Piilota X Palauta

Kirkkoväeltä hengellisiä lauluja prinsessalle

Paikalliset Kommentoi

Helsingin seurakunnat lähettävät Ruotsin prinsessalle Estelle Bernadottelle kastelahjaksi cd:n, ruotsinkielisen vihkosen ja enkelitaulun sisältävän paketin.

Lahja lähetetään Estellelle tämän kastepäivänä. Kastajaisia vietetään länsinaapurissa 22. toukokuuta.

Cd:llä on Sari Kaasisen laulamia tuutulauluja ja hengellisiä lauluja. Kappaleista kaksi on laulettu ruotsin kielellä.

Helsingin seurakunnat perustelevat tempausta sillä, että ihmiset ovat kiinnostuneita pikkuprinsessasta ja hänen vaiheitaan seurataan tarkkaan Suomessakin.

– Estelle on ollut paljon esillä ja saanut huomiota mediassa. Ihmiset ovat kiinnostuneita hänestä. Kastelahjan lähettäminen tuli puheeksi Helsingin seurakuntien Pienelle parasta -työryhmässä, kertoo Helsingin seurakuntayhtymän tiedottaja Erja Piipponen.

 

Ihmiset ovat kiinnostuneita hänestä.”

Pienelle parasta -hankkeessa vauva- ja lapsiperheitä askarruttavat pohdinnat halutaan ottaa entistä paremmin huomioon.

 

Estellelle postitse lähetettävä Pienen iltahetki (ruotsiksi Barnets bästa aftonstundin) -lahja on sama kastelahjapaketti, joka lähetetään pienokaisen omalla nimellä jokaiselle, joka on kastettu ja liitetty jäseneksi johonkin helsinkiläisseurakuntaan.

Ruotsinkielisten seurakuntien jäsenten lapset saavat saman cd:n ja ruotsin kielelle käännetyn vihkosen.

Vihkosessa vanhemman toiveet ja tunteet on punottu tekstiin, eräänlaiseksi kirjeeksi pikkuiselle.

Vihkosen tekstit ovat kirjailija Kaisa Raittilan käsialaa, kuvitus on Jenni Ropen.

Käyttäjän Jussi Vehkasalo kuva
Jussi Vehkasalo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.