Asumisen kasvot näkee ikkunan avaamalla

Kauko Niemi ikuistaa Etu-Töölön elämänmenoa omasta ikkunastaan.

Emmakaisa Jokiniemi

Juhlapäivänä Temppelikatu 1 saa toisen muistolaatan, jossa kerrotaan Väinö Tannerin asuneen talossa.

Emmakaisa Jokiniemi

Näyttelyn eläin-osiossa Niemi on taltioinut eläinten käytöstä kotikulmillaan.
- Ulkoa alkoi kuulua linnun elämöintiä. Ensin luulin, että koira on saanut linnun kiinni, mutta näytelmä osoittautui kolmen lokin välienselvittelyksi.

Kauko Niemi

Etu-Töölössä Asunto Osakeyhtiö Temppelikatu on pyöreät sata vuotta vanha.

Talossa asuva valokuvaaja Kauko Niemi on satavuotiaan talon kunniaksi perustanut internetiin valokuvanäyttelyn, jossa ihaillaan ja ihmetellään korttelin elämää asukkaan silmin.

Kun liikun, katson asioita kameran kautta, myös kotona.”
Näyttelyn ”Satavuotiaan silmin” kaikki kuvat on otettu Niemen asunnosta sisältä ulos tähdäten. Niemi on dokumentoinut näkymiä, tunnelmia ja tapahtumia omista ikkunoistaan.

– Talot ovat kaikille tuttuja ulkopuolelta, mutta harvoin löytyy dokumentointia siitä, miltä asuminen näyttää asunnosta ulospäin.

– Talojen julkisivu on asujan silmissä vain kerran vuorokaudessa kaksi minuuttia, kun tulee kotiin.  Sillä ei ole mitään todellista arvoa omaan asumisviihtyvyyteen, Niemi perustelee toteuttamaansa ideaa.

Niemi itse muutti taloon 2011. Idea näyttelyyn syntyi pikkuhiljaa.

– Kun liikun, katson asioita kameran kautta, myös kotona.

Näyttelyssään Niemi on ikuistanut ikkunasta pieniä ja suuria asioita, kuten taivaan ennen ja jälkeen sateen ja rakennusmiehiä työssään. Julkisivuremonttikaan tai parkkeerauskommellukset eivät ole jääneet taltioimatta.

– Moni ei ajattele kaupungilla asuessaan, kuinka hienoja, monimuotoisia ja muuttuvia maisemia heidän ympärillään on.

Niemen mukaan näyttely osoittaa, että asuminen kantakaupungissa on monimuotoista ja ilmeeltään vaihtelevaa ja tapahtumarikasta, vaikkei liikkuisi kotoaan mihinkään.

Temppelikatu 1:n 100-vuotisjuhlaa vietettiin lauantaina 17. elokuuta. Juhlassa paljastettiin muun muassa muistolaatta, jossa kerrotaan Väinö Tannerin asuneen taloyhtiössä.

Osakeyhtiö Temppelikatu 1

Osakeyhtiö Temppelikatu 1 perustettiin 1912.

Talo valmistui 1913.

1918 talon ullakkokerrokseen rakennettiin ateljeehuoneita, joita vuokrataan edelleen taiteilijoille.

Ateljeessa vuokralla ovat olleet muun muassa taidemesenaatti Jalo Sihtola, taidemaalari Mikko Oinonen, taidemaalari Werner Thomé, kuvataiteilija Aimo Kanerva, kuvataiteilija Carolus Enckell ja taidemaalari Matti Kujasalo.

Myös Väinö Tanner kuuluu Temppelikatu 1:n entisiin asukkaisiin.

Written by:

Emmakaisa Jokiniemi

Ota yhteyttä