Piilota X Palauta

Ambulanssikuskin ohje: Opetelkaa ajamaan päin punaisia

Paikalliset 5 Kommentoi

– Liikenteessä ajetaan usein päin punaista, kun on kiire. Sitten kun siihen olisi oikeasti tarve ja mahdollisuus, liikennesääntöjen rikkominen on yllättävän vaikeaa, palomies ja sairaanhoitaja Saku Kaipainen kertoo.

Helsingin keskuspelastusaseman palomiehet sanovat sen lähes yhteen ääneen; Suurin rasite hälytysajoneuvoilla ajamisessa on se, että muut autoilijat noudattavat valo-opastimia liian orjallisesti. Silloinkin, kun niistä poikkeaminen olisi sallittua.

Ota rauhallisesti

Väistäminen alkaa havaitsemisesta. Tarkkaile ympäristöäsi ajaessa.

Hälytysajoneuvon kohdatessa ota rauhallisesti.

Kerro suuntavilkulla väistämisaikeesi. Tarkkaile myös hälytysajoneuvon suuntavilkkua.

Hälytysajoneuvon edessä saa ajaa, jos väistäminen ei ole mahdollista.

Älä yritä väistää paikassa, missä siihen ei ole tilaa.

Pidä nopeutesi samana. Älä ainakaan pysähdy keskelle tietä.

Väistä hälytysajoneuvoa suojatien päälle, ei sen viereen. Näin helpotat viranomaisten työtä.

Lähde: Tapaturva.fi

– Vain harva autoilija on niin välkky, että ymmärtäisi ajaa auton mitan verran yli valkoisen viivan, palomies ja sairaanhoitaja Mikko Salonen täydentää.

Suomen tieliikennelain mukaan hälytysajossa olevalle ajoneuvolle on annettava esteetön kulku riippumatta liikenteen ohjauslaitteista. Punaisia päin on siis lain nojalla ajettava, jos tilanne niin vaatii. Mutta kuka on vastuussa, jos väistäminen aiheuttaa kolarin toisen tavallisen auton kanssa?

– Näissä tapauksissa hälytysajoneuvonkin toiminta selvitetään, mutta korvausvastuu jää usein väistäjälle. Vakuutusyhtiö maksaa tarvittaessa, mutta silloin väistäjä menettää bonukset, IF vakuutusyhtiön korvauspäällikkö Sami Salonen kertoo.

Pahimpaan ruuhka-aikaan autoilijat saattavat joutua kiperään tilanteeseen. Kun letkan ensimmäinen ei ymmärrä ajaa valkoisen viivan yli, autoilijat väistävät hälytysajoneuvoa sivuille.

– Näen peruutuspeilin kautta jokaisen vuoron aikana ainakin kerran, kun joku on jäänyt auton pohjasta kiinni kanttikiveen. Erityisesti Kaivokadun ja Mannerheimintien risteyksessä meitä väistetään korkean kivetyksen päälle, Salonen kertoo.

Hälytysajoneuvojen hälytysäänet kuuluvat vain muutaman kymmenen metrin päähän. Ihmisen reagointikyvyn nopeus on rajallinen, mutta ulkoiset asiat vaikuttavat myös merkittävästi.

– Usein liikenteessä kuunnellaan musiikkia niin kovaa, että hälytysäänet eivät kuulu auton sisäpuolelle, palomies Mikko Salonen kertoo.

Ambulanssikuskin mukaan hälytysajoneuvojen juuttuminen liikenteeseen ei vaikuta hälytystehtävään merkittävästi. Silti autoilijoiden käyttäytyminen saattaa aiheuttaa pienen tunnekuohahduksen hälytysajoneuvon ratin takana.

– Silloin tällöin seisomme ruuhkassa pitkäänkin pillit ulvoen. Edessä oleva auto ei näe, kuule tai ymmärrä väistää. Silloin saattaa muutama ärräpää tulla, Salonen kertoo.

5 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Vera Miettinen kuva
Vera Miettinen

Kommentit

11.8.2012 06:56

Ei auto mitään kuule, näe tai ymmärrä väistää. Josko sadan vuoden päästä?

11.8.2012 13:08

Hyvä asenne haukkua kaikki muut tienkäyttäjät. Nostaa varmasti yleistä arvostusta ambulanssihenkilökuntaa kohtaan.

Olisiko ollut kannustavampaa kirjoittaa opastava artikkeli, missä autoja neuvotaan positiivisesti, miten toimia hälytysajoneuvon tullessa näköpiiriin?

Saako piirroksen, mitä tällä tarkoitetaan: "Väistä hälytysajoneuvoa suojatien päälle, ei sen viereen. Näin helpotat viranomaisten työtä."

Täällä viikolla väistin ambulanssia risteyksestä sivutielle, kun ryhmittymisen mukaan ambulanssi näytti menevän suoraan. Vilkkua ei siinä vaiheessa näkynyt, kun väistämisliikkeeseeni päädyin.

Olinkin juuri kääntynyt heidän kulkusuuntaansa. Varmaan nekin ammattilaiset tienkäyttäjät manasivat minun toimintani alimpaan kastiin. (Vaikka jatkoinkin vauhdilla pois alta, kun heidän aikeensa tienkäyttäjinä olivat minulle selvinneet.)

Kerran väistötilanteessa pysähdyin vihreillä valoilla juuri ennen kääntymistä risteävällä tielle, jotta ambulanssi pääsisi esteettömästi jatkamaan matkaa risteyksen yli suoraan, kun oli menossa samaan suuntaan kuin minäkin. Takana tuleva ajoi perään. Mielestäni suurimman virheen teki ambulanssi, joka laittoi pillinsä päälle vasta ollessaan keskellä risteystä vaikka ilmeisen nopeasti oli siihen tullut ja punaisilla valoilla omasta suunnastaan. Me oikealle kääntyvät oltiin sitä ennen seurattu omaa valoamme ja luonnollisesti varmistettu kääntyessä, ettei oikealta puolelta tule kevyttä liikennettä. Yhtä äkkiä olikin ambulanssi auton takavasemmalla ja lämäsi pillit päälle vasta siinä.

Minun ensireaktioni oli säikähdys. Samaa sanoi perään ajanut auto. Hän ei ollut huomannut minun pysähtyneen kesken vihreän, kun oli samalla tavalla kääntynyt katsomaan viereeen keskelle risteystä pyyhältänyttä ambulanssia, joka vasta siinä kohdalla päätti kertoa muille tienkäyttäjille äänimerkillä aikeistaan ylittää risteys punaisilla.

Kuinka paljon ambulanssikuskit tykkäävät laittaa hälytysääntään päälle yllättäen liian myöhään ja sitten naureskella toisten kommelluksille tai vaihtoehtoisesti kiroilla muiden tienkäyttäjien tyhmyydelle ?

Näyttääpä Salonen pitävän tyhmänä niitäkin tienkäyttäjiä, jotka ovat yrittäneet väistää ambulanssia. Vaikka kanttikiven päälle. Mihinkään Salonen ei näytä olevan tyytyväinen.

Ambulanssikuskin kannattaa muistaa se, että autoilijalle jää usein vähän aikaa reagoida yllättävään väistötilanteeseen ja kaikki eivät ole ammattikuskeja.

Haastankin Mikko Salosen kirjoittamaan toimintaohjeet hälytysajoneuvon väistötilanteeseen. Ohjeiden olisi hyvä olla kattavat ja edustaa koko ammattikuntanne mielipidettä, eikä olla vain yhden hälytysajoneuvokuskin mielipiteeseen perustuvat.

14.8.2012 08:05

oot sä kyllä melkonen kommentoija... :) huh huh, yleistät taas koko ammattikunnan omilla kokemuksillas ja ilmeisesti pidät jotain yhtä Salosta ammattikunnan edustajana.. miettisit vähän.
"Haastankin Mikko Salosen kirjoittamaan toimintaohjeet hälytysajoneuvon väistötilanteeseen. Ohjeiden olisi hyvä (olla kattavat ja) edustaa koko ammattikuntanne mielipidettä"... siiis whaat??? Millä hitolla sä luulet, että se tuon vois tehdä..? Parempi kun oot vaa täällä netissä asiantuntija ja opetat toisia tekemään työnsä. Ratista on varmaa kans parempi pysyä pois, jos tuntuu ettei väistäminen meinaa onnistua ;)

15.8.2012 01:17

Toimittaja on kirjoittanut jutun tähän muotoon, saadakseen asian ympärille keskustelua. Ei kannata pahoittaa asiasta mieltään, vaan jatkossakin toimia niin kuin itse parhaaksi näkee..! Käyttäkää maalaisjärkeä ja toimikaa parhaaksi näkemällä tavalla. Kukaan ammattilainen ei nauti toisen hädästä, vaan näissäkin tapauksissa on ambulanssi/paloauto ollut kiiruhtamassa auttamaan..!! Ei ole mitään yksiselitteistä ohjetta/lakia, miten tulisi toimia kyseisessä tilanteessa. Siinä kohtaavat Suomen laki, vakuutusyhtiö ja ihmisen inhimillinen toiminta. Jos tulee riitatilanteita, niin siinä ei ole kuin häviäjiä. Siispä malttia kaikille tasapuolisesti ja yritetään mahtua kaikki samoille kaduille, kiitos...!

18.8.2012 12:07

Nimimerkki "Kolikon kaksi puolta" on tyypillinen ammatti-itkijä. Villi veikkaus: Kaveri on yrittänyt töihin pelastuslaitokselle, ei ole päässyt ja nyt purkaa pahaa oloaan heille :)

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.