Piilota X Palauta

Helsinkiläiset puolustavat maratonmainetta

Urheilu Kommentoi

Olympiamaratonille kiiruhtavat Helsingistä Leena Puotiniemi, 36 ja Jussi Utriainen, 33.

Naiset urakoivat runsaan 42 kilometrin matkansa sunnuntaina 5. elokuuta ja miehet olympiaisten päätteeksi viikkoa myöhemmin.

Puotiniemi kertoo lähtevänsä Lontoossa tekemään omaa juoksuaan. Tavoitteena on tasainen vauhdinjako.

Ruotsinkielen opettaja asuu pääkaupunkiseudulla, mutta hän edustaa kristiinankaupunkilaista IF Länken -seuraa. Ennätys on 2.35.54.

Rotterdamin maratonilla huhtikuussa Lontoon kisojen B-rajan alittanut Jussi Utriainen harrasti nuorempana myös maastohiihtoa, mutta jo 15-vuotiaana hän otti tavoitteekseen pääsyn maratonin huipulle.

Debyyttimaraton Lontoossa 2002 päättyi keskeytykseen, mutta saman vuoden lopulla Utriainen juoksi USA:n Sacramentossa ajan 2.13.10, joka on edelleen hänen ennätyksensä.

Helsingissä syntynyt Antti Kempas, 31 kilpailee 50 kilometrin kävelyssä lauantaina 11. elokuuta. Isä Martti Kempas valmentaa poikaansa, joka edustaa Keski-Uudenmaan yleisurheilua. Tuusulalaisen ennätystulos 3.55.19 on peräisin Pekingin olympiakisoista.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.