Kesäkuusta elokuuhun pihoilla rönsyilevät puna-apilat ovat varsinaisia valkuaispommeja, joiden sanotaan auttavan muun muassa naisten vaihdevuosiongelmissa ja verisuonisairauksissa. Kukkateriöiden torvessa sijaitsevan ravitsevan meden vuoksi puna-apila on tärkeä kasvi myös hunajantuotannolle.
Puna-apila on myös kauppayrtti. Kasvin kukkia ja lehtiä on kuivattu teeksi. Tuoreita kukkia voi käyttää muun muassa salaateissa. Carl von Linné kertoi, että kuivattuja, jauhoiksi jauhettuja puna-apilan kukkia käytettiin hätäravintona Irlannissa.
Lehtien maku ei ole erityisen miellyttävä, vaikka kasvi sopiikin ravintokasviksi.
Rohtona puna-apilaa on käytetty kansanlääkinnässä limaa irrottavana yskänlääkkeenä ja edistämään virtsaneritystä. Kasvista tehtyä hellävaraista, mutta tehokasta puurohaudetta on myös käytetty pehmentämään ihon kovettumia.
Puna-apila desinfioi ja uudistaa ihoa, parantaa tulehduksia ja haavoja. Sitä käytetään teenä limakalvojen tulehduksiin, ripuliin, vatsakatarriin, peräpukamiin ja ummetukseen sekä yskään ja maksavaivoihin. Nestettä poistavana se sopii myös kihdin ja reuman hoitoon.
Puna-apilasta keitetty tee sopii niin kutsuttuihin verenpuhdistuskuureihin kuin paastojenkin tueksi.
Nuoret, juuri auenneet kukat, ovat oivia tuoreeltaan salaateissa iloisena väripilkkuna. Käytä kuivattuja kukkia myös jauhettuna, kuten kanervaa, jauhojen jatkoksi ja leipään. Lehdet ja hennot varret voit kukkien kanssa käyttää kuivatuksi teeksi.
Lähteet:pixheli.com ja wikipedia
Voikukka–apilasalaatti
0,5 l voikukanlehtiä
0,5 l apilankukkia
150 g lehtisalaattia
1 nippu retiisejä
2 rkl öljyä
1 rkl sitruunamehua
½ tl sokeria
1/4 tl suolaa
mustapippuria
Kerää ja puhdista voikukanlehdet ja apilankukat. Suikaloi salaatti ja voikukanlehdet. Viipaloi retiisit. Yhdistä kastikkeen ainekset. Sekoita kaikki ainekset salaatiksi.
Resepti: leivonnaiset.fi
Hortainen paputahna
gluteeniton, maidoton, munaton
2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk säilöttyjä valkoisia papuja
1 tl yrttisuolaa
rouhittua musta- ja viherpippuria
2 rkl tuoretta tai pakastettua puna-apilaa tai vuohenputkea
2 rkl tuoretta tai pakastettua voikukkaa hienoksi hakattuna
Kuullota hienoksi hakattu sipuli öljyssä pehmeäksi. Sekoita joukkoon puristettu valkosipuli, pavut ja noin 1 dl papujen säilöntälientä. Hauduta noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes pavut ovat pehmeitä ja neste haihtunut. Lisää horta, suola ja pippuri. Soseuta sauvasekoittimella paksuksi tahnaksi. Voit valmistaa tahnan myös liotetuista ja keitetyistä pavuista.
Resepti: Raija Kivinen: Villiinny villivihanneksiin
Onnenapilakastike
gluteeniton, munaton
2 dl kermaviiliä
0,5 dl tuoretta apilanlehtisilppua
1 sipuli
0,5 dl tillisilppua
ripaus suolaa, sokeria ja viinietikkaa
Koristeeksi apilankukkia
Hienonna sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Koristele apilankukilla. Sopii erinomaisesti uusien perunoiden tai salaatin kanssa tarjottavaksi.
Resepti: Kanankaalista Karpaloon, Marttaliitto