Piilota X Palauta

Naiskopla varastaa lompakoita puolustuskyvyttömiltä Vuosaaressa

Paikalliset Kommentoi

Vuosaaressa Columbuksen luona väijyy naiskopla, joka varastelee lompakoita puolustuskyvyttömiltä henkilöiltä.

Helsingin Uutisten tietojen mukaan kauppakeskuksessa on sattunut lyhyen ajan sisällä ainakin kolme varkautta, joissa uhri on ollut liikuntarajoitteinen vammainen tai pitkäaikaissairas. On mahdollista, että vastaavia varkauksia on tehty alueella useampiakin.

 

Heidän toimintansa on tosi alhaista.”

 

Ensimmäinen tapaus sattui kolmisen viikkoa sitten, kun naisryhmä vohki lompakon cp-vammaiselta 40-vuotiaalta mieheltä. Myöhemmin toisena päivänä hän joutui saman koplan uhriksi Columbuksen luona toistamiseen.

Tekijät ovat rosvonneet lompakon myös 70-vuotiaalta Parkinsonin tautia sairastavalta mieheltä.

Helsingin poliisin rikoskomisario Jouni Niskanen kertoo, että naisvarkaiden henkilöys on yhä hämärän peitossa. Vuosaaressa mellastavasta koplasta kaivataan nyt kipeästi vihjeitä.

Niskasen mukaan Vuosaaressa tapahtui kaksi lompakkovarkautta myös 14. toukokuuta, mutta tapaukset eivät näytä liittyvän epäiltyyn naiskoplaan.

– Nämä vuosina 1945 ja 1955 syntyneet miespuoliset uhrit eivät olleet vammaisia, Niskanen sanoo.

Helsingin Uutisiin yhteyttä ottanut Hannele Lilja kertoo tietävänsä liikuntarajoitteiset uhrit ja kuulleensa, miten tekijät toimivat.

– Ensin yksi heistä lähestyi ystävällisesti miestä, esittäytyi sosiaalipalvelujen ammattilaiseksi ja sanoi, että mä tulen sun luo siivoamaan. Kun mies vastasi, ettei hän tiedä mistään siivouksesta, tekijä pyysi häneltä sairausvakuutuskorttia henkilöyden tarkistamiseksi. Samassa yhteydessä mieheltä vietiin vaivihkaa lompakko, Lilja kertoo.

Liljan mukaan varaskoplassa on 2–3 naista, jotka etsivät yhteistuumin vaikeasti liikkuvia uhreja Vuosaaren metroaseman lähellä.

– Varkaat ovat kantasuomalaisia naisia, iältään 40–50-vuotiaita. Heidän toimintansa on tosi alhaista, Lilja paheksuu.

Liljan mukaan liikuntarajoitteiset uhrit ovat tehneet rikosilmoituksen lompakkovarkauksista. Miehet ovat menettäneet yhteensä 150 euroa käteistä ja monenlaisia kortteja. Tekijät eivät ole onnistuneet nostamaan rahaa heidän pankkitileiltään.

– Uhrit ovat ehtineet kuolettaa korttinsa nopeasti.

Vihjeet Vuosaaren naiskoplasta voi ilmoittaa Helsingin poliisiin rikoskomisario Jouni Niskaselle vaihteen numeron 071 877 0111 kautta.

Käyttäjän Tuomas Massinen kuva
Tuomas Massinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu