Helsingissä raitiovaunukuljettajat vastustavat HKL:n ja Helsingin Bussiliikenne Oy:n mahdollista yhdistämistä, kertoo Yle Helsinki.
Bussiyhtiö on kärsinyt pahoista talousongelmista ja parhaillaan Helsinki selvittää yhtiön ja raitiovaunuja liikennöivän HKL:n raitioliikenteen yhdistämistä. Kaupunki joutui viime toukokuussa myöntämään Helsingin Bussiliikenteelle peräti kahdeksan miljoonaa euroa lisärahoitusta tappioiden vuoksi.
HKL:n luottamusmies Pekka Hirvonen tyrmää yhdistämisajatuksen. Hänen mukaansa raitiovaununkuljettajat haluavat mukaan selvitystyöhön.
– Meillä on toimiva raideliikenne ja sitoutuneet työntekijät. Ja kun me tiedämme bussiliikenteen henkilöstöpolitiikan, me emme halua sitä samaa tänne, Hirvonen sanoo Ylelle.