Zombiekävely vaatii ehtaa aivonälkää

Helsingin Zombiewalkilla nähdään toinen toistaan hurjempia ilmestyksiä. Taustalla klovniksi pukeutunut Janne Tourunen valitsi pellepuvun, koska ne pelottavat niin monia.

Hemmo Rättyä

Elävät kuolleet valtaavat Helsingin kadut 19. toukokuuta, kun Zombiewalk kutsuu kauhuelokuvien ystävät yhteen. Tapahtumassa on tarkoitus aidossa zombihengessä laahustaa laumassa läpi Helsingin keskustan alkaen Narinkkatorilta.

– Walkissa liikutaan sellainen parin kilometrin matka. Enempään ihmisillä ei yleensä riitä ääni ja innostus eläytyä kunnolla, tapahtuman järjestäjiin kuuluva Janne Tourunen kertoo.

Juuri eläytymistä toivotaan tapahtumaan osallistujilta.

– Toivomme, että porukka oikeasti jaksaisi nähdä vaivaa, eikä vain laittaa vähän punaista naaman ja jauhaa arjen asioita kesken marssin, Tourunen pohtii.

– Viime vuosina parhaiten minulle on jäänyt mieleen muun muassa lastenrattaissa ollut zombi-vauva, zombi-koira sekä pari naista, jotka olivat muovanneet sikiön, joka roikkui heidän jaloistaan. Siistiä, järjestäjiin kuuluva Emilia Keskinen muistelee.

Järjestäjillä on myös vinkkejä mahdollisille osallistujille.

– Hoitsupuvut ja kaasunaamarit on käytetty jo aika pahasti loppuun edellisillä marsseilla. Tänä vuonna olisi ehkä mukavampi nähdä ihmisillä arkisempia asusteita, jotka olisivat sitten veren tahrimia ja repaleisia. Enemmän normikamaa, vähemmän lateksisia hoitsupukuja, Keskinen toivoo.

Hoitsupuvut ja kaasunaamarit on käytetty jo aika pahasti loppuun.”

Zombiewalk lähti alunperin liikkeelle Torontosta 2000-luvun alussa Flashmob-tapahtumana. Suomessa zombien vaellus koetaan nyt kahdeksatta kertaa.

– Zombeilla on aika iso fanipohja ja sellaiseksi on helpompi maskeerata itsensä. Ja onhan lauma zombeja siistimpi kuin esimerkiksi kasa vampyyreja.

Zombit, vaikka toki suosittuja ovat aina olleetkin, tekevät jälleen uutta tulemista. Tästä esimerkkinä esimerkiksi Suomessakin pyörivä TV-sarja Walking dead ja elokuvateattereissa pyörivä toisen maailmansodan zombietoimintaelokuva War of the Dead.

Keskinen ja Tourunen eivät kuitenkaan pelkää, että zombit kuluisivat puhki samalla tavalla kuten esimerkiksi vampyyrit viime vuosina.

– Zombit ovat olleet suosittuja jo kauan ennen vampyyreja, jotka kuolivat yhtä nopeasti kuin syntyivätkin, Tourunen piikittelee.

Zombiewalk Helsinki järjestetään 19.5. klo 18. Lähtö Narinkkatorilta.

Written by:

Toni Tervo

Ota yhteyttä