Uusi Masterchef on monitoimimies

Tv-kisaan mahtui monta tiukkaa hetkeä.

Nelonen

- Hartain toiveeni on nyt, että saisin kasvattaa ravintolagenreäni ja kokeilla uusia konsepteja, Masterchef Miro Kurvinen sanoo.

Riku Cajander

Miro ja mysteerilaatikko.

Nelonen

Kilpailijoiden taidot testattiin monipuolisesti.

Nelonen

Maku ratkaisee!

Nelonen

Suomi on saanut uuden huippukokin kauhan varteen.

Miro Kurvinen voitti vuoden 2014 Masterchef -kisan. Mainostoimistoyrittäjä päihitti ammattimaisemmat kilpailijansa omaleimaisella gourmeellaan.

– Nyt tuntuu hyvältä, Kurvinen kertoo töpinöissään juuri ennen lähtöä laskettelulomalle Itävaltaan.

– Rankka kisa opetti minulle hermojen hallintaa, tarkkuutta ja keskittymistä ruokien valmistuksessa sekä antoi kasan uusia kavereita.

Vaari oli ruoanlaitossa iso guru.”

Ensi-innon ruoanlaittoon Miro sai jo lapsena isoisältään. Myös isoäiti ja isä ovat vaikuttaneet hänen uranvalintaansa. Kurvinen alkoi jo pienenä osallistua kotona keittiöpuuhiin.

–  Vaari oli iso guru ruoanlaitossa. En missään ole maistanut niin hyvää poronkäristystä ja lohikeittoa kuusamolaisittain tehtynä kuin mitä hän loihti.

Alaa Kurvinen lähti varsinaisesti opiskelemaan isoäitinsä kautta, joka oli ravintolapuolen ammattilainen.

– Mutta sitten mukaan on tullut bisneksen tekemistä kaupallisella puolella myynnin ja markkinoinnin parissa. Haluan, että on monta rautaa tulessa, kertoo toimitusjohtaja Kurvinen Inuit-yrityksensä tiloissa Hietalahdessa.

Nyt Chefin ykköshaave on perustaa oma ravintola Helsingin keskustaan. Suunnitelmat ovat jo pitkällä. Ravintolasta tulisi fuusio aasialaisesta, eurooppalaisesta ja pohjoisamerikkalaisesta ruokatarjonnasta.

– Emme menisi siellä yhden keittiön ehdoilla, vaan tarjontaa olisi erilaisille asiakkaille sesonkikausien mukaan. Keväällä kevyempää, riista-aikaan ranskalaista keittiötä, talvella perinteisempiä, voimakkaampia makuja. Paikan luonteesta tulee rentomeininkinen.

Kurvisen suosikkimaut löytyvät Aasiasta.

– Oma sydämeni sykkii Thaimaa-Singapore-Malesia -alueen ruuille. Siellä päin olen itsekin matkustellut tarjontaa maistelemassa.

Hän on tykästynyt myös vietnamilaiseen ruokakulttuuriin.

– Yleisesti ottaen haluan syödä aika terveellistä ruokaa.

Uudemmat ruokavirtaukset, kuten luomu-, vege- ja lähiruoka, eivät ole tulevassa ravintolassa ykkösarvona. Kurvisen mielestä on kuitenkin tärkeää tietää mitä syö ja mistä ruoka on tullut.

– Kesällä, tottavie, Suomen kasvikset ovat etusijalla. Asiakkaille täytyy myös antaa mahdollisuus itse rakentaa annoksensa. Esimerkiksi monet ystävistäni haluavat "kuntoruokaa", jolloin annosten proteiinipitoisuus on tärkeää.

Tavoitteena on, että ravintola aukeaisi tänä vuonna.

Miro Kurvinen

38-vuotias.

Asuu Espoon Olarissa.

Perhe: vaimo ja 1,5-vuotias tytär.

Harrastukset: laskettelu, futsal, grossfitting, golf.

Suosikkijuomat: viini-ihminen, keväisin erityisesti valkkari, olut on usein hyvä ruokajuoma, vesillä lonkero.

Onnellisuus: ystävät, ruoka, onnistumiset monissa töissä.

Työnarkomaani.

Voitti Nelosen neljännen Masterchef Suomi -kisan.

Suomen aiemmat Masterchefit ovat 2013 Kira Åkerström-Kekkonen, 2012 Mika Tuomonen ja 2011 Joonas Hämäläinen.

Masterchef Suomi -sarjan 4. kauden uusinnat alkavat pyöriä Nelosella 3. kesäkuuta lähtien.

Written by:

Riku Cajander

Ota yhteyttä