Marjaporua

Stadin kundi on päässyt hämmästelemään Lapissa taas tänä vuonna alkaneita marjariitoja. Valtakunnan lehtien palstoilla ja radiossa jänkhän äijät tuskailevat, että ulkomailta tuodut marjanpoimijat tulevat juuri heidän apajilleen.

Täältä päin katsoen tilanne vaikuttaa vähintäänkin erikoiselta: eikö siellä pohjoisessa ole lääniä ja rämettä pilvin pimein? Kuka sitä nyt muutamaa marjanpoimijaa huomaa. Hyvä jos eivät eksy. Mutta ilmeisesti nyt pitää ruveta ministeritasolla pohtimaan, voidaanko jokamiehenoikeuksia rajoittaa, jotta eri suvut pääsevät nauttimaan ylimuistisesta oikeudestaan käydä juuri tietyllä mättäällä.

Vaan, eipä täällä etelässä tilanne varmastikaan ole pohjoisen ukon silmissä yhtään sen viisaampi. Ajatus hiipi mieleeni, kun sunnuntailenkillä vilkaisin pururadan viereen, jossa tuoreita ja kypsiä mustikoita makasi lähes silmänkantamattomiin.

Vaikka tuossa kuvauksessa saattoi nyt hieman olla sitä kuuluisaa ”Lapin lisää”, kierii jänkhän äijä varmasti vedet silmissä mättäällään, kun kuulee, että täällä päin marjat jätetään mätänemään lähimetsään ja käydään ostamassa supermarketista kalliilla viljeltyjä mustikoita. Niitä puolet suurempia marjoja, joissa makua tuntuu kuitenkin olevan puolet vähemmän.

Ei niihin pururadan pielen mustikoihin ollut kukaan koskenutkaan, ennen kuin päätin muutaman maistaa. Makeita ja meheviä olivat, vaan ei minulla ollut mukana astiaa, mihin niitä olisi voinut poimia.

Ei tässä nyt kannata alkaa viisastella mitään marjanpoimijoiden tuomisesta Helsingin kaupungin metsiin. Poruhan sellaisestakin syntyisi. Sitä paitsi hillaahan ne siellä pohjoisessa poimivat. Hämmästyttää vain, että kun toiset pitävät kynsin ja hampain kiinni marjapaikoistaan, eivät toiset niitä älyä edes takapihaltaan. Tuntuu, että tästä ihmisen touhusta on välillä järki kaukana.

Written by:

Ossi Kurki-Suonio

Ota yhteyttä