Piilota X Palauta

Hiljaisuudessa hakatut

Kolumnit Kommentoi

(PÄÄKIRJOITUS) Suomessa asuvilla ulkomaalaistaustaisilla naisilla on merkittävän suuri riski joutua pari- ja lähisuhdeväkivallan uhriksi, arvioi Monika Naiset liitto. Järjestön mukaan valtaosa maahanmuuttajanaisista on kokenut perheväkivaltaa muodossa tai toisessa (HU 9.–10.6.). Pahimmillaan tämä tarkoittaa fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa kymmenien tuhansien naisten elämässä.

Väkivallan laajuudesta huolimatta, ilmiöstä ei Suomessa ole järjestötason ulkopuolella juuri puhuttu. Aika ajoin aihe nousee esiin seminaareissa, yliopistotutkimuksessa ja osassa tiedotusvälineitä, kunnes se taas haudataan hiljaisesti.

Monika Naisissa arvioidaan, että hiljaisuuden syynä on poliittinen korrektius. Vähemmistöjä kalvavasta isostakaan ongelmasta ei puhuta, koska pelätään rasistin leimaa. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, onko hiljaisuus rasismin lajeista pahinta ja väkivallan epäsuoraa hyväksymistä.

Maahanmuuttajanaisten aseman esille nostaminen on perusteltua myös siksi, että he kohtaavat Suomessa koko kirjon muita kotoutumisen ongelmia. Monet ovat moninkertaisen syrjinnän uhreja ja puutteellisen kielitaitonsa takia tietämättömiä oikeuksistaan.

Korvaamatonta apua naisille on yli 10 vuoden ajan tarjonnut naisten itse perustama Monika Naiset liitto. Naisten aseman parantamista ei voida silti jättää vain yhteisöjen omille harteille.

Käyttäjän Mikko Välimaa kuva
Mikko Välimaa

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.