Aikataulukirja aikaansa kutakin

(PÄÄKIRJOITUS) HSL:n siirtyessä 13. elokuuta jälleen talviaikatauluihin ei Helsingin talviaikataulukirjaa enää jaeta koteihin.

Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella talviaikataulukirja sen sijaan on jaettu koteihin.

Paperisen aikataulukirjan helsinkiläinen voi noutaa HSL:n palvelupisteestä tai kirjastosta, sitä jaettiin myös Itäkeskuksessa ja Rautatientorin Kompassitason tilapäisissä jakelupisteissä.

Aikataulukirjasta luopuminen johtuu siitä, että suuri osa joukkoliikenteen käyttäjistä katsoo aikataulut netistä tietokoneellaan tai mobiililaitteellaan. Olettaa voi, että myös Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella luovuttaneen jatkossa aikataulukirjojen jaosta koteihin.

Paperisen aikataulukirjan iso ongelma on se, että sitä ei voi päivittää. Ja on aikataulukirjoihin pujahtanut painovirheitäkin. Aikataulukirja on eräänlainen jäänne menneestä paperisten puhelinluetteloiden tapaan, joita niitäkin tosin vielä jaetaan.

Ottanee vielä muutaman sukupolven, ennen kuin paperista uskalletaan luopua toden teolla. Nyt kypsyvät sukupolvet ovat taaperoikäisestä asti tottuneet tietokoneisiin ja älykännyköihin ja sitä kautta sähköisiin julkaisukanaviin.

Mitä he enää paperilla tekisivät?

Written by:

Jussi Vehkasalo

Ota yhteyttä