Piilota X Palauta

Tosi-viisufani ei anna hankaluuksien lannistaa

Paikalliset 1 Kommentoi

Tämänvuotisten Euroviisujen järjestäminen on ollut suuri asia isäntämaa Azerbaidjanille. Euroviisut näkyvät kaikkialla Bakun katukuvassa. Maa haluaa olla esillä muutenkin kuin huolestuttavan poliittisen- ja ihmisoikeustilanteensa takia. Nämä asiat, sekä hankalat matkajärjestelyt ovat kuitenkin monen pitkän linjan viisuturistin jäämään kotiin.

Helsinkiläinen Risto Puustinen ja turkulainen Karri Kronström ovat kaikesta huolimatta saapuneet seuraamaan Euroviisuja paikanpäälle.

Heidänkään matkajärjestelyistä ei haasteita ole puuttunut. Miesten ensimmäinen hotellivaraus jäädytettiin, koska Azerbaidjanissa ministeriö piti hotellivarauksia suljettuina pitkälle alkukevääseen, ja toinen varaus peruuntui hotellissa tapahtuneen erehdyksen takia. Nyt kaksikko asuu Bakun vanhassa kaupungissa hostellissa.

Mikä sitten saa miehet lähtemään seuraamaan Euroviisuja hankalien yhteyksien päähän maahan jonka poliittisesta tilanteesta varoitetaan?

– Baku on eksoottinen kohde, jossa muuten tuskin koskaan tulisi käytyä, Karri Kronström perustelee.

Bakun Euroviisut ovat Puustiselle jo kolmannet, joita hän on ollut katsomassa paikan päällä. Kronströmin viisukokemus rajoittuu viime vuoden viisuihin Dusseldorfissa.

Puustinen kertoo seuranneensa Euroviisuja koko ikänsä, ja vintiltä löytyy vieläkin vanha vhs-kasetti, jolle on nauhoitettu Kaija Kärkisen esitys ”Hullu yö” vuoden 1991 Euroviisuista.

Kronström taas on kaikkiruokainen musiikin suhteen. Muihin euroviisuihmisiin tutustuttuaan hänkin on seurannut aktiivisemmin viisuja.

Myös järjestelyt Bakussa ovat olleet haasteellisia, aikataulut ovat venyneet, ja esimerkiksi viisulippujen saaminen on ollut aikaisempia vuosia monimutkaisempaa.

– Onnettomat järjestelyt, Karri Kronström puuskahtaa.

– Paikallisille järjestäjille varhaisempi viisukulttuuri on tuntematonta.

Muuten tunnelma Bakussa on ollut molempien mielestä hyvä.

– Viisut näkyvät täällä kaikkialla, Kronström kertoo.

– Ihmiset muuten ovat kaikkialla ystävällisiä ja auttavaisia, Puustinen jatkaa.

Miesten tämän vuoden suosikkeja kysyttäessä tulee heti pitkä lista:

– Ainakin Kypros, Ruotsi, Islanti, Irlanti ja Venäjä ja… aloittaa Puustinen.

Kronström taas kertoo pitävänsä eniten Pernillan lisäksi Venäjän mummoista.

Tämän vuoden voittajaksi Puustinen veikkaa Ruotsia tai Venäjää.

Suomen Pernilla Karlssonin viisutaival tyssäsi tiistaina semifinaaliin, josta hän ei selviytynyt lauantain finaaliin.

Karlsson on silti tyytyväinen viisu-urakkaansa.

– Tämä on ollut mahtava kokemus ja mieletön reissu. Todellinen kerran elämässä -kokemus, josta en luopuisi mistään hinnasta.

Harjoitusten lisäksi Karlsson ehti tutustua itse kisakaupunkiin. Vaikka paikallinen kulttuuri ja ruoka toivat omat yllätyksensä, viisumatkan parhaimpina asioina Karlsson pitää ihmisten ystävällisyyttä kisakaungissa sekä mahdollisuutta tutustua muihin kilpailussa mukana oleviin artisteihin.

– Euroviisut ovat iso kokemus kenelle tahansa artistille, Pernilla Karlsson tiivistää.

1 kommentti Kommentoi
toimitus

Kommentit

24.5.2012 11:02

Rohkea rokan syö. :)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.