Diandra juhlii synttäreitään Madonnan kanssa Stadionilla

Idols-voittaja Diandra esiintyy Turun Linnan Juhlissa samassa konsertissa Euroviisu-voittaja Loreenin kanssa.

Mikko Rasila

Hyvinkääläinen hymytyttö Diandra Flores täyttää 18 vuotta sunnuntaina 12. elokuuta. Täysi-ikäisyyttään hän juhlii Madonnan konsertissa Helsingissä.

Ilon aiheita on kosolti muitakin. Ensin tuli Idols-voitto, sitten irtosi äänirooli Ice Age 4 -animaatioelokuvassa. Ja heinäkuun alussa Diandran ensialbumi Outta My Head debytoi Suomen virallisen listan ykkösenä.

Kuulostaa jo satumaiselta, mutta lista jatkuu. Kuluvan viikon arkipäivät Diandra vietti Berliinissä todella kovassa opissa. Nimittäin David Lee Brewer hioi Youtube-verkkopalvelusta bongaamaansa Didi-timanttia vieläkin säihkyvämmäksi. Kyseinen herra on muun muassa megatähti Beyoncén pitkäaikainen laulunopettaja.

Hyvää tuuria ei ole olemassa. On vain kova työ, joka palkitaan. Juuri näin on käynyt Diandrankin kohdalla.

– Olen työskennellyt musiikin parissa kolmevuotiaasta lähtien. Unelmoinut olevani joskus esiintyvä taiteilija. Ihanaa, että saan tehdä tätä nyt – ainakin hetken.

Nuori aikuinen ei katso elämäänsä taaksepäin vaan odottaa innolla tulevaisuutta.

Didin syksyn täyttävät keikat. Erityisen paljon hän nauttii esiintymisestä festivaaleilla.

– On ihanaa nähdä paljon iloisia ihmisiä auringonpaisteessa. Toisten artistien keikkojen katsominen on myös kivaa. Artistipassilla pääsee ihan lavan eteen, intoilee Diandra tuoreista kokemuksistaan.

Kuusivuotiaasta viulua soittanut Diandra on saanut tunnustusta klassisenkin musiikin tulkitsijana. Nyt ajatukset ovat kuitenkin laulupuolella ja popmusiikissa.

– Toivottavasti pääsen tekemään vielä levyjä. Myös jokin musikaaliosa olisi ihana juttu.

Diandra haaveilee omien laulujen kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Outta My Head -albumilla ei ole sellaisia ole.

– Jonkin hyvän tuottajan kanssa olisi mukava tehdä biisejä. Seuraavalle levylleni en ainakaan covereita halua.

Didi opiskelee Lahdessa. Opinnot niin konservatoriossa kuin lukiossakin ovat puolivälissä.

Ura laulajana on kuitenkin nyt opintoja tärkeämpi. Didin aikookin lähiaikoina poiketa opinahjoissa keskustelemassa talven kuvioista.

– Idolsin aikana joustoa löytyi – toivottavasti jatkossakin!

Katso Diandra Floresin tuore Outta My Head -video:

DIANDRAN SUOSIKIT Lady Gaga: Born This Way Lady Gaga: The Fame Lady Gaga: The Fame Monster Beyoncé: 4 Cheek: Jare Henrik Tiihonen
Written by:

Marko Kekki

Ota yhteyttä