Piilota X Palauta

Minä-minä-maassa voittajakaan ei hymyile

Kolumnit Kommentoi

Oliko sinulla viime lauantaina joku, jonka lähellä koit olevasi turvassa tai paikka, jossa saatoit hiljentyä kaltaistesi kanssa? Vai tunsitko pikemminkin epämääräistä myötätuntoa ja pahaa oloa, jonka pyyhit lopulta mielestäsi?

Hyvinkään joukkosurma on pakottanut suomalaiset pohtimaan turvallisuuttaan taas uudella tavoin. Kovakalloisinkin tajunnee jo, että luodit olisivat voineet osua keneen tahansa. Vaikeampaa, mutta välttämätöntä olisi myöntää, että joukkosurmista on tullut erottamaton osa nyky-Suomea.

Aiemmat surmat ja reagointi niihin kertovat, ettei ilmiötä voi selittää saati ehkäistä teknokraattisesti. Aselakien kiristys ei yksin auta. Poliisin ja muiden viranomaisten varautumista tarvitaan, mutta sekään ei vaaraa poista. Melkeinpä tekopyhää on huutaa apuun järjestöjä, koululaitosta tai kirkkoa, jotka normaalioloissa saavat osakseen vain budjetintekijän punakynää tai moraalista ylenkatsetta.

Vika ei ole liioin ”järjestelmässä” tai ”yhteiskunnassa”, vaan paljon syvemmällä: koko kulttuurimme lävistäneessä minä-minä-ajattelussa.

Pirstaleisen ajanhengen ytimeen kuuluu, että yksilön oikeuksia korostetaan, mutta vastuut on häivytetty. Tyhjiön täyttävät menestyksen ja nautintojen tavoittelu, joista paitsi jääminen tuottaa vihaa.

Viha taas saa kasvaa piilossa, kun julkisuuden ovat vallanneet kohu-uutiset ja omia vaatimuksiaan kilvan viljelevät erityisryhmät. Yhteisöllisyys on yhden sanan mittainen vitsi ja empatia katoava termi sivistyssanakirjan viitteissä.

Näkökulmasta riippuu, ovatko nuorten miesten tekemät joukkosurmat aikamme lieveilmiö vai looginen seuraus. Muutkin ryhmät – myös tytöt – reagoivat, mutta toisin tavoin ja vähemmän vaarallisesti muille.

Kansakuntana Suomi elää historiansa vaurainta ja rauhallisinta aikaa, mutta alitajuinen pelko on paradoksaalisesti nyt menestyjienkin keskuudessa pysyvästi. Kehityksen kääntäminen veisi vuosikymmeniä. Muutoksesta ei kannata edes haaveilla, ellei todellisuutta ensin tunnusteta.

Käyttäjän Mikko Välimaa kuva
Mikko Välimaa

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.