Piilota X Palauta

Madonna politikoi rintaansa vilautellen – mitä on luvassa Helsingissä?

Viihde Kommentoi

Popin maailmanstara Madonna kohisuttaa jälleen sekä fanejaan että vihamiehiään. Tähden toukokuussa alkanut maailmankiertue on ehättänyt vasta kolmeen maahan, kun Madonnaa on uhattu jo muun muassa oikeusjutulla. Suurimmat otsikot kiertueen tiimoilta kirjoitettiin kuitenkin alkuviikosta Madonnan vilautettua rintaansa konsertoidessaan Turkin Istanbulissa.

Tempaus näytti tarkkaan suunnitellulta. Konsertin edettyä viimeiselle kolmannekselle tähti riisui ensin paitansa ja paljasti sitten oikean nänninsä. Tämän jälkeen hän kääntyi ympäri ja antoi yleisön katsella selkäänsä kirjailtua tatuointia: No fear (ei pelkoa).

 

Arvostelijoiden mielestä temppu oli kertakaikkisen mauton. 53-vuotias tähti on kuulemma jo mummo-sarjaa ja auttamatta liian vanha vilauttelemaan intiimejä paikkojaan.

– Se oli noloin ja epätoivoisin hetki musiikin historiassa, teilasi brittiläinen tv-kasvo Piers Morgan Twitterissä.

 

Vaikka Morgan ja tuhannet muut ihmiset internetissä ovat asiasta eri mieltä, Madonnalta tällaista piti oikeastaan odottaa. Miksi tähti lopettaisi provokaationsa nyt, kun iso osa hänen urastaan on rakennettu kohujen varaan.

Kymmenisen vuotta sitten Madonna puhututti, kun hän suuteli Britney Spearsia ja Christina Aguileraa MTV Video Music Awardsissa. Jotkut tulkitsivat tekoa poliittiseksi kannanotoksi naisten seksuaalisen vapautumisen puolesta. Tällainen ajatus ei ole kaukana nytkään, vilahtihan rinta konservatiivista arvoistaan tunnetussa Turkissa.

Kyynisempi voi tosin väittää, että temppu oli silkkaa myynninedistämistä. Sitä Madonna nyt tarvitseekin, sillä hänen uuden MDNA-albuminsa myynti on romahtanut ennen näkemättömällä vauhdilla Yhdysvalloissa.

 

Poliittisen protestin puolesta puhuu se, että maailmankiertueen avauskonsertissa Israelin Tel Avivissa Madonna hyökkäsi avoimesti useita vallankäyttäjiä vastaan.

Konsertin yhteydessä nähdyllä videolla vilahtelivat muun muassa paavi Benediktus XVI:n ja amerikkalaisen konservatiivipoliitikon Sarah Palinin kuvat. Yhteen otokseen oli valittu ranskalaisen oikeistopopulistin Marine Le Penin kasvot, joita peitti hakaristi.

Le Pen on uhannut Madonnaa herjauskanteella, mikäli sama video pyörii konserttikiertueen saapuessa Ranskaan.

 

Ennen Ranskaa Madonna tulee kuitenkin Helsinkiin ja Olympiastadionille 12. elokuuta.

Saa nähdä, mitä tähti keksii villitsemään suomalaisyleisöä ja mediaa. Paljasta pintaa ei meillä vaadita; viimeksi puoli Helsinkiä kohisi, kun Madonna osti mikrosortseja täkäläisestä pikkuliikkeestä.

Käyttäjän Mikko Välimaa kuva
Mikko Välimaa

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.