Kuningasidea on bändi, heimo ja elämäntapa

Kuningasideassa kaikki tehdään kimpassa. Kuvassa kitaraa soittavat yhtyeen solistit Väinöväinö ja Pole.

Toni Tervo

Mitähän sitä tuli taas luvattua? Helsinkiläisyhtye Kuningasidea kertoi taannoin radiohaastattelussa aikovansa esiintyä tulevana kesänä lavalla alasti.

– Se oli vähän sellainen uutisankka, mutta kai se pitää jollain keikalla toteuttaa, laulaja ja kitaristi Väinö Wallenius eli Väinöväinö virnistää.

– Kesäkeikoilla tulee muutenkin olemaan överi meininki. Haluamme, että ne ovat jokainen uniikkeja, jotta ihmiset, jotka tulevat katsomaan meitä uudestaan, eivät näe samaa keikkaa kahta kertaa, yhtyeen laulaja Pauli Korjus eli Pole vakuuttaa.

Muun muassa hip hopia, reggaeta, punkia ja folkia sekoittava Kuningasidea syntyi kolme vuotta sitten muutaman jäsenen freestyle-sessioissa. Yksitoistahenkiseksi lopulta kasvanut pumppu on ollut nykyisessä kokoonpanossaan noin vuoden.

– Bändistä on kasvanut vähän niinkuin perhe tai suku. Oikeastaan tietynlainen heimo, jossa kaikilla on yhtäläinen merkitys, Korjus fiilistelee.

– Meiltä on usein pyydetty, että voisiko Kuningasideasta tulla vaikka vain solistit esiintymään, mutta emme ole suostuneet. Meitä on ja tulee aina olemaan lavalla yksitoista, Wallenius julistaa.

Välittäminen, toisista huolehtiminen ja lähimmäisenrakkaus. Siinä on pähkinänkuoressa Kuningasidean ajatusmaailma.

– Mielestämme tässä maailmassa on tärkeää ottaa muut enemmän huomioon ja tuijottaa vähemmän omaan napaansa, Korjus pohtii.

– Yksi kappaleidemme teemoista on myös muutos ajankuvassa. Tekstimme voivat olla aika kantaaottaviakin, mutta niitä ei kuitenkaan ole sidottu mihinkään puolueeseen, Wallenius jatkaa.

Kuulijalle on tarkoitus tulla sellainen olo, että maailmassa on yhä toivoa.”
Yksi yhtyeen teeseistä on, että Kuningasidea ei ole vain yhtye, vaan se on myös elämäntapa.

– Se on spontaania, huolehtivaa ja vähän sellaista hippimeininkiä, joka syntyy rakkaudesta ja innostuksesta musiikkiin, Wallenius naurahtaa.

Kuningasidea julkaisee ensimmäisen levynsä 13. kesäkuuta.

– Levy on erittäin positiivinen. Biisien jälkeen kuulijalle on tarkoitus tulla sellainen olo, että maailmassa on yhä toivoa, Wallenius miettii.

Kuningasidean levynjulkaisukeikka järjestetään 16.6. klo 20 Tavastialla (Urho Kekkosen katu 6). Liput 14 e.

Written by:

Toni Tervo

Ota yhteyttä

Kommentit

Osallistu keskusteluun