Pääkaupunkiseudun suurin hip-hop tapahtuma Boombox tarjosi paikalle kerääntyneelle festivaaliväelle vaihtelua niin artistien kuin säänkin suhteen.
Ensimmäistä kertaa Helsingin Suvilahdessa järjestetyn tapahtuman monipuolisuudesta kertoi se, että samana päivänä lavalle nousivat esimerkiksi kevyistä urheiluräpeistään tunnettu JVG ja vahvasti kantaaottavaa musiikkia tekevä Julma Henri & RPK.
Kaksipäiväisessä festivaalissa esiintyivät edellä mainitun kaksikon lisäksi Stig, Elokuu, SMC Lähiörotat, Notkea Rotta, Jätkäjätkät, Paleface, Lord Est, Puhuva Kone, Teflon Brothers, Uniikki, Cheek, Gasellit, Fintelligens, Steen 1 Orkestra, Ruudolf, Redrama, Eevil Stöö & DJ Kridlock, Kajo & Kosola, Kuningassoundi, Brädi, Ruger Hauer, Petos, OG Ikonen, Timo Pieni Huijaus, Gracias, Mikael Gabriel, Kemmuru ja Noah Kin.
Yleisö sai avajaisperjantaina nauttia ajoittain kovastakin helteestä, kun taas päätöspäivänä lupaavan alun jälkeen festivaali vietettiin pilvisessä ja tuulisessa säässä ja ajoittaisten tihkusadekuurojen armoilla.
Boomboxin päättänyt Paleface fiilisteli paikan päällä alueen tunnelmaa.
– Etenkin nuo alueelle tehdyt graffitit lämmittävät. Paikalle on saatu aivan legendaarisia tekijöitä kuten Trama ja Fer, joiden töitä on hienoa katsella.
– On myös mahtavaa, että se älytön Stop Töhryille – kampanja päättyi ja voimme paremmin nauttia tästäkin taiteenmuodosta, Paleface toteaa.
Pääkaupunkiseudulle ja muuallekin Suomeen on tänä vuonna noussut nimenomaan uusia hip-hop festivaaleja. Boomboxin lisäksi esimerkiksi Vantaalla järjestettiin kesän alussa ensi kertaa Rentofest.
– Tämä kertoo mielestäni siitä, että Suomi hip-hop on vakiinnuttanut paikkansa, mikä taas houkuttaa järjestäjiä tekemään tällaisia tapahtumia. Toivottavasti kaikille riittää asiakkaita, Paleface pohtii.