Oikeus päästä pois

Kannatan armokuolemaa. Jos menettäisin ruumiini toimintakyvyn, mutta järkeni säilyisi, en haluaisi kitua täällä.

Ollessani 14 kesäinen, isäni sairastui motoneuroonitauti ALS:iin. Tauti aiheuttaa etenevää rappeutumista liikehermosoluissa, jotka ohjaavat lihasten toimintaa. Siihen ei ole parannuskeinoa.

Hänen lihaksensa surkastuivat parissa vuodessa niin, että jäljelle jäi keskitysleirin juutalaista muistuttava ruumis, jota minäkin jaksoin tuosta vain nostella. Puhekyky oli mennyt, nieleminen vaikeaa, pääkin roikkui, kun edes niskan lihaksissa ei ollut enää voimaa kannatella sitä. Elämä oli sammunut silmistä jo kauan ennen kuin se sammui ruumiista.

Hän kirjoitti silmälaseihinsa ja pyörätuoliinsa kiinnitetyn tietokonemekanismin avulla eutanasiaa ajavaan Exitus-yhdistykseen. Hän pyysi perhettään viemään hänet kuolemaan. Lääkäri kirjoitti hänelle saksaksi suosituksen Sveitsin Dignitas-klinikalle, jonne hän pyysi perhettään viemään hänet kuolemaan. Hän olisi kuitenkin joutunut ottamaan kuolettavan pillerin omin avuin, mikä ei olisi enää onnistunut eikä kukaan lähtenyt viemään häntä.

Toinen puoli minusta ymmärsi häntä ja toinen halusi pitää itsekkäästi itsellään. Isä riutui silmissä "ruumiinsa vankina" niin kuin hän itse tilanteensa näki. Hän toivoi, että olisi menettänyt järkensäkin. "Taivaalle on muodostunut musta pilvi, jolla ei ole reunoja" -ajatus pääsi mediaankin Exitus-yhdistyksen sihteerin toimesta.

Sen tuskan sivusta katsomisen seurauksena olen alkanut kannattaa eutanasiaa. Samoin tuntuvat olevan mediassa esiintyneet ihmiset, jotka ovat itse kokeneet samantapaista.

 

Jos olisin lääkäri, voisin kuvitella pystyväni antamaan viimeisen piikin niin tahtoville.”

 

Jos joudun samanlaiseen tilanteeseen, pidän ajoissa huolen siitä, etten tarvitse kenenkään apua poispääsyyn niin kauan kuin eutanasia ei ole sallittu.

En ole sen kannalla, että kuolettava piikki tökätään sairaaloissa viruviin vanhuksiin hoitokustannuksissa säästämiseksi tai "harvennetaan vammaisia". Kannatan armokuolemaa vain siinä tapauksessa, kun sen haluaja täysissä sielun voimissaan sen haluaa parantumattoman sairauden uhrina.

Jos olisin lääkäri, voisin kuvitella pystyväni antamaan viimeisen piikin niin tahtoville. En toki läheisilleni. Eikö lääkärin tehtävänä ole kuitenkin toimia potilaan parhaaksi, ja joskus se voi olla potilaan oman tahdon mukainen elämän päättäminen.

Written by:

Lotta Kvist

Ota yhteyttä