Grillimakkarapula, kuinkas sattuikaan!

Voihan kyrsä sanon minä. Olen jo vuosia ollut kasvissyöjä. Elämä ilman lihaisia ruokanautintoja on ollut varsin tyydyttävää, vaikka monet jaksavat vuodesta toiseen ihmetellä, miten selviän ilman.

Yksi heikkous minulla kuitenkin on: grillimakkara. Kun himo iskee, kärvistelen ensin muutaman viikon, ja jos ei helpota, heitän yhden Kabanossin huiviin. Nimenomaan Kabanossin ja yleensä puolikas riittää.

Tämä tapahtuu sattuneista syistä aina nimenomaan kesäaikaan. Grillimakkaraa pursuaa kaupan kylmäaltaissa vuodet ympäri, mutta kuka hullu sitä nyt talvella syö. Nimensä mukaisesti sitä kuuluu grillata, eikä todellakaan missään aneemisessa sähköuunissa.

Järkytykseni oli siis ymmärrettävästi melkoinen, kun jokin aika sitten uutisoitiin kesällä uhkaavasta grillimakkarapulasta.

Alkujärkytyksen jälkeen oli vuorossa ahaa-elämys. Joulun alla hamstrattiin voita, pääsiäisenä munia ja nyt kesän alla, kuinkas sattuikaan, niitä makkaroita.

Suomalaiset ruuantuottajat ja kaupan ala ovat keksineet mitä nerokkaimman menekinedistämiskampanjan. Kysyntäpiikin aikoihin huudellaan hetki ei oota, niin johan saadaan paremmat hillot irti. Kyllähän pääsiäisenä pitää pashaa saada, eikös juu.

Jännä homma nimittäin. Enpä ainakaan minä kuullut, että kovin moni olisi esimerkiksi joulun alla jäänyt ilman sitä voipakettiaan, edes minä joka survaisen perinteisen joulumenun pystyyn parina viimeisenä päivänä ja yönä. Vain kauppaa piti vaihtaa ja pistää muutama killinki lisää tiskiin.

Jo hyvän aikaa on vouhkattu kuluttamalla vaikuttamisesta. ”Suosin luomua ja kotimaista, ja boikotoin kaikkea riistolla ja vääryydellä tuotettua.” Niin varmaan, jos niin tekisi, kuolisi melko äkkiä nälkään.

Muutama lompakollaan ”äänestävä” viherpiiperö tuskin tämän maailman vääryyksiä poistaa. Tuottajat ja kauppa sen sijaan ovat mitä ilmeisimmin oppineet näppärän tavan, miten manipuloida tarjontapuolta omaksi edukseen.

Nyt vain veikkaukset pystyyn. Olisiko ensi jouluna kenties vaikeuksia kaakaon toimituksessa. Mitä onkaan joulu ilman suklaakonvehteja? Tai porkkanalaatikkoa. Olipa huono sato, joulun alla pääsi lopahtamaan.

Written by:

Marjaana Varmavuori

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun