Lahjusvyyhti: Pääepäilty keräsi rahaa eläkkeelle

Helsingin laajassa rakennusalan lahjusvyyhdissä on tällä hetkellä yksi epäilty vangittuna lahjusten otosta ja yksi lahjusten antamisesta.

Esitutkinta on vielä kesken, mutta tuhansia euroja lahjontaa vastaanottanut pääepäilty on kertonut kuulusteluissa, että rahat oli tarkoitus käyttää eläkkeellä.

Pääepäilty on Helsingin rakennusviraston asiantuntijaosaston HKR-rakennuttajan projektipäällikkö.

– Jonkinnäköistä vararahastoa oli tarkoitus saada kasaan, tutkinnanjohtaja Ismo Siltamäki kuvailee.

Merkittävän suuri rahasumma löytyi toukokuun puolessa välissä yksityisasunnosta.

– Tiesimme jo tutkinnan alkuvaiheessa, että rahat eivät ole liikkuneet pankin välityksellä, Siltamäki kertoo.

Satojen tuhansien eurojen rahat päätyivät lahjontaan julkisista hankinnoista. Aliurakoitsijoiden kirjoittamiin laskuihin lisättiin ylimääräistä, myöhemmin lisärahat jaettiin epäiltyjen kesken.

– Laskut eivät koskaan käy vain yhden tai kahden ihmisen pöydällä hyväksyttävänä. Näin röyhkeä ja laaja petos vaati monen ihmisen osallistumisen, Siltamäki kertoo.

Poliisin mielestä tämä lahjusvyyhti vaikuttaa merkittävästi yhteiskuntaan.

– Epäillyt henkilöt ovat kunnallisella puolella sillä tasolla, että kansalaisten pitäisi pystyä luottamaan heihin.

Lahjusvyyhti on tutkinnan perusteella alkanut vuonna 2005. Vyyhti alkoi purkautua, kun Helsingin kaupungin aliurakoitsija teki poliisille tutkintapyynnön noin vuosi sitten.

– Mielestäni on uskomatonta, että kukaan rikokseen sotkeutunut ei ole kertonut tästä virkavallalle aikaisemmin, tutkinnanjohtaja Ismo Siltamäki pohtii.

Tutkinnan edetessä poliisi on kerännyt palasia kasaan. Se on vaatinut useita kuulusteluja ja taustatyötä. Silti tärkeä seikka on edelleen selvittämättä.

– Mistä, miten ja kenen toimesta lahjonta sai alkunsa. Näihin kysymyksiin etsimme vielä vastauksia.

Suomea on aina pidetty korruptiovastaisena maana. Poliitikkojen vaalirahakohu vuonna 2008 tiputti Suomen Transparency Internationalin tutkimuksessa kuudennelle sijalle. Viime vuoden tutkimuksen mukaan Suomi on toiseksi vähiten korruptoitunut maa.

– Virkamiehiin täällä voi vielä luottaa, mutta kunnallispuolella lahjonnan tunnuksia ei ymmärretä. Hyviä esimerkkejä ovat ammattikunnille tarkoitetut matkat, jonka ulkopuolinen yritys on maksanut, Siltamäki kertoo.

Lahjusvyyhdin esitutkinta annetaan syyttäjälle 16. heinäkuuta. Tällä hetkellä projektipäällikköä epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä petoksesta.

Aikaisemmin vangittuina on ollut viisi muuta henkilöä, joita epäillään törkeästä lahjonnan antamisesta sekä törkeästä petoksesta.

Vyyhti ulottuu vuoteen 2005

Helsingin kaupungin rakennusviraston asiantuntijaosaston HKR-rakennuttajan projektinjohtajan epäillään ottaneen vastaan lahjuksia ajalla 24.10.2008–21.9.2009.

Poliisin tutkinta alkoi, kun Helsingin kaupungin aliurakoitsija teki tutkintapyynnön.  Poliisi epäilee, että lahjuskierre on alkanut jo vuonna 2005 tai aikaisemmin.

Muita epäiltyjä on tällä hetkellä kuusi, joista osa on työskennellyt rakennusyhtiö YIT:llä ja muut pienemmissä rakennusliikkeissä.

Epäilyt ovat tutkinnan perusteella ujuttaneet ylimääräisiä summia urakkalaskuihin. Rahat on myöhemmin jaettu pienissä osissa epäiltyjen kesken.

Juttuun liittyy Helsingin kaupungin rakennusviraston ja YIT:n lisäksi useita muita yrityksiä.

Lahjusvyyhti on poliisin mukaan poikkeuksellisen laaja ja järjestelmällisesti toteutettu.

Lahjusepäilyistä etenee Suomessa vuosittain noin kymmenen tapausta esitutkintaan.

Lähde: Poliisi ja Helsingin käräjäoikeus

Written by:

Vera Miettinen

Ota yhteyttä