Taiteiden yönä viihdytään yhdessä kaupungilla

Merellinen kulkue vaelsi elokuun yössä vuonna 2009.

Sasa Tkalcan

Taiteiden yössä 2007 ihastuttivat jättiläismäiset pyörätuolinuket.

Riitta Sourander

Tiivistä tunnelmaa Senaatintorilla kesällä 2008.

Marit Kytöharju

Etenkin nuoret vaeltavat Taiteiden yönä perinteisesti keskustan puistoihin.

Reetta Haarajoki

Rock Rytmi Rakkaus 2008.

Maarit Kytöharju

Taiteiden yössä nähdään, koetaan, osallistutaan ja tehdään.

Reetta Haarajoki

Senaatintorin megakonsertti Taiteiden yönä 2008.

Maarit Kytöharju

Taiteiden yö 2008.

Reetta Haarajoki

Kesällä 2008 sää suosi ulkoilmatapahtumia.

Reetta Haarajoki

Taiteiden yö on Helsingin juhlaviikkojen suurin kaupunkitapahtuma. Taiteiden yön aikana yli 200 tapahtumaa valtaa keskustan ja lähialueet.

Tällä kertaa Yön näkyvin osa on jättimäinen kaupunkitapahtuma Dominot, jossa tuhannet kaatuvat kiviharkot kulkevat ketjureaktiona kaupungin halki.

Suurin osa tapahtumista on maksuttomia. Taiteiden yötä on järjestetty vuodesta 1989 saakka.

Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna torstaina 23. elokuuta. Ohjelmatiedot löydät Juhlaviikkojen nettisivulta

Poimintoja Taiteiden yöstä

Helsingin kaunein ääni esitetään klo 10-22 Musiikkitalossa (Mannerheimintie 13). Päivi Takalan ääni- ja videoinstallaatio on moniääninen matka helsinkiläisten omaan kokemukseen kaupunkinsa kauneimmasta äänestä.

Kirjojen Yö pidetään klo 15 alkaen Akateemisessa Kirjakaupassa (Keskuskatu 1). Kirjakauppa täyttyy illan ja yön aikana musiikista, tanssista, runoudesta, kirjailijoista ja keskusteluista.

Taiga esitetään klo 16-22.30 Hesperianpuistossa. Luvassa on intohimoisia uuden genren tanssiesityksiä. Illan aikana kaikilla on mahdollisuus tulla kokeilemaan eri lajeja ammattilaisten ohjauksessa.

Tähdet tutuiksi -lastentapahtuma järjestetään klo 17 Alnilam Oy:ssä (Lönnrotinkatu 15). Ursan kerho-ohjaajat opastavat lukemaan tähtikarttoja ja tunnistamaan tähtikuvioita sekä muita taivaankannen ilmiöitä. Myös mahdollisuus rakentaa kaukoputki, jonka tarvikkeet maksavat 4 e.

Artwheels järjestetään klo 17-22 Kasarmitorilla. Taiteiden yönä Kasarmitori täyttyy mitä kummallisimmista taideajoneuvoista.

Tuulipukudisko 2012 järjestetään klo 18-23 Resiinakujan hiekkakentällä. Diskoilta alkaa Parkour-kuntoradan testauksella, jonka pisteitä löytyy ympäri Itä-Pasilaa.

Dominot-tapahtuma järjestetään klo 18 Senaatintorilla. Suurimittaisessa seurapelissä Tuhannet ja taas tuhannet harkot muuttavat Helsingin yhdeksi valtavaksi leikkikentäksi.

Bollywood-tanssishow esitetään klo 18 Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmauksessa. Esityksessä nähdään perinteistä bollywood-tanssia, bhangraa sekä modernia bollywoodia. Bolly Beat Dancers ja Bolly Beat Dance School esiintyvät.

Slow-Walk järjestetään klo 18 ja klo 19 Diana-puistossa (Erottajankatu 7). Vanhaan kävelymeditaatioperinteeseen perustuvassa tapahtumassa kävellään hiljaisuudessa hitaasti 15 minuutin ajan.

Street Circus with Sirkus Magenta & the Geriatrobats -tapahtuma järjestetään klo 18-20 Sinebrychoffin puistossa (Bulevardi 40). Avoimessa sirkustyöpajassa harjoitellaan muun muassa pariakrobatiaa, tasapainoilua ja jonglöörausta.

Rakkausjukeboksi järjestetään klo 18 klo 18-20 Eiran puistossa. tapahtuman jukeboksina toimii kaksi ammattilaulajaa ja ammattikitaristi. Taiteiden yön viettäjät voivat tuoda rakkaansa jukeboksille ja valita soittolistasta sopivan kappaleen.

Antti Sarpila & The Great Helsinki Swing Big Band esiintyvät klo 19 Huvila-teltassa (Tokoinranta). Juhlavuottaan viettävä Antti Sarpila lukeutuu kaikkien aikojen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin suomalaisiin jazz-muusikoihin. Liput 30 e.

Kaikenikäisten musiikki-ilta järjestetään klo 19 Helsingin kaupungintalon Palmia-ravintolassa (Sofiankatu 3). UMO jazzorkesteri ja Sulasolin kuorot esittävät ikärajatonta musiikkia.

Monteverdi -tulkintoja kuullaan klo 20 Johanneksenkirkossa (Korkeavuorenkatu 12). Esiintymässä Helsingin Barokkiorkesteri, Helsingin kamarikuoro sekä kapellimestari Rinaldo Alessandrini. Liput 20–37 e.

YKON News Show esitetään klo 21.30 Lasipalatsin aukiolla YKON-taiteilijaryhmän vuorovaikutteinen tapahtuma sisältää yleisön kanssa tehtyjä live-osuuksia ja remix-projisointeja.

YÖN HISTORIAA • 1989 Taiteiden yö järjestettiin ensimmäisen kerran, pitkälti talkoovoimin. Monet nykyisistä tapahtumajärjestäjistä jo mukana. • 1990 Rikhardinkadun kirjastossa ensimmäistä kertaa runoutta ja tanssia läpi illan. • 1991 Senaatintorilla näytettiin ensimmäisen kerran elokuvia suurkankaalta • 1992 Rakkauden paraati –tapahtumassa tanssittiin teknoa kuorma-auton lavalla. Juhlaviikot ja TV1 esittivät yön koko Suomelle television välityksellä. • 1995 Bosnia-on-line –tapahtuma keräsi Senaatintorille suuren joukon yleisöä ja taiteilijoita. Bosnian lapsille lähetettiin yleisön vaatteita ja varusteita. • 1997 Taiteiden yön siihenastinen yleisöennätys, noin 100 000 juhlijaa keskustassa. • 1998 Uusi tapahtuma Makujen Piazza (1998–2000) yhdisti herkuttelun ja taiteen. • 2002 Taiteiden yössä yli 100 tapahtumajärjestäjää, uusina alueina Arabianranta ja Vuosaari. • 2006 Yli 140 yksittäistä tapahtumaa ja noin 60 000 nautiskelijaa kokemassa ja tekemässä taidetta. • 2007 Taiteiden yö siirrettiin torstaista perjantaille. Suurin tapahtuma, australialainen ilma-akrobatiaesitys Strange Fruit, keräsi Eduskuntatalon edustalle noin 30 000 ihmistä. • 2008 Juhlaviikot juhli 40-vuotisjuhlaansa, minkä kunniaksi festivaalin ja Taiteiden yön teemana oli 60-luku. Senaatintorin Rock, rytmi, rakkaus -ilmaiskonsertissa kotimaiset tähtiartistit esittivät yleisön ennalta äänestämiä, vuoden 1968 hittejä. Konsertissa oli vieraita lähes 40 000. Taiteiden yöstä nautti arviolta 100 000 kulttuurin ystävää. • 2009 Taiteiden yö teki kaikkien aikojen yleisöennätyksensä. Keskustassa juhlii yhtäaikaisesti yli 100 000 ihmistä. Lisäksi esikaupunkien ja lähiöiden tapahtumat keräsivät kymmeniä tuhansia ihmisiä. Yksittäisistä tapahtumista suurin, merellinen kulkue Perle, veti Senaatintorille noin 40 000 katsojaa.
Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä