siinä olisi ollut/on?
Postitalo ei käynyt Keskustakirjastoksi sen takia, että kaupungin johto ei ole ollut missään vaiheessa etsimässä kirjastolle paikkaa, vaan haluaa rakentaa monumentin Töölönlahdelle.




















